Siirtoviivemaksu tulossa sairaanhoitopiirin perussopimukseen

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri muuttaa perussopimustaan siten, että sen nojalla voidaan jatkossa periä korotettua hoitopäivämaksua potilaasta, joka ei enää tarvitse erikoissairaanhoitoa, mutta jonka hoitoa joudutaan jatkamaan sairaanhoitopiirissä siksi, että hänen kotikuntansa ei voi osoittaa hänelle jatkohoitopaikkaa.

sosiaali- ja terveyshallinto
Hoitaja lykkää sänkyä sairaalan käytävällä.
Turun yliopistollisen sairaalan henkilöstö pettyi sairaanhoitopiirin säästötavoitteisiin.YLE

Sairaanhoitopiiri on perinyt jo aiemminkin siirtoviivemaksua, mutta nyt se kirjataan kiinteäksi osaksi perussopimusta.

Sairaanhoitopiirin hallitus päätti asiasta tiistaina ja muutos otetaan käyttöön huhtikuun alussa. Perintään voidaan käytännössä ryhtyä aikaisintaan elokuussa, kerrotaan sairaanhoitopiiristä.

Päätöksen mukaan korotettu maksu on kunkin erikoisalan alin hoitopäivämaksu kaksinkertaisena ja sitä peritään kolmannesta päivästä lukien hoidon päättymispäivää lukuun ottamatta.

Korotettua taksaa ei kuitenkaan voi periä automaattisesti. Sen käyttöönotto vaatii sairaanhoitopiirin valtuuston tarkemmin vahvistamat perusteet. Sen jälkeen hallitus vielä päättää maksun soveltamisesta ja voimassaolosta sairaanhoitopiirin yksiköissä.

Perussopimuksen muutos voitiin päättää hallituksessa sillä perusteella, että sairaanhoitopiirin 29 jäsenkunnasta 24 oli sen hyväksynyt omissa valtuustoissaan ja vain yksi jäsenkunta oli sen hylännyt.

Muutos edellytti esityksen hyväksymistä 20 jäsenkunnassa, joissa asuu yhteensä yli puolet jäsenkuntien asukkaista.

Lähteet: YLE Turku