1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ilosaarirock

Maakunnan kulttuuritapahtumille lisärahaa

Joensuun kirjallisuustapahtuma on saanut ensimmäistä kertaa valtionavustusta. Opetusministeriö on myöntänyt syksyisen kirjallisuustapahtuman järjestämiseen 10 000 euroa.

Pasunisteja Brahe-salin konsertissa Vaskiviikolla 2008. Kuva: YLE / Ilari Papinniemi

Muita festivaalituen saajia maakunnassa ovat Lieksan Vaskiviikko 40 000 euroa, Kihaus Folk 15 000 euroa sekä Ilosaarirock, jonka avustussumma nousi viime vuodesta yli kaksinkertaiseksi. Valtio tukee ensi kesän Ilosaarirockia 20 000 eurolla.

Ilosaarirockin järjestävän Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen ilahtui aiempaa suuremmasta avustuksesta.

- Tämä on äärettömän hieno uutinen. Rockfestivaaleista aika harva pääsee nauttimaan tuista, Pyykkönen sanoo.

Toiminnanjohtajan mukaan Ilosaarirockin järjestämiseen oli toivottu lisää avustusta, koska verottajan uudet käytännöt hankaloittavat festivaalille hyvin tärkeää talkoolaistoimintaa.

Kaikkiaan opetusministeriö tukee kulttuuritapahtumia tänä vuonna liki neljällä ja puolella miljoonalla eurolla. Avustuspotti on kasvanut viime vuodesta 400 000 eurolla.

Suurimman yksittäisen avustuksen, 720 000 euroa, saa Savonlinnan Oopperajuhlat. Lihavista tuista pääsee nauttimaan myös Kuopio tanssii ja soi -tapahtuma, jonka järjestämiseen myönnetään 170 000 euroa.