Ruotsissa asuvaa syytetään USA:ssa terrorismin rahoittamisesta

Ruotsissa pysyvästi asuva etiopialaismies on pantu Yhdysvalloissa syytteeseen terrorismin rahoittamisesta. Mies otettiin kiinni Nigeriassa, mistä hänet on siirretty Yhdysvaltoihin New Yorkiin.

Ulkomaat

Sanomalehti New York Timesin mukaan miestä syytetään newyorkilaisessa tuomioistuimessa suunnitelmasta rahoittaa terroristijärjestöä, jonka aikeena on vahingoittaa Yhdysvaltoja.

Hänen epäillään saaneen sotilaskoulutusta Somaliassa toimivalta islamistiselta al-Shabab-järjestöltä, joka pitää itseään osana terroristiverkosto al-Qaidaa. Järjestö taistelee Somaliassa länsimaiden tukemaa Somalian hallitusta vastaan.

Syytteiden mukaan mies on ostanut rynnäkkökiväärin ja antanut al-Shababille runsaan 3 000 euron edestä rahaa. Hänen epäillään opetelleen Somaliassa muun muassa valmistamaan räjähteitä.

Mies on asianajajansa mukaan kiistänyt syytteet.

Ruotsalaismedian mukaan Ruotsin ulkoministeriö vahvistaa, että mies otettiin kiinni Nigeriassa marraskuun lopussa. Hänen kerrotaan saaneen Nigeriassa syytteen laittomasta maassaolosta ja yrityksistä hankkia väärennetty henkilöllisyystodistus.

Ulkoministeriön mukaan mies siirrettiin New Yorkiin Yhdysvaltain pyynnöstä viime lauantaina.

Tukholmassa asuvalla noin 40-vuotiaalla miehellä on pysyvä oleskelulupa Ruotsissa.

Lähteet: YLE Uutiset