1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lindén: Yleisradiomaksuksi 190-195 euroa

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) esittää uudeksi asuntokohtaiseksi yleisradiomaksuksi 190 -195 euroa, kirjoittaa Kaleva. Uusi maksu tulisi voimaan vuonna 2012.

Suvi Lindén Kuva: Juha-Pekka Inkinen / YLE

Lindén sanoi Kalevalle, että 190 -195 euron maksutaso on kohtuullinen ja turvaa Yleisradion nykyiset toiminnot.

Lindén torjuu samalla väitteet, joiden mukaan YLEn lähivuosien rahoitus olisi hämärän peitossa. Hän huomauttaa, että rahoitus on määritelty niin tämän kuin ensi vuoden osalta.

YLEn hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) kertoi torstaina kannattavansa yleisradiomaksun suuruudeksi 195 euroa. Hänen mukaansa muussa tapauksessa joudutaan miettimään, mistä säästetään.

Jos vyötä jouduttaisiin kiristämään, Sasi on ehdottanut mahdolliseksi säästökohteeksi kalliita kansainvälisiä urheilutapahtumia.

YLEn asemaa pohtinut Lintilän työryhmä esitti viime huhtikuussa, että nykyinen 231,05 euron tv-maksu korvataan 175 euron mediamaksulla. Yleisradiomaksu korvaa nykyisen tv-maksun vuoden 2012 alussa.