Sananen: Ei mitään hätää

Hätäkeskuksen sijaintipaikasta on puhuttu paljon viime viikkoina. Hädästä itsestään ja itsekunkin hädästä ja hädän sijaintipaikasta sen sijaan ei ole puhuttu juuri lainkaan.

hätäkeskukset
Maallikkosaanaaja Maasola
YLE Keski-Suomi / Marja Hyttinen

Hätäkeskus sijaitsee eri ihmisillä eri paikassa. Joillakin hätäkeskus on selkeästi päässä. Jos elämäänsä ei pysty käsittämään järjellä ja hallitsemaan loogisesti päättelemällä – hätä siinä tulee. Ja ahdistuksen keskus on päässä. Kurkkua karhentaa ja ajatus vemputtaa kuumeisesti lenkuraa menemättä jengoilleen. Uni ei saavu ajallaan.

Toisilla hätäkeskus sijaitsee sydämessä. Selittämätön tuskainen jänne puristaa rintaa. Olenko kuunnellut elämässäni sydämeni ääntä ja totellut sen heikkoja kuiskauksia? Itkenyt ilosta rakkaani sylissä vai kovettanut itseni kylmäksi lumimieheksi. Sydämen hätäkeskus laskee automaatiomekaniikalla energiatason minimiin. Hengitys muuttuu ohueksi ja olematon keskittyminen lipuu elämässä vääriin asioihin. Kuten Päivien viemää- televisiosarjan seuraamiseen.

Ihmisen hätäkeskus voi sijaita myös sielussa. Arki tulee eletyksi ja einekset kannetuksi muovipussilla, mutta jo karkeamotoriikasta näkee, että ihminen on eksynyt ja olemisestaan hätääntynyt. Näinkö tämä lyhyt sessio maan päällä hujahtaa? Vielä vähän aikaa. Vielä muutama muovikassi. Kaukosäädin on töhnässä, mutta toimii vielä. Sielun hätäkeskus pommittaa isoilla kysymyksillä: miksi täällä ollaan? Onko Jumalaa olemassa? Mihin sitten lähdetään kun tämä littera on käytetty ?

Jotkut luulee, että hätäkeskus olisi maksassa. Että sitten vasta on aihetta hätään, kun maksa päästää korvin kuultavia ärinöitä ja rasvaisia urahduksia. Siihen asti on muka juhlat päällä, vinettoa pöydässä ja kaikki hyvin. Mutta ei se niin ole. Maksalle on annettu vain loppusummerin rooli.

Tietenkin hätäkeskus voi sijaita ihmisellä myös siellä alemmalla suoritustasolla esim. siellä paksusuolen ja peräsuolen tienoilla, aaltoilevien pakaroiden bermudan kolmiossa. Silloin hätä on suurin, kun siltä tuntuu. Eikä siitä sen enempää.

Hätäkeskuksen sijainti voi muuttua useampaankin otteeseen. Siihen on syytä varautua. Mutta iso kysymys on, mistä se hätä meille tulee. Siitä tuntuu myös olevan vaikea päästä eroon. Ei kai meitä ole tänne korpien kätköihin luotu murehtimaan ja salpaantumaan jonkun hädän edessä?

Suomi tekee kohta maailmanennätyksen verenpainelääkkeiden syönnissä, ellei ole jo tehnyt. Meillä on vähän hätä päällä. Hätä on työpaikalla semmonen yhteinen asia. Hyvä kun sullakin on kiire, etten minä ole ainoa. Ei pidetä tänään ruokataukoa, eiköskään? Tätä hommaa ei jätetä huomiselle. Nyt täytyy puristaa, niin sielu elpyy ja olen tarpeeksi hyvä työntekijä. Huh.

Kotonakin on vähän hätä, sitten kun sinne touhukkaan kauppareissun jälkeen rynyää. Ei anneta hien kuivua. Minä voisin olla täydellinen vanhempi ja kasvattaja, jos vain jaksaisin tänään tsempata. Tuossa se pikku Liisa syö näennäisen rauhallisesti, mutta tunnistanko hänen todellista hätäänsä? Kehittyvän ihmisen tarpeisiin pitää vastata ja nyt tuntuu, että olemme tehneet kaikki päin persettä. Vuosikausia.

Meistä on tullut vaivihkaa hätähousuja. Ja suomalaisille liikenne on kilpailutilanne. Äärimmäisten ratkaisujen armoton pelikenttä. Jos haluaa nähdä hätää puhtaaksi jalostuneimmillaan, niin isoon risteykseen bongausmatkalle ja pilkkijakkara mukaan!

”Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa” laulaa Eino Grön. Tällä hetkellä Floridassa – rautaysiä kätellen. Jos Suomi olisi yhtä rikas kuin Norja, se voisi järjestää meille kansalaisilleen opintomatkan Afrikkaan. Siellä ihmiset kokevat hätää vain silloin, kun sitä oikeasti on. Muu aika eletään ilman hätää ja auringonnousut ja laskut huomataan kiitollisina pitkällä katseella.

Lähteet: Maallikkosaarnaaja Maasola