1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. puolustusvoimat

Sallan pataljoonan Er.P 17 sotapäiväkirja

30.11.1939 - 13.3.1940

Erillispataljoona 17:n 3. komppanian (3. / Er.P 17) sotapäiväkirja.

13.3.1940

Klo 07.00 sumua, pakkasta 20 astetta. Aamulla vilkasta tykistötoimintaa.

Rauha klo 11.00.

Ryssät lopettivat ammunnan Klo 11.09. Ruotsalaiset ampuivat tykeillään viimeiset viisi ammusta Klo 11.14.

12.3.1940

Klo 07.00 puolikirkasta, pakkasta 12 astetta.

Klo 10.30 kolme hävittäjää tuli pohjoisesta ja pudottivat kolme pommia, jotka rikkoivat joitakin ikkkunaruutuja, sen jälkeen pakenivat.

Klo 16.20 kolme hävittäjää tulitti räjähtävillä luodeilla. Päivällä kävivät ampumassa Leusjärvellä. Tämän jälkeen palasivat pohjoisen suuntaan.

11.3.1940

Klo 07.30 ilmoitti 2. komppania, että illalla nähdyt valoraketit olivat ilmeisesti tähden lentoja. Remeksen joukkue paluumatkalla leirialueelle.

Klo 08.00 ilmoitus 1. komppaniasta: Ristevaaran maastossa on tavattu miesporukka, jonka kansallisuudesta ei oltu varmoja. Ovatko ruotsalaisia vai vihollisia? Aamupäivällä ruotsalaisilta tuli ilmoitus, että he valmistelevat Ristelivaaran valtausta, jossa vihollisilla on tähystys- ja kenttävartioasema.

Klo 09.00 pakkasta 12 astetta, lumisadetta.

Klo 12.25 kaksi hävittäjää lensi pohjoisesta Hautakylästä yli itään.

Klo 12.00 kuusi hävittäjää lensi koillisen suunnasta länteen, josta palasivat puolen tunnin kuluttua ampuen konekivääreillä Leusjärvellä ja Kallunkijärvellä.

Pataljoonasta ilmoitettiin, että kaksi omaa hävittäjää on lähtenyt Rovaniemeltä kohti Sallaa klo 16.00.

Klo 16.45 ilmoitettiin, että ryssäporukka Ristelivaarassa on siirtynyt noin kilometrin koilliseen, vaaran itälaitaan. Partiomme seuraavat tilannetta.

Klo 19.00 pataljoonan käsky: 3. komppania siirtyy Kolmiloukoseen asemiin, paitsi 1. joukkue, joka siirtyy sinne vasta kahden päivän kuluttua.

1. komppania siirtyy lepoon seuraavasti: yksi joukkue jää Kolmiloukoseen alistettuna 3. komppanialle, yksi joukkue Selkälän kenttävartioon, yksi joukkue Ipojärven maastoon leirille reserviksi sekä yksi joukkue Leusjärvelle lepoon ja reserviksi.

10.3.1940

Klo 07.00 pilvistä, päivemmällä kirkasta. Pakkasta 12 astetta.

Klo 11.00-13.25 ryssän lentokoneet lensivät ja tulittivat Hautakylää konekivääreillä. Yhteensä yhdeksän pommikonetta kahtena laivueena.

Klo 16.00 kaksi joukkuetta ryssiä lähestyivät Porttoaavalta kohti Pyhäjärveä, järven itäpuolelta. Menivät metsän suojassa, jotta tähystäjät tunturilta eivät niitä havaitsisi. 1. komppania lähetti Tst-ryhmän ottamaan ryssien liikkeistä selvää. Muuten rauhallista.

Klo 21.15 ilmoitus Ipukista: havainto kahdesta ryssän hävittäjästä.

Klo 22.30 ilmoitti 2. komppania, että Aatsingin haudassa Tst-etuvartion edessä ammuttu valoraketti. Komppania on lähettänyt Remeksen partion selvittämään asiaa ja jos tapaa vihollisen iskee heti niiden selustaan. 3. komppaniasta lähetettiin 1. joukkue Ipojärven maastoon autolla reserviksi.

9.3.1940

Klo 07.00 Sumuista, pakkasta 12 astetta.

Klo 11.15 kaksi hävittäjää tulitti Kallungin kylää. Lensivät Hautakylän kautta länteen ja pian palasivat.

Klo 13.00-14.15 kuusi hävittäjää partioi Hautakylästä länteen ja yksi pommikone lensi samalla suunnalla.

Klo 14.20 saapui everstiluutnantti Ehrensvärd antaen ohjeita ja kertoen tulevista toimintalinjoista, sekä joukkojen sijoituksista. Yhteyden pidosta sovittiin, samoin viestiyhteyksistä ja peitenimistä.

Klo 17.00 selvisi, että edellisiltana Pyhätuntureiden maastossa vihollistappiot olivat 30 kaatunutta. Saatiin 20 paria suksia ja sauvoja, 40 käsikranaattia ja 1200 kiväärinpatruunaa ym.

Kuudessa paikassa ryssä oli sitonut haavoittuneitaan ja vienyt kaatuneet mennessään. Onkamossa kaksi ryssää oli tuhoutunut miinoissa.

Päivän kuluessa ryssät ampuivat lentokoneillaan ruotsalaisten traktorin ja kuorma-auton. Korjauksen jälkeen kalusto saatiin kuntoon.

Klo 17.20 palasi kersantti Talvensaari Sovakylästä. Matkalta ei mainittavaa.

8.3.1940

Klo 07.00 pakkasta 17 astetta. Ilma kirkastui.

Klo 09.30 ilmoitus 1. komppaniasta: kahden joukkueen kokoinen ryssä tulitaistelussa Kontiokankaan etuvartioiden kanssa. 1. joukkue lähetetty väijyksiin ja selustaiskua suorittamaan.

Klo 09.40 ilmoitus 2. komppaniasta: noin komppanian vahvuinen ryssä tulossa Onkamojärven itäpuolitse aliupseerivartiota kohti. Näyttäisi siltä, että saarrostavat eteläpuolitse ja pienempi osasto sitoisi.

Klo 09.40 käsky 2. komppanialle: lähetettävä heti 1. joukkue vihollisen sivustaan ja mikäli mahdollista väijytykseen. Käsky Selkälään: kolme ryhmää heti Onkamoon, jonne tulossa vihollinen. Ennen lähtöä yhteys puhelimitse 2. komppaniaan, josta ohjeet.

Klo 10.00 2. komppania antoi joukoilleen käskyn tehtävään.

Klo 10.10 ilmoitti 1. komppania että suuri ryssän joukko tulossa Pyhäjärven pohjoispään korkeudella. Samaan aikaan ilmoitti 2. komppania että aliupseerietuvartio laukausten vaihdossa ryssän kanssa.

Klo 10.30 ammuskelu päättyi.

Klo 11.30 ilmoitti 1. komppania, että suurin osa ryssiä kääntyi Pyhäjärveltä takaisin ja vain varmistusosasto oli jäljellä.

Klo 11.40 saapui kaksi lähettiä moottoripyörillä tuoden ilmoituksen, että 9.3. puolen päivän aikoihin saapuu SFK:n esikuntapäällikkö Märkäjärveltä ottamaan selvää Sallan pataljoonan vahvuuksista, sijoituksista ja tiedustelusta.

Klo 12.00 kuului Kellon suunnalta tykin jysähdyksiä ja laukauksia.

Klo 13.00 ilmoitettiin , että noin joukkueen vahvuinen ruotsalaisosasto ottaa yhteyden Kolmiloukosen asemiin. Lähetettiin 1. komppanian kaksi ryhmää iskemään viholliseen Hangasjärven itärantaa myöten.

Klo 13.00 ryssän sijoitukset havaittiin Onkamossa. Pyhätunturien välistä oli tullut puolentoista joukkueen vahvuinen ryssäosasto.

Klo 15.30 käsky 3. komppanialle: Leusjärvellä oleva alikersantti Kariniemen joukkue kuljetettava heti Ipojärven maastoon reserviksi. 40 miehen vahvuinen osasto on lähetetty ottamaan yhteyttä Kolmiloukoseen.

Klo 17.50 ilmoitti 1. komppania, että Tunturilammen maastosta n. 30 miehinen vihollisosasto menossa kohti Porttoaapaa. Taisteluvatiostosta edelleen laukausten vaihtoa.

Klo 18.00 osa ryssistä irrottautui (30 miestä) ja joutui väijytyksessä olleen pataljoonan ryhmän kanssa taisteluun. Ryssiä kaatui 10-15 miestä.

Klo 18.20 ampui ryssä Onkamossa punaisen raketin, joka tarkoitti ilmeisesti irrottautumista.

Klo 18.30 oli taistelutilanne tuntureiden välissä ohi. Tst-vartion eteen kaatui parikymmentä ryssää, jotka vielä hakematta. Omista haavoittui sotamies Ensio Heino. Sotkasiiran partio saapui, ei erikoista.

Klo 20.00 sovittiin ruotsalaisten kanssa partioinnista.

Klo 21.15 ryssät ampuivat vihreän valoraketin aliupseerivartiosta noin kilometri Lampelan suuntaan.

Klo 21.30 Selkälän osastosta ei ole kuulunut mitään. Kaksi ryssää mennyt miinoihin. Partio Takala saapui Käylästä. Ei erikoista. Autokuljetus Hautakylään.

7.3.1940

Klo 07.00 lauha ilma ja liukas keli. Satelee lunta.

Klo 12.40 ilmoitus 1. komppanialta Pyhätunturin tähystyspisteestä: noin komppanian vahvuinen vihollinen havaittu kolme kilometriä etulinjan etupuolella. Molemmin puolin tietä, näyttävät valmistelevan asemia.

Klo 13.00 pataljoonan käsky: 1. komppaniasta heti 1. joukkue vihollisen sivustaan ja selustaan oikealta. Remeksen joukkue sekä Krh-osasto 1. joukkueen käyttöön ja lähdettävä heti Kolmiloukoseen. Kolmiloukosessa aurinkoista, mutta Hautakylässä sataa lunta.

Klo 15.30 tähystys seuraa edelleen ryssän toimia tunturilta.

Klo 17.00 ilmoitti 2. komppania, että Onkamosta katsottuna kuuluu kovaa moottorin ääntä ja kovia jysähdyksiä. Ilmoitus pataljoonasta, että ruotsalaiset kuorma-autot vaihdetaan toisiin.

Klo 18.30 saapui ilmavalvontaryhmä 1+8 alikersantti Niskalan johdolla.

Klo 19.00 kersantti Talvensaaren osasto ilmoitti että Sovakylässä ei ole vihollista.

Klo 19.00 osasto Willamo ilmoitti, että Er.P 17 (Sallan pataljoona) on alistettu SFK:lle jonka komentajana on eversti Nordensvan. Viestiyhteydet jäävät entiselleen. Esikunta sijaitsee Salmivaarassa.

Klo 21.00 palasivat osastot takaisin leirille. Ryssä oli poistunut Märkäjärven suuntaan.

6.3.1940

Klo 02.30 joutui vääpeli Remeksen osasto tulitaisteluun tunturin välimaastossa. Oli joutunut vihollisen ketjun eteen synkässä pimeydessä. Osasto joutui kovan tulituksen kohteeksi ja vetäytyi. Taistelussa kaatui stm Toivo Nenonen. Taistelun kuluessa osastosta eksyi neljä miestä, jotka palasivat osastoon myöhemmin.

Klo 05.00 palasi osasto Kolmiloukoseen, jossa asettui levolle.

Klo 10.00 käsky kersantti Talvensaarelle: palattava takaisin Hautakylään partiomatkalla Kuopsitunturiin. Matkalla tähystettävä ja palattava 7.3. varhain aamulla, koskien koko osastoa.

Klo 13.00 joukkue Remes tiedusteli tien itäpuolitse yöllisiä taistelupaikkoja.

Klo 19.00 Remes palasi. Ryssä oli vetäytynyt tiedustelluilta paikoilta.

Klo 20.00 lähti joukkue hiihtämään Kolmiloukosesta leirilleen Ipojärven maastoon.

5.3.1940

Klo 20.10 lähetettiin partio Takalo, vahvuus 8 miestä, tehtävänään tiedustella reitti Elijärvi - Aikkila, jonne saavuttava 8.3. klo 14.00. Auto käy silloin hakemassa partion Hautakylään. Jos jotain ilmoitettavaa matkan aikana tulee, on viimeinen ilmoitus lähetettävä Elijärveltä. Elijärven seudun kämpät tutkittava ja ovatko mahdollisesti asuttavissa?

Klo 17.00 syntyi taistelu Märkäjärven tiensuunnalla. Pian Pyhätunturin maastosta saatiin käsky lähettää heti joukkue Remes 1. komppanian käytettäväksi Kolmiloukoseen.

Klo 23.00 lähti vääpeli Remeksen joukkue maantien ja pienen Pyhätunturin välistä suorittamaan iskuaan. Vihollinen oli pesiytynyt tien ja Iso-Pyhätunturin välille. Samaan aikaan ilmoitti kersantti Talvensaari saapuneensa Sovakylään.

4.3.1940

Klo 16.00 pataljoonan käsky, jonka mukaan 3. komppanian tulee asettaa au-vartiot Sovakylään 2+8, sekä Paanajärvelle 2+2.

Tehtävänä varmistaa linja Paanajärvi - Sovakylä - Tuutikylä ja tähystää Vuosamoa. Huolto toimitetaan Kuusamosta jonne puhelinyhteys Sovakylästä. Komentoyhteys suoraan Sallan pataljoonaan.

3.3.1940

Klo 05.00 pataljoonan käsky: 3. kompanian asetettava kenttävartio Selkälään, vahvuutena 1. joukkue johtajanaan vääpeli Hamara. Tehtävänä myös varmistaa Selkälän suunta jatkuvalla partioinnilla myös Kiskistunturin suuntaan.

Klo 05.30 Hamaran osasto kuljetettiin autolla Selkälän tiehaaraan, josta hiihtävät Selkälään.

Klo 09.00 aloitettiin puhelinjohdon veto Ipojärven rannasta Selkälään.

2.3.1940

Klo 00.30 saatiin sama käsky kuin eilen: iskettävä Onkamon purolle. Saukkoriipin osasto lähti. Nikulassin partio liikkui lähistöllä.

Klo 05.35 partiot palasivat. Saukkoriipin osasto Hirvasjoen leirille saamatta kosketusta viholliseen. Vihollinen oli vetäytynyt ja Onkamojoen itäpuolinen maasto oli todettu tyhjäksi.

Klo 16.40 palasi partio Nikulassi Selkälän kautta Kallunkiin. Partio ilmoitti että ryssän osasto oli lähtenyt saartamaan etelästä Onkamojoen yli ja siitä kääntynyt sitten pohjoiseen.

1.3.1940

Kersantti Talvensaaren partio palasi Selkälästä. Ei erikoista.

Klo 14.50 partio Nikulassi 1+14 lähti Selkälän suunnalle ottamaan selvää siellä tapahtuneesta kahakasta. Samalla selvitettävä ylivoimaisen vihollisen vahvuus ja varmistus Onkamon suunnassa. Asiasta tilanneselvitys ja autolla Hautakylään.

Klo 17.40 pataljoonan käsky: 3. komppanian sissiosaston iskettävä kahdella joukkueella Onkamojärven eteläpuolelta kaartaen Onkamon purolle selustaan kuitenkin niin, ettei ylitetä Onkamojokea.

Klo 22.00 kersantti Nikulassin osasto lähti hiihtämään Selkälästä kohti Onkamoa.

29.2.1940

Klo 07.00 ilma kirkas. Pakkasta 20 astetta.

Klo 07.30 ilmoitti 1. komppania, että partio joka oli edennyt Märkäjärvelle tavoitteena Ruuhijoen silta, oli tavannut vihollisosaston yöllä klo 01.00 ja joutunut taisteluun. Tst-ryhmämme oli vetäytynyt noin puoli kilometriä kirkonkylän suuntaan ja jäänyt odottamaan vihollista, joka ei kuitenkaan seurannut. Partio palasi leirille.

Klo 08.30 palasi asiasta selvää lähtenyt ottamaan partio, joka ilmoitti, että vihollinen oli kaivautunut Ruuhijoen ja tien välille asemiin, kahdeksan kilometriä Märkäjärveltä. Ryssiä oli yhden komppanian verran, mutta olivat sitten vetäytyneet Ruuhijokivartta Märkäjärvelle.

Klo 14.25 kolme hävittäjää lensi pohjoisesta Hautakylän yli ja pudottivat lentolehtisiä. Avattiin kk-tuli koneita vastaan ja näytti siltä, että yksi koneista sai osumia. Partio lähetettiin tutkimaan asiaa. Useita pommituslaivueita lensi idästä länteen.

Klo 16.00 saapui 3. komppaniasta lähetetty tiedustelupartio, joka oli Selkälästä kulkenut Näätätunturille, josta tähystänyt. Partio palasi sen jälkeen suoralla kurssilla Hautakylään, ei havainnut erikoista.

Reservin luuntnantti J. Rissanen saapui kaasunsuojelukursilta.

28.2.1940

Klo 07.00 tiheä lumisade, pakkasta 10 astetta. Päivällä pyry. Ruotsalaiset vapaaehtoiset aurasivat tien, käyden aivan Onkamon tiehaarassa asti.

Klo 19.00-04.00 Pienen Pyhätunturin tähystyspaikalta on todettu kymmenen kuorma-auton kulkevan Sallasta Märkäjärven suuntaan.

Klo 23.35 salakielisanoma, jossa Sallan pataljoonan eteläiseksi varmistusrajaksi määrätään linja Paanajärvi - Ylikitkajärvi. Samalla määrätään, että pataljoona jää Willamon alaisuuteen. Er.P 17 jää nykyisille asemapaikoilleen.

27.2.1940

Klo 06.30 sakea lumisade. Päivän kuluessa lunta tuli kymmenisen senttiä. Laadittiin ehdotus Hirvasojalle konetuliaseiden sijoituksesta.

Klo 17.00 palasi kersantti Turpeenniemen partio, joka ilmoitti että Näätätunturin tähystyksessä oli huomattu Liikasenvaaran taloja tulessa. Vuosamossa ainakin kaki taloa oli polttamatta. Partiomatkalla ei muuta erikoista.

Klo 17.30 lähetettiin partio kersantti Talvensaaren johdolla 2+9 tehtävänään hiihtää Elijärven - Kiutakönkään - Käylän kautta Hautakylään. Partion tehtävänä oli ottaa selvää sillä suunnalla olevasta vihollisesta. Vihollishavainnosta tehtävä heti ilmoitus.

Samaan aikaan palasi 1. komppanian partio, joka oli ollut Ruuhijoen sillan suunnalla. Vihollista ei havaittu. Koko päivän jatkuneen lumisateen vuoksi tähystysryhmä ei ole voinut toimia.

26.2.1940

Klo 07.00 kirkas ilma. pakkasta 26 astetta.

Kl0 09.00 lensi pommikone etelästä käsin josta itään Hautakylään. Kone pudotti koulun läheisyyteen kolme pommia, ei vahinkoja.

Klo 09.45 kolme hävittäjää pudotti lentolehtisiä ja poistuivat kohti pohjoista.

Klo 12.00 käsky 2. komppanialle: lähetettävä vahva partio 1+10 tavoitteena Näätätunturi, josta suorittaa tähystystä.

Klo 13.45 neljä pommikonetta pudotti Hautakylään 28 isoa pommia, ei vahinkoja.

Klo 21.00 käsky 3. komppanialle: komppaniasta irrotetaan 1. joukkue, joka siirretään illan aikana Hautakylään ja edelleen Lausjärvelle partiotehtäviä varten.

Tarkoitusta varten saapui 3. komppaniasta vääpeli Oikaraisen joukkue, joka majoitettiin Lausjärven taloihin.

25.2.1940

Klo 07.00 kirkas pakkaspäivä, -36 astetta.

Klo 09.10 pommikone tuli idästä ja pudotti kaksi pommia koulun ja keskuksen väliin. Kymmenen minuuttia myöhemmin sama kone palasi ja pudotti jälleen kaksi pommia ja tulitti konekivääreillä. Iltapäivällä kolme hävittäjää liikkeellä jotka pudottivat lentolehtisiä.

Klo 16.00 Pienen Pyhätunturin tähystys ilmoittaa tähystyshavannoistaan.

Klo 18.20 oma partiomme oli havainnut, että Ristelivaaran pohjoispäässä on ryssän tähystyspaikka. Asiasta ilmoitettiin pataljoonaan, joka aikoo hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä.

Klo 23.00-01.00 Ristelivaaraan pesiytynyttä ryssää on yritetty tuhota Märkävaarasta päin. On kuulunut kovaa laukausten vaihtoa.

24.2.1940

Klo 01.50 ilmoitti 2. komppania, että aliupseerivartio oli hälytetty asemiin. Ryssän osasto oli tulossa Onkamojoen itäpuolta. Vartio oli tulitaistelussa noin kymmenmiehisen ryssäjoukon kanssa.

Klo 02.20 käsky 2. komppanialle: heti kahdella joukkueella isketään Onkamojoen itäpuolitse ryssän selustaan. 3. komppania lähettää heti kaksi joukkuetta toisen komppanian käytettäväksi sen leiripaikalle.

Klo 05.00 ilmoitti 2. komppania, että ryssä oli lyöty takaisin jättäen jälkeensä viisi kaatunutta ja kolme miinoihin kuollutta. Tst-ryhmä ajoi ryssää takaa, ilmoittaen että ryssä vetäytyy Isolehdon kautta Aatsinkiin. Taistelussa kaatui stm Vuolukka.

Klo 07.00 pakkasta 28 astetta. Puoliliukas hiihtokeli. 2. komppania ilmoitti, että yhdyspartio 1+1 on kadonnut. Se oli lähtenyt Aatsingin haudasta klo 16.00 ja klo 21.00 oli kuultu laukauksia. Selvisi että ryssän kymmenmiehinen partio oli tuhonnut meidän kaksi miestä, jotka olivat lasketelleet väijytykseen. Kaatuneet olivat alikersantti Mattus ja sotamies Niemelä.

Klo 09.45 kolme hävittäjää tuli idästä ja ampuivat konekivääreillä Hautakylää. Olivat sitä ennen pommittaneet Kallungin ja Niemelän kylää.

Klo 10.45 palasi 2. komppanian tiedustelupartio ilmoittaen, että tapasi Rohmoivan eteläpuolella kymmenmiehisen ryssän partion. Ei muuta mainittavaa.

Klo 12.00 ilmoitti 1. komppania että Hangasjärven pohjoispuolelta on tulossa ryssiä, jota tiedustelupartio seuraa. Toinen noin komppanian suuruinen osasto etenee Märkäjärveltä tien suunnasa Hautakylää kohti. Komppania ryhtyy suunnittelemaan iskua selustaan.

Klo 13.00 lähetettiin kevytryhmä (1+ 4) tehtävällä edetä Näätätunturiin, josta suorittaa tähystystä. Syy vihollisen liikehtiminen Tuutikylän suunnassa. Sieltä Kallunkijärvelle päin on kuulunut kolme jysähdystä. Partion johtajana kersantti Turpeinen.

Klo 14.00 1. komppania ilmoitti että Hangasjärven suunnassa ryssä yhtyi Ruuhijärven vartta hiihtäneeseen vihollisosastoon, jonka suuruutta ei tiedossa. Lisäksi tien suunnassa ainakin komppanian verran ryssiä.

Klo 24.00 vetäytyi ryssä Märkäjärven suuntaan. Oli sitä ennen kaivautunut 4 kilometriä etuvartioistamme. Ei saatu kosketusta.

23.2.1940

Klo 07.00 kirkas ilma, pakkasta 25 astetta.

Klo 08.00 2. komppanian partio palasi, oli käynyt Rohmoivalla saakka, josta kääntynyt takaisin. Matkalta ei mainittavaa.

Klo 09.00-09.50 hävittäjät pommittivat komentopaikkaa ja keskustaloa. Pommit putosivat lähelle keskustaloa. Lentotoiminta vilkasta. Vihollinen oli edennyt nejän kilometrin päähän etuasemistamme Märkäjärven tiellä ja oli partiomme kanssa tulitaistelussa. Vihollisella oli 60-70 miestä ja se ampui kolme tuntia hv-tykeillä. Omia tappioita ei tullut. Ryssiltä oli jäänyt veriset vetäytymisjäljet.

Klo 19.00 Lapin rajavartioston käsky osastojen vaihdosta.

22.2.1940

Klo 07.00 kirkas ilma, pakkasta 17 astetta. Koko päivän vilkasta lentotoimintaa.

Klo 19.25 tiedustelupartio oli joutunut tulitaisteluun vihollisen kanssa Ristelivaarassa. Viisi ryssää tapettiin.

Klo 20.00 edellispäivän ryssän jäljet 2. komppanian ilmoituksen mukaan johtivat Isolehdon kautta Aatsinkiin. Ennen puoltayötä vihollispommikoneet lensivät ylitse.

21.2.1940

Klo 00.50 alikersantti Remeksen partio osasto Roinisesta saapunut ottamaan yhteyttä 1. komppaniaan. Matkalla ei tavattu erikoista.

Klo 02.30 palasi 1. komppanian taisteluryhmä ilmoittaen, että ryssiä oli kaatunut parikymmentä. Meiltä haavoittuivat sotamiehet Juho Kela ja Tauno Maijanen, mutta heidät saatiin tuotua pois.

Klo 07.00 satoi lunta hienokseltaan. Pakkasta 10 astetta.

Klo 12.25 ilmoitus 3. komppaniasta: 20-miehinen ryssän osasto tulossa Onkamon tietä tst-osaston etuvartion eteen.

Käsky 2. komppanialle: lähetettävä heti kaksi joukkuetta 3. komppanian käyttöön.

Käsky 3. komppanialle: iskettävä heti ryssän selustaan kahdella joukkueella ja otettava Mäntyvaara haltuun.

Klo 13.10 tst-etuvartio aloitti tulitaistelun vihollisen kanssa monessa paikassa. Ryssä vetäytyi.

Klo 13.40 lähetettiin partio Turpeinen (1+5) ottamaan selvää Hirvasvaaran suunnasta, koska yhteys sinne on mennyt poikki.

Klo 16.10 kovaa tulitusta. Ryssä tullut jälleen. Kaksi miinaamme räjähti.

Klo 16.45 lähetettiin joukkue Onkamoon avuksi.

Klo 19.00 ilmoitti 3. komppania, että ryssä vetäytyi. Siltä jäi yksi kaatunut ja automaattikivääri. Vihollista lähetettiin ajamaan takaa 1+20 miestä, tehtävänään tiedustella Lampelan kylää samalla. Iltapäivällä viholliskoneita.

Klo 20.00 vaihtoivat 2. ja 3. komppania siten, että 2. komppania meni Onkamon suuntaan ja 3. komppania lepoon 2. komppanian leirille.

Klo 22.00 Märkäjärven suunnasta kuuluu kiivasta taistelun melskettä. Miinoihimme mennyt ryssiä, jäänyt vain suksenkappaleita.

20.2.1940

Klo 07.00 pilvistä, leuto sää.

Klo 09.15 ryssät pommittivat kolmella hävittäjällä Kallungin kylää noin 40 minuuttia. Siellä ei ollut majoitusta. Vain asemamme.

Klo 14.00 noin seitsemän kilometriä Märkäjärveltä etelään partiomme joutui laukausten vaihtoon ryssän kanssa. Tuntia myöhemmin alkoi kova pyry, suorastaan raivokas.

Klo 20.00 tiedustelupartiomme tien suunnassa Märkäjärvelle tulitaistelussa, etuvartioasemiemme etupuolella. Ryssä oli yrittänyt saada partiomme pussiin. Taistelussa partio hajosi ja kaksi miestä haavoittui. Paikalle lähetettiin uusi taisteluryhmä.

Klo 20.10 palasi 3. komppanian partio, joka oli tutkinut ryssän vetäytymistien Lampelan kylään. Ryssillä oli ollut 30-40 haavoittunutta. Kaatuneiksi tiedettiin jo 30 ryssää.

Klo 22.00 kiivasta tykistön ja kk:n ammuntaa Märkäjärven suunnalta.

Klo 22.10 palasi 1. komppanian partio, joka oli käynyt muun muassa Porttoaavalla ja tähystämällä todennut vihollistykistön olevan Matovaaran pohjoispuolella. Vereksiä jälkiä ei ollut.

19.2.1940

Klo 00.25 ilmoitettiin tilanne rykmenttiin. Viisi minuuttia myöhemmin viholliskoneet pommittivat Niemelän kylää.

Klo 00.40 noin joukkueellinen ryssiä tulitaistelussa oman partiomme kanssa Pikku-Pyhätunturista kilometrin päässä. Ryssä yritti etummaisia asemiamme kohti.

Klo 02.25 vihollisen komppania tullut Hangasjärven pohjoispäästä yli maantielle. Oma partio tulitti, vihollinen vastasi tuleen ja lähti vetäytymään Märkäjärven suuntaan. Lähetetyt kaksi joukkuetta eivät saaneet vihollista kiinni.

Klo 03.00 osastoille paluukäsky leiripaikoille.

Klo 07.00 satoi lunta. Lauha sää, 10 astetta pakkasta. Käsky 3. komppanialle lähettää partio Lampelan kylään ja tutkia se vihollisen varalta.

Klo 13. 30 ilmoitti 3. komppania, että ryssä hyökkää noin komppanian vahvuisena Onkamon kylään.

Pataljoonan käsky: 3. komppanian lähetettävä heti kaksi joukkuetta Onkamon tien eteläpuolelle ja iskettävä vihollisen selustaan. 2. komppaniasta lähetettävä yksi joukkue 3. komppanian avuksi. Aliupseerivartio (17 miestä) parasta aikaa tulitaistelussa ryssän kanssa.

Klo 24.00 oli taistelu käyty ja ryssä vetäytyi. Kaatuneita ryssillä jäi jälkeensä 30. Omat tappiot: kaatui res. kersantti Rantanen Olavi ja haavoittuivat; sotamiehet Paavola ja Pöykkö.

18.2.1940

Klo 07.00 kirkas ilma, pakkasta 30 astetta. Kapteeni Väänänen lähti, kun luutnantti Kiiveri tuli sairaslomalta. Kiiveri otti pataljoonan päällikyyden vastaan.

Klo 10.30 palasi Remeksen partio, joka oli käynyt tavoiteessaan Sotitunturissa. Ei tavannut sillä suunnalla mitään erityistä.

Klo 10.00-15.00 verraten voimakas tuisku. Kolme ryssän hävittäjää pommitti Nimelän kylää, joka oli lavastettu asutuksi hämäystarkoituksella. Hävittäjät pudottivat 12 pommia.

Klo 20.40 ilmoitti 1. komppania, että vahvuudeltaan komppanian suuruinen vihollinen on hiihtänyt Ruuhijokivartta Hangasjärven pohjoispäähän joen länsipuolta.

Käsky 1. komppanialle: lähetettävä heti kahden ryhmän vahvuinen osasto Hangasjärven pohjoispuolta vihollisen selustaan.

Käsky 2. komppanialle: lähetettävä kaksi joukkuetta Kuusikko - Ruuhitunturin kannakselle vanhan varsitien sivuun odottelemaan. Partioitava Ruuhitunturin itäreunassa. Miehet lähtivät klo 22.00.

Klo 23.45 kuului laukausten vaihtoa n. kaksi kilometriä Pyhäjärven eteläpäästä, tien varresta. Tiedustelupartiomme kosketuksessa vihollisen kanssa.

Klo 23.40 1. komppania siirsi kolme ryhmää ja kk-puolijoukkueen Kolmiloukkosen vaaraan asemiin.

17.2.1940

Klo 07.30: Erittäin kirkas päivä alkamassa, pakkasta 30 astetta. Kallunkijärven eteläpään leiristä tuli ilmoitus viholliskoneista, joista oli pudotettu jotakin. Oli nähty kolme konetta, joista kahdesta oli lähtenyt paketti. Epäillään laskuvarjopartiota.

Partio Nikula palasi tukikohtaan, se oli seurannut ryssän latuja Ruuhijoen sillalle, jossa ryssän runsas varmistus.

Klo 10.00 ryssän hävittäjät ampuivat 2. komppanian alueelle. Seitsemän ryssän hävittäjää ilmassa puolen päivän jälkeen.

16.2.1940

Klo 08.00 lumituiskua, pakkasta 16 astetta. Käsky 3. komppanialle lähettää heti partio Saukkotunturin suuntaan. Partion tehtävänä on selvittää vihollisen kenttävartiot ja ovatko ne entisissä paikoissa.

1. komppanian tehtävänä on puolestaan tiedustella Kuusivaaran maasto ja minkälainen vihollisosasto siellä suunnalla on sekä lyödä vihollinen pois.

15.2.1940

Klo 08.30-17.00 kävi partio alikersantti Norvasuon johdolla Aatsingin haudalla. Ei tavattu mainittavaa.

Klo 09.00 lähti partio Selkälään alikersantti Takalon johdolla. Vahvuus 1+3. Partiointia kesti kello 16.00 asti, ei mitään erikoista havaittu.

Osasto Tirkkonen lähti vahvuudella 1+9 klo 10.00 miinoitustehtäviin Onkamojärven pohjoispäähän. Varmistusosastona alikersantti Vatjuksen ryhmä vahvuutena 1+9. Osastot palasivat tehtävän suoritettuaan kello 17.00.

Jsp:lle meni alikersantti Akseli Kumpula.

14.2.1940

Klo 08.00 lähti Selkälään kersantti Rantasen johdolla partio 1+4. Partio oli tavannut Selkälään lähetetyn yhdyspartion Hanhilammella. Ei erikoista.

Klo 09.00 vääpeli Toppolan johdolla lähti partio 1+4 Aatsingin haudalle ja palasi klo 16.30. Ei mainittavaa. Vänrikki Seitamaa komennettiin 2. komppaniaan.

Lomalta palasi sotamies Pernu. Sotasairaalasta palasi stm Aarno Leinonen. Jsp:lle meni stm Ilmari Kulmunki.

Klo 22.00 saapui komppanian pioneerikomennuskunta kersantti Tirkkosen johdolla vahvuutena 1+11.

13.2.1940

Aamulla klo 07.00 lähtenyt alikersantti Hellbergin partio 1+3 palasi klo 17.00. Partio ei ollut havainnut erikoista.

Aatsingin haudalla kävi partio Hamara klo 09.00-17.30. Ei mainittavaa. Leirialueen ympäristössä partioitiin koko päivä.

Klo 18.00 -21.00 välillä muutti komppania majapaikkaa Aatsingin tiehaaraan. Sairaalasta komppaniaan saapui alikersantti Veikko Henttunen.

12.2.1940

Klo 10.00 palasi alikersantti Vatjuksen partio Saukkotunturin suunnasta. Partio ei ollut havainnut uusia latuja ja joutui palaamaan takasin kun yhdeltä olivat jalat paleltuneet.

Aamupäivällä kaksi partiota kävi Selkälässä ja Aatsingin haudalla. Ei erikoista. Tämän lisäksi partioitiin leirin etelä- ja pohjoispuolella.

Klo 15.20 vihollisen lentokoneet heittivät pommeja ja ampuivat konekivääreillä. Haavoittui sotamies Ollila. Komppaniaan saapui Jsp:ltä stm Laine Väinö ja sinne lähti stm Lahti Onni heikon yleisvoinnin vuoksi. Lomalle lähtivät stm Ulkuniemi Einari ja stm Heino.

11.2.1940

3. komppania: Klo 03.00 komppania sai vahvistukseksi kaksi joukkuetta. Kello 08.30 alikersantti Hamaran partio 1+5 tiedusteli. Partio totesi noin kymmenenmiehisen vihollisladun, josta kello 11.00 lähetettiin viesti komppaniaan. Muu partio jatkoi tiedusteluaan. Partio havaitsi, että ladut olivat omien joukkojen. Partio palasi klo 17.00.

Partio Oikarinen lähetettiin klo 12.00 tutkimaan Hautajärven maantien suuntaan. Ei erikoista.

Klo 16.00 palasi partio Hamara, joka raportoi havaitun klo 09.00 Soikurinvaaran itäpuolen jängällä 13-miehisen ryssän osaston, joka oli menossa pohjoiseen. Klo 09.15 oli kuulunut viiden minuutin ajan laukausten vaihtoa Läskioja – Rohmoiva suunnassa. Lampelan kylässä oli havaittu 20 ryssää ja sinne oli hiihtänyt 30 lisää.

Klo 14.00 kuusi ryssän lentokonetta pommitti asemiamme ja tulitti konekivääreillä. Sotamies Leevi Kostamo sai luodin olkapäähänsä. Tämän jälkeen komppania muutti telttoihin Onkamojärven eteläpäähän.

10.2.1940

Kello 04.00 lähti partio 1+3 alikersantti Rantakokon johdolla. Klo 06.30 saapui partiolta viesti, että kolmen - neljän kilometrin päässä oli nähty metsän sisällä kaksi valomerkkiä. Partion jatkoi tehtäväänsä.

Klo 07.00 lähetettiin yhdyspartio alikersantti Hillebergin johdolla, vahvuus 1+6. Partion tehtävänä oli selvittää myös valomerkkien syy.

Klo 08.30 alkoi Siikajoen suunnasta kuulua laukauksia. Välissä kiivaskin tulitus kesti noin tunnin.

Klo 09.00 lähetettiin ylikersantti Remeksen johdolla 1+20 partio ottamaan selvää kuulluista laukauksista.

Klo 09.50 tuli Aatsinginhaudan partiolta viesti, että he olivat tavanneet partioladun varrella kaksi ruumista. Taistelupartiosta ei vielä tullut selvyyttä.

Klo 10.40 palasivat partiot Hillberg ja Remes. Remes ilmoitti, että vainajat olivat meikäläisiä ja hiihtojäljistä päätellen ryssiä oli kymmeniä. Heti tämän jälkeen lähti Remes uudelleen partioon ja osaston vahvuudeksi tuli 36 miestä. Tehtävänä ajaa takaa ja tuhota vihollinen.

Klo 11.30 havaittiin kahdeksan ryssän hiihtävän Onkamojärven saareen ja siitä klo 13.20 etenivät Mustavaaran torpan suuntaan. Heti lähetettiin alikersantti Jokelaisen partio yhdeksän miehen kanssa Kariniemeä vastaan, joka oli 11 miehen kanssa Aatsinginhaudassa, tehtävänää tuhota havaitut ryssät.

Klo 12.00 lähetettiin 1+7 partio kersantti Palojärven johdolla hakemaan kaatuneet. Kaatuneet olivat vapaaehtoiset Räsänen Matti ja Björnström Jarl. Todettiin, että partion johtaja alikersantti Rantakokko oli haavoittuneena joutunut vihollisen vangiksi.

Klo 13.30 hajanaisia laukauksia Soikonvaaran maastossa. Osasto Remes oli joutunut ryssän yllättämäksi, mutta ripeän toiminnan tuloksena saatiin tuhotuksi kuusi ryssää. Partiossa tulitaisteluun oli osallistunut vain 12 miestä, loput olivat jääneet väsyneenä taakse, jaksamatta seurata. Takaa-ajo väsyneitten miesten kanssa ei ollut mahdollista, joten partio palasi. Ryssien varalle oli järjestetty väijytys, mutta 30-40 ryssän joukko ei siihen tullut. Omille ei tappioita.

Klo 16.10 joutuivat alikersantti Jokelaisen ja alikersantti Kariniemen partiot taisteluun Mustavaaran torpan maastossa aikaisemmin havaitun kahdeksanmiehisen ryssän partion kanssa. Pimeän turvin pääsi ryssä livahtamaan, mutta partiot saivat kaksi vankia, joiden kanssa palasivat klo 18.30. Toinen vangeista oli haavoittunut ja vanki sidottiin komppanian päällikön kuulusteluiden yhteydessä. Sitten vangit lähetettiin pataljoonan kuulusteltaviksi. Omia tappiota ei tullut.

9.2.1940

Kello 04.00 lähti itäkairaan partio alikersantti Hyttisen johdolla, miehitys 1+3. Partio palasi klo 08.00. Ei erikoisia havaintoja.

Kello 6.00 lähti kersantti Hamaran osasto, vahvuus 1+10 tehtävänään tiedustella Saukkotunturin suunnalla ryssän hiihtopartion toimintaa sekä tähystää Lampelan kylää.

Osasto palasi klo 18.30 ilmoittaen, että ryssän hiihtoharjoitukset tässä suunnassa ovat toistaiseksi loppuneet. Lampelan kylässä ei näkynyt liikettä.

Selkälän suunnasta oli kuulunut konetuliaseiden ja kiväärin laukauksia. Tämän vuoksi klo 15.30 lähetettiin vänrikki Vuorelan johdolla 23:n miehen osasto ottamaan selvää, mistä ammuta johtui ja tuhota mahdollinen vihollinen. Laukaukset selvisivät partio alikersantti Oravan aiheuttamiseksi. Olivat tulittaneet ryssän hävittäjiä.

Päivän kuluessa lähetettiin pieniä partioita lähimaastoon, ei mainittavaa. Päivän kuluessa leirialueelle yritti ryssän hävittäjiä, mutta kääntyivät pois tulituksessa.

Täydennyksenä Rovaniemeltä tuli kuusi kiväärimiestä sekä vapaaehtoisina Räsänen Matti, Laakso Lasse, Anttolainen Reima, Björnström Jarl sekä nostomiehet Henttu Kalle, Pasma Hans, Sirkka Juho, Ylitalo Heikki, Kestilä Antti ja Mäkelä Eemeli.

8.2.1940

3. komppania: Pilvinen ilma. Lunta sataa, pakkasta 9 astetta. Vänrikki Vuorelan edellispäivänä lähtenyt osasto palasi komppaniaan. Osasto oli tähystänyt Kolvivaaran pohjoishännässä, useammassa eri paikassa. Partio oli huomannut Aatsinginjoesta länteen matalan rakennuksen, josta ei noussut savua. Sitä oli kuitenkin vartioinut kaksi miestä.

Aatsinginjoen sillasta sata metriä oli ollut viisi tai kuusi tankkia tai traktoria, joiden ympärillä liikkui monta miestä. Sillan yli kulki autoliikennettä, mutta ei hevosia. Sallaan päin kulki kaikkiaan tähystysaikana 21 kuorma-autoa. Autot kulkivat pienissä erissä.

Aatsinginjärven itäpuolisesta metsiköstä havaittiin lähtevän 12 hevosta nelipyöräisillä vankkureilla. Kuorman laadusta ei tietoa. Samasta metsiköstä Kelloon päin liikkui jokunen mies ja seitsemästä kahdeksaan miehen porukka, selvitti tähystysosasto vänrikki Vuorela raportissaan.

Päivän aikana useampi 1+3 miehen partio tiedustelivat lähimaastoa. Täydennyksenä saapuivat sotasairaalasta res. sotamiehet Elmeri Alatarvas, Johan Isojärvi, Matti Ollakka, sekä res. alikersantti Timo Väisänen. Jsp:ltä palsi res. alikersantti Pentti Vuorela ja sinne lähti res. sotamies Eino Viinikka.

7.2.1940

3. komppania: Klo 07.00 pilvistä, pientä lumituiskua. Pakkasta 15 astetta. Alikersantti Vatjuksen johdolla lähti partio Aatsinginhaudalle. Partio 1+2 palasi kello 17.00. Ei mainittavaa.

Kaksi muutakin pientä partiota kävi Selkälän suunnalla. Ei mainittavaa. Päivä rauhallinen, ei mitään erikoista. Pienellä Pyhätunturilla tähystys.

Jsp:ltä komppaniaan palasivat res. sotamiehet Frans Säynäjäkangas, Einari Kenttäkumpu ja Eino Turunen. Jsp: lle lähtivät res. sotamies Ilmari Sova palohaavojen vuoksi.

6.2.1940

3. komppania: Tiedustelupartio palasi komppaniaan, joka oli lähetetty Märkävaaran maastoon, ilmoitti ettei ollut partiotehtävän aikana tavannut vihollista. Partio ilmoitti että Uuravaarassa tavattu viholliskomppania olikin vain partion vahvuinen vihollinen. Pakkasta 20 astetta. Ilma on kirkas.

Klo 10.45 pohjoisesta tuli kolme hävittäjää, jotka ampuivat kk:lla Hautakylän koulua, jossa oli komentopaikka. Ei vahinkoja. Oma kk vastasi tuleen, jolloin hävittäjät kääntyivät pois.

Klo 17. 00 palasi partio alikersantti Rantanen. Ei mainittavaa.

5.2.1940

Käsky 2. komppanialle: Selvitettävä, vieläkö ryssät entisissä asemissaan Hautakylän tien etelä - pohjoispuolella. Valmisteltava vaihtoa Kielo (2. komppania) ja Vuokko (1. komppania).

Vaihto oltava loppuun suoritettu 10. 2 klo 07.00 mennessä. 2 komppania leiriytyy 1. komppanian paikoille, jossa lepoon.

Käsky 3. komppanialle: Lähetetttävä kaksi tiedustelupartiota Sallatunturille. Tehtävänä selvittää vihollisen vahvuus, aseistus ja mahdolliset varustyöt välillä kansakoulun harju - pappila, sekä kansakoulun harju - Sallajärven pohjoispää Sallan kylässä.

Tehtävä 2: Kuljettava Aatsinginjoen länsipuolta samalla tehtävällä kuin edelliselläkin, välillä Kellon kylä ja siitä länteen ensimmäiselle purolle.

4.2.1940

3. komppania: Pataljoonasta saapui kirjallinen käsky, että komppania lopettaa sissitoiminnan ja entisestä tukikohdastaan suorittaa varmistus- ja tiedustelutehtäviä. Kello 14.00 lähti 2+10 vahvuinen tiedustelupartio ottamaan selvää Kelloselässä olevista vihollisen voimista ja asemista.

Päivän kuluessa tiedusteltiin uusi leiripaikka sitä varalta, että ilmapommituksien vuoksi komppanian olisi pakko siirtyä muualle. Nykyinen leiri oli ryssän tiedossa. Kaiken varalta rakennettiin entiseen majapaikkaa sirpalesuojat. Klo 14.00 lähti 1+11 miehen vahvuinen osasto alikersantti Kariniemen johdolla varmistamaan Aatsinginhaudan suunnan. Osasto jää toistaiseksi sinne ja majoittuu siellä olevaan telttaan ja vapauttaa 1. komppanian ryhmän.

Kersantti Hamaran sissipartio palasi tukikohtaan. Se oli hiihtänyt Onkamojärven itäpuolitse, yöpynyt Soikurivaarassa ja tavannut ryssän ladun, joka johti Läskiaavalta Sallatunturin ja Rohmoivan väliin. Osasto oli lähtenyt tiedustelemaan latua ja vastaan oli yht´äkkiä tullut kymmeniä miehiä käsittävä vihollisosasto.

Osasto avasi konepistoolitulen jonossa lähetsyvää vihollista vastaan. Lippaat ammuttiin tyhjäksi. Alkupää suistui, jonon loppupää levittäytyi ladusta oikealle, alkaen kaartaa. Omat miehet vetäytyivät samaan aikaan tilanteesta pois.

3.2.1940

3. komppania: Komppaniaan saapui täydennyksenä res. sotamiehet Kylmäniemi Arvo, Pikanen Lauri ja Kulmunki Ilmari.

Klo 12.00 lähti partio kersantti Hamara häiritsemistehtäviin. Puolenpäivän aikana näkyi ja kuului Hautajärven maantien suunnassa pataljoonan leiripaikan kohdalla kuusi viholliskonetta, jotka syöksypommittivat 1. komppanian leiripaikkaa.

2.2.1940

3. komppania: Klo 9.00 lähti osasto 1+10 alikersantti Talvensaaren johdolla Selkälään, tehtävänään sieltä käsin partioida pohjoiseen Hanhilammelle ja itään Kiskistunturiin ja vapauttaa kylässä ollut 1. komppanian ryhmä.

Klo 16.00 palasi vänrikki Seitamaan johtama sissiosasto, joka oli ollut matkalla lähes kolme vuorokautta. Osaston tehtävänä oli ollut häiritä vihollista ja sen partiointia. Osasto oli Läskiaavan pohjoisosassa yhyttänyt ryssän levähdyspaikan, jossa oli ollut 20-25 miestä. Ryssät olivat ilmeisesti kuulleet osaston tulon ja lähteneet latuaan takaisin. Osasto seurasi jonkin kilometrin näitä jälkiä, mutta kun siihen olivat liittyneet toiset aivan tuoreet jäljet, oli osasto väijytysvaaran vuoksi jättänyt takaa-ajon. Osasto oli kuitenkin asettunut neljäksi tunniksi väijytykseen. Ruuan loppumisen vuoksi osasto oli pakotettu vetäytymään majapaikkaansa.

Klo 19.00 palasi ylikersantti Remeksen johtama sissiosasto Jänisvaaran maastosta. Osasto oli tehnyt yhteensä 80 kilometrin sissimatkan Lampelan ja Vuosamon kautta Puolivälinpaloon. Matkalla oli tavattu vihollisen varmistusladut ja niistä ilmoitettiin komppanialle. Osasto oli edellispäivänä tullut maantielle noin kymmenen kilometriä Sallasta itään ja ampunut siinä kulkevaa henkilöautoa. Auto jatkoi noin parisataa metriä, kunnes syöksyi ojaan.

Autosta kuului kovaa mölyä ja sitä tulitettiin edelleen, kukaan ei päässyt siitä pois. Osasto vetäytyi heti pois. Sallasta päin paikalle tuli runsaasti autoja ja väkeä. Puolivälinpalossa oli runsasti sahapuita. Ryssä oli tuonut paikalle sirkkelin. Kuolajärveltä näkyi yöllä lentokoneiden tukikohdan merkkivalo.

Jsp:lle meni res. alikersantti Pentti Vuorela yleisen heikkouden vuoksi ja res. alikersantti Otto Kuusela pistosten vuoksi. Res. luutnantti Juhani Rissanen komennettiin komppaniasta pataljoonaan.

1.2.1940

3. komppania: Klo 04.00 palasi partio Talvensaari, joka oli hiihtänyt Pekelojan kautta Hirsikankaan eteläpuolisen jängän reunaan, jossa vihollinen oli avannut osastoa kohden tulen. Heti sen jälkeen oli kuulunut hälytyslaukaus takaapäin Mäntyvaaran suunnasta. Tulituksen jälkeen oli osasto palannut takaisin noin kolme kilometriä seuraavalle varmistusladulle, ja asettui siihen väijytykseen noin neljäksi tunniksi. Osastoa kohti oli ammuttu valoraketti, jonka johdosta osasto vetäytyi majapaikkaansa. Pekelojan varressa oli ollut runsaasti vihollisen partio- ja varmistuslatuja.

Klo 17.00 pelasi kersantti Oikarisen johtama tiedustelupartio Sallatunturilta. Partio oli tähystänyt edellisenä päivänä klo 14-16 välisen ajan Rohmoivalta Sallan kylää, sekä tulopäivänä 5-10 samaa kohdetta.

Erittäin selvästi oli havaittu Sallan kylän eteläosa, sekä Sallajoen sillan tienoot. Liikkeellä oli ollut miesosastoja, hevosia ja autoja. Oli havaittu 14 autoa ja kaikki autot olivat pysähtyneet koulun mäellä. Hevostie oli myös johtanut Särkiojan varresta Saijalle päin. Uusia rakennuksia Sallaan ei oltu tehty. Nuotiosavuja oli havaittu 12, sekä Särkivaaran itäpuolella kymmenkunta. Sallajärvellä oli havaittu pari lentokonetta, jotka olivat lentäneet tähystelemässä Sallatunturin lakea ja rinteitä. Vihollislatuja Sallatunturissa ei ollut. Sairaalasta palasi sotamies Keihta, joka vielä ainakin viikon on hiihtokyvytön.

31.1.1940

3. komppania: Klo 02.00 määrättiin kolme sissiosastoa ja tiedustelupartio liikkeelle.

1. osasto: 12 miestä alikersantti Talvensaaren johdolla Pekelojan varteen tehtävänään häiritä vihollisen varmistusta ja mikäli mahdollista tuhota vihollisia.

2. osasto: 13 miestä vänrikki Seitamon johdolla Sotkatunturin maastoon samalla tehtävällä.

3. osasto: 22 miestä ylikersantti Remeksen johdolla tiedustelemaan Lampelan kylää ja häiritä vihollisen liikennettä Salla - Kuolajärven maantiellä Jänisvaaran maastossa.

4. osasto: 14 miestä kersantti Oikaraisen johdolla tehtävänään tiedustella Sallatunturista käsin vihollisen miehitystä ja toimintaa Sallan kylässä. Päivän aikana vihollinen pommitti komppanian majapaikkaa, pudottaen seitsemän pommia, joista lähin putosi 35 metrin päähän majapaikasta, aiheuttamatta vahinkoa.

Klo 10.00 palasi ylik. Remeksen osastosta kaksi miestä ilmoittamaan, että edellisenä päivänä Lampelan kylää tähystettäessä vihollista ei ollut näkynyt. Vihollinen ei ollut myöskään kulkenut Lampelasta etelään Vuosamon suuntaan. Lumisateet olivat peittäneet jälkiä.

30.1.1940

2. komppania: Komppania sai käskyn hiihtää etuvartioasemiin Sotkan talon korkeudelle. Asetettiin varmistukset molemmin puolin tietä ja jatkuva partiointi. Puolustuslinjalta lähetetään taisteluryhmiä Ruuhijoen sillalle saakka eteen, tehtävänään olla väijymässä tien varressa ja antaa yllättäviä tuli-iskuja vihollisen sivustaan.

Partiot toivat tiedon, että noin 50 vihollista on lähestymässä kolmen kilometrin päässä taisteluetuvartiota. Komppaniasta lähetettiin heti vahva osasto tuhoamaan vihollinen, joka kuitenkin vetäytyi Ruuhijoen sillalle, jossa vihollisella oli vahvennuksia ja luultavasti etuvartioasemat.

Klo 14.00 partio tutki Pyhätunturin ympäristöä ja totesi sen vapaaksi vihollisesta. Pyhätunturin päällä on komppanian vartiomies joka tiedottaa havainnoistaan. Vihollinen ampui luultavasti tankkitykillään Pyhätunturin vartioasemia. Vahingonlaukauksesta puolestaan haavoittui stm Jaakkola Veikko.

Klo 16.00 taisteluryhmältä tuli tieto, että Ruuhijärven sillan etumaaston miinoitukseen oli ajanut kaksi vihollishevosta rekineen, jotka tuhoutuivat täysin. Olemme huomanneet, että vihollinen partioi vain kahden puolen tietä, eikä mene kauemmaksi. Pikku- ja Ison Pyhätunturin välillä vihollinen oli kuitenkin tehnyt retken puolen kilometrin päähän tieltä.

3. komppania: Klo 07.00 palasi vänrikki Vuorelan sissiosasto joka oli kulkenut Onkamojärven länsipuolelta Hirsikankaan länsipuolella olevaan jänkään saakka. Matkalla oli tavattu runsaasti vihollisen partio- ja varmistuslatuja. Tästä johtuen partio ei edennyt tielle asti ja pyörsi takaisin sissitehtävää suorittamatta. Päivän kuluessa partioitiin usean partion voimin maastoa.

29.1.1940

2. komppania: Kaikki komppaniasta lähetetyt partiot ovat palanneet, paitsi Aatsingissa oleva partio. Päivärahojen maksu jatkuu. Miesten terveys on keskinkertainen. Luistava hiihtokeli.

3. komppania: Sairaalasta palasi res. alikersantti Vuorela Pentti. Jsp:ltä palasivat res. stm:t Ylijoutsijärvi Eelis, Länsman Aarne, sekä Pietarila Yrjö. Kome miestä Jsp:lle jalkojensa vaivojen vuoksi. Entiseen komentopaikkaan tehtiin harhautustulet, joita vihollisen lentokoneet kävivät tulittamassa.

28.1.1940

2. komppania: Klo 10.00 palasi partio Kujala ja ilmoittautui komppanian päällikölle. Komppanian päivärahat maksettiin.

3. komppania: Klo 04.00 palasi vääpeli Toppalan partio, joka oli löytänyt 2. komppanialle kuuluneen teltan, josta väki oli poistunut pakokauhun vallassa luultuaan tulijoita vihollisiksi. Toppalan partio totesi, ettei vihollista ollut lähimaillakaan.

Päivällä komppanian päällikkö tarkasti mahdolliset vetäytymistiet Onkamosta Selkälään. Alikersantti Vatjuksen johdolla lähetettiin partio kiertämään Onkamojärvi vihollisen toteamiseksi. Partio totesi, että järven pohjoispäässä oli edellispäivänä käynyt ladusta päätellen huomattava vihollisjoukko.

Samana päivänä nähtiin valoraketteja Onkamojärven koillispuolelta, poltetun talon raunioilta. Klo 10.30 asiaa lähetettiin tutkimaan partio Heikki Talvensaaren johdolla miehityksenä 1+5, joka palasi kello 18.00. Partio oli tavannut Mustavaaran talon liepeillä vihollisladun, joka johti vihollisen vanhoille laduille. Päätelmä oli, että vihollinen oli käynyt tutkimassa palamassa ollutta taloa, partion vahvuus jäljistä päätellen oli 20.

Klo 15.00 lähti 1. joukkue vänrikki Vuorelan johdolla tehtävänään häiritä vihollista tiellä Hirsikankaan kohdalla.

Klo 16.00 komppanian komentopaikka siirrettiin Onkamon kylän länsipäästä kylän itäpäähän muun komppanian yhteyteen. Koulunmäelle jäi aliupseerivartio. Itäsuunnassa olevaan ulommaiseen taloon vedettiin puhelinlinja. Näin saatiin komppania keskitetyksi.

27.1.1940

2. komppania: Komppania edelleen samassa paikassa. Klo 5.30 lähtivät 2. ja 4. joukkue Sallan maantielle, Märkäjärven ja Kellon väliselle tieosuudelle häiritsemään vihollista, tarkkailemaan vihollisen liikkeitä ja tuhoamaan kuormastoja ym.

Klo 14.30 palasi Aatsinginhautaan lähetetty partio 2+14 miestä. Ei mainittavaa. Pakkanen kiristyy.

Klo 18.00 lähti toisen komppanian partio 3+6 miestä Aatsingin suuntaan, sekä ottamaan yhteyden 1. ja 3. komppaniaan. Partiota johtaa kersantti Kujala Niilo.

Komppanian 4. joukkue lähti Sallan maantielle häiritsemään vihollista, sekä kuormastoja, johtajanaan vänrikki Holkki.

3. komppania: Komppaniaan saapui täydennysmiehiä T-komppaniasta, alikersantit Oikairainen Johannes ja Takalo Otto sekä res. sotamiehet Viinikka Otto, Lämsä Hente, Palosaari Pekka, Laine Väinö, Sulasalmi Yrjö, Manninen Jaakko, Riekki Eino, Nenonen Toivo, Länsman Uuno, Heiskanen Esko, Soppela Sulevi ja korpraali Mäkinen Kunnas.

Klo 7.00 lähtivät 2. 3. ja 4. joukkue ylik. Remeksen johdolla tehtävänään häiritä vihollista Kelloselkä - Särkivaara tiellä. Osaston vahvuus oli 44 miestä.

Klo 20.45 osasto oli tavannut Keurustunturin jängällä erittäin vahvan vihollisladun. Latua oli kuljettu äskettäin molempiin suuntiin Särkivaaran asemaan. Ladulle järjestettiin väijytys. Samaan aikaan näkyi Rohmoivan lähistöllä kolme vihollisnuotiota. Osasto ei ryhtynyt sotatoimiin vaan palasi takaisin. Klo 11.00 alkoivat viholliskoneet lennellä idästä. Kolme viimeistä konetta pudotti pomminsa Onkamon kylän lähelle, tarkoituksenaan tuhota tukikohtamme. Pommitus ei aiheuttanut vahinkoa. Syntyi seitsemän pommikuoppaa, noin kuuden metrin levyisiä ja kahden metrin syvyisiä.

Klo 21.15 lähetettiin partio 2+9 vääpeli Toppalan johtamana selvittämään Aatsingin hautaan saapunutta vihollista.

26.1.1940

2. komppania: Komppania varmistuksessa, osa miehistä levolla. Klo 23.40 palasi 3. joukkue Onkamosta.

3. komppania: Vilkas vihollisen lentopäivä. Klo 9.00 - 10.00 lensivät länteen päin ja palasivat klo 11.00. Ilmassa oli 17 viholliskonetta. Myöhemmin illalla länteen päin lensi 18 konetta jotka palasivat 20 minuutin kuluttua.

Klo 17.15 palasi partio Rantanen Jänisvaaran maastosta. Partio oli edellispäivän ollut väijyksissä Kuolajärven maantien varressa, jolloin klo 21.30 oli saapunut tietä pitkin kymmenen autoa käsittävä kuormastokolonna. Partio oli avannut tulen, jolloin kuusi ensimmäistä autoa oli törmännyt yhteen kasaan. Vihollinen vastasi hetken kuluttua tuleen, jolloin partio vetäytyi omaa latuaan takaisin.

Maantien eteläpuolella oli vihollisella ollut kaksi varmistuslatua. Puolivälipalosta Särkivaaraan johtaneen puhelinlinjan partio katkaisi. Lampelan kylässä ei havaittu vihollista.

Klo 19.00 saapui kersantti Lampelan partio 1+3, joka oli lähetetty klo 10.00 Aatsinginhautaan tutkimaan, onko entisessä majapaikassa käynyt vihollista. Vihollista ei tavattu. Illalla komppanian päällikkö ja joukkueen johtajat tarkastivat osastojen sijainnit ja asettivat varmistukset.

25.1.1940

2. komppania: Komppania lepovuorossa. Klo 17.30 lähti komppaniasta partio 2+14 miestä tehtävänään suojata tie Aatsingin hautaan. Jos tapaa vihollisia, asettuu väijytykseen.

3. komppania: Klo 03.00 lähti komentoryhmä sekä 2. 3. ja 4. joukkue komppanian päällikön johdolla hiihtäen Aatsingin kylään tarkoituksenaan tuhota siellä oleva vihollinen ja polttaa rakennukset. Lähestyminen Kenttälän taloon tapahtui noin kaksi kilometriä länsipuolella olevan vaaran takaa kaartaen talon pohjoispuolelle, josta kaksi joukkuetta ja komentoryhmä etenivät kapeaa metsäharjannetta pitkin kohti taloa.

2. joukkue varmisti kylään johtavan tien ja ladut. Kaksi pk-ryhmää sitoi etelästä ja idästä saapuvan vihollisen. Talon läheisyyteen päästiin täysin salassa ja lähivarmistukset tuhottiin klo 09.00. Tämän jälkeen avattiin tuli rakennuksia kohti. Vihollinen vastasi tuleen eteläpuolella olevasta kummusta jossa oli parivartio, sekä järven itäpuolelta jossa oli vihollispartio. Noin 20 minuutin kuluttua etenivät joukkomme taloihin, jossa jatkui sitkeä lähikamppailu käsikranaatein. 45 minuuttia taistelun alkamisesta oli vihollisen vastarinta tauonnut.

Vihollinen menetti kaatuneina 30 miestä, ollen heidän rajavartioston hiihtojoukkoja. Pakenemaan pääsi ainoastaan yksi mies ja järven takana ollut vihollispartio. Asuinrakennus poltettiin. Riihi, sauna, aitta sekä pienempi päärakennus, joissa vihollinen oli majaillut sytytettiin myös tuleen.

Omista joukoista taistelussa kaatuivat Majava Kalle sekä Ruopsa Eino. Haavoittuuneet sotamiehet Savilahti Aarne sekä Kulpakko Frans kuolivat haavoihinsa matkalla majapaikkaan.

Lisäksi haavoittuivat alik Kasurinen Lassi käsivarteen, alikersantti Viitala Väinö silmään, sotamiehet Kasurinen Eino jalkaan, Salmela Akseli jalkaan, Kahila Vilho jalkaan. Siis kaatui neljä ja haavoittui viisi. Haavoittuneille annettiin heti ensiapu ja siirrettiin suksipaareilla pois.

Tähän tilanteeseen saapui vielä etelän suunnasta Kelloselästä toistakymmentä miestä käsittävä neuvostoratsupartio, josta heti tuhosi varmistamassa ollut Aapi Peltoniemi neljä miestä. Samalla hetkellä klo 10.15 annettiin valopistoolilla sovittu irtaantumismerkki. Kaikki haavoittuneet ehdittiin saada mukaan, mutta kaatuneet Majava ja Ruopsa jouduttiin jättämään lumeen haudattuina.

Paikalle tullut vihollinen avasi tulen krh:lla ja konekivääreillä, sekä lähti takaa-ajoon noin 30-40 miehen hiihtojoukolla ja kymmenen ratsumiehen voimalla. Lisäksi paikalle saapui vihollisen lentokone, joka ei kuitenkaan vetäytyvää osastoa löytänyt. Vihollisen varalle asetettiin väijytys, mutta vihollinen ei pitemmälle tullut.

Klo 13.00 saavuttiin tukikohtaan Aatsingin haudan yläpirtille. Komppania sai parin tunnin levon, jona aikana saapui sairaalasta res kersantti Lukkarinen Hannu ja JSP:lle lähti stm Ylijoutsijärvi Eelis yhdessä edellä mainittujen haavoittuneiden kanssa. Kaatuneet siirrettiin hevosilla Hautajärven maantien varteen.

Klo 16.00 lähti komppania hiihtäen Muotkavaaran yli Onkamon kylään, poltettuaan sitä ennen Aatsingin yläpirtin. Komppanian uudeksi tukikohtapaikaksi tuli Onkamon kylä. Komppaniaan yhtyivät siellä ollut 1. joukkue ja KK-puolijoukkue.

Klo 19.00 majoituttiin Onkamoon, vänrikki Vuorelan osoittamiin paikkoihin.

24.1.1940

2. komppania: Komppania edelleen lepovuorossa. Varmistukset määrätyissä paikoissa.

3. komppania: Kun partio Remes ei palanut määräaikaansa mennessä, lähetettiin klo 10.00 uusi partio 1+8 kersantti Hamaran johdolla samalla tehtävällä kuin edellinen partio. Remeksen partio palasi klo 11.00. Partio oli tiedustellut Aatsingin kylän itäpuolella olevan maaston Lakijänkään saakka. Tällä suunnalla ei tavattu jälkiä vihollisesta.

Partio oli tarkastanut järven ympäristön ja tavannut nuotion jälkiä ja vankasti hiihdetyn ladun järven eteläpuolelta ja suoraan länteen. Yhteyttä pidettiin partioilla myös Onkamon osastoon sekä Kallungin tiellä olevaan 1. komppaniaan.

Klo 18.00 palasi partio Hamara. Partion mukaan Aatsingin järven länsipuolella oli jäänyt polttamatta useita rakennuksia, joissa oli liikettä. Siihen pihaan oli tullut myös puolikymmentä hevosta klo 14.00 tienoilla.

23.1.1940

2. komppania: Komppania levossa. Klo 14.00 3. joukkue lähti varmistustehtäviin Onkamoon. Selkälän suuntaan lähetettiin 10 miestä. Osastojen tuli lähettää varmistuspartioita eri suuntiin.

3. komppania: Klo 13.00 lähti komppanian 2. 3. ja 4. joukkue Aatsinginhautaan, tehtävänään tuhota Aatsingin kylässä oleva ryssän hiihtokomppania sekä häiritä ja estää vihollisen toiminta välillä Sallan kylä - Aatsinki -maantiellä.

1. joukkue vahvistettuna kk-puolijoukkueella ja kahdella ryhmällä 2. komppaniasta siirtyi Onkamon kylään, johtajanaan vänrikki Vuorela. Osaston tehtävänä varmistaa Hautakylän tiellä Sallan pataljoonan oikea sivusta ja häiritä vihollisen liikennettä Sallan itäpuolella, Jänisvaaran tienoille.

Aatsinginhaudan osasto saapui tukikohtaansa komppanian päällikön johdolla yläpirtille noin 12 kilometriä Aatsingin kylästä etelään klo 16.00. Siellä ollut T-komppania vapautui. Klo 19.30 lähti tiedustelupartio 1+6 ylikersantti Remeksen johdolla ottaman selvää vihollisen vahvuudesta ja sijoittumisesta.

22.1.1940

2. komppania: Klo 11. 30 komppania sai käskyn lähteä lepoon. Lepopaikka oli noin 22 kilometriä Hautakylään päin. Asetuttiin telttoihin ja järjestettiin lepovarmistus.

3. komppania: Klo 05.00 komppania siirtyi uuteen leiripaikkaan Isojärven eteläpuolelle edellispäivänä sattuneen lentopommituksen vuoksi.

21.1.1940

2. komppania: Komppania edelleen varmistusasemissa.

3. komppania: Komppania edelleen levossa, partiointia Latvalammelta.

20.1.1940

2. komppania: Komppania edelleen varmistusasemissa samassa paikassa.

3. komppania: Komppania edelleen levossa toimittaen partiointia Latvalammelta.

19.1.1940

2. komppania: Komppania edelleen samoissa asemissa. Taisteluetuvartiota vahvistettiin. Pakkanen on lauhtunut.

3. komppania: Lepohetki Hautajärvi - Märkäjärvi -tien varressa. Huolto alueelle tapahtui Kuusamosta. 14-19.1.1940 joutuivat sairaalaan ja JSP:lle kymmenen komppanian taistelijaa, yksi haavoittui omasta aseesta käteen ja useimmat olivat palelluttaneet jalkansa. Varsinaisia kaatuneita ja haavoittuneita ei tänä aikana tullut.

Ylennetyt: alikersantista kersantiksi; Nikulassi Pauli ja Rantanen Olavi. Ylikersantiksi nostettiin kersantti Olli Remes. Lisäksi kersantiksi nostettiin seuraavat alikersantit; Misikangas Mauno, Lukkarinen Hannes. Alikersantiksi nostettiin korpraalit; Kostamo Valde, Salmela Reino, Orava Toivo, Näränen Toivo, Lius Eino.

18.1.1940

Klo 05.00 saapui kapteeni Ahoniuksen pataljoona odotuspaikalleen. Samoihin aikoihin yksi Pentikäisen miehistä sai kranaatin sirpaleesta vaikean vamman ja kuoli sidontapaikalle vietäessä.

Klo 08.00 antoi kapteeni Ahonius hyökkäyskäskyn, ja mukaan alistettu Pentikäisen osastokin lähti etenemään Nenäseljästä kaartaen Märkävaaran pohjoisnurkkaan, jonne saavuttiin klo 11.00.

Osasto Pentikäinen määrättiin pataljoonan reserviksi. Vihollinen avasi odottamatta tulen samasta suunnasta etenevää suomalaispataljoonaa vastaan. Vihollisella oli vaaran rinteellä katetut asemat konekivääreineen. Vihollisen vyöryttäminen sivustaiskulla ei onnistunut. Taistelu kesti noin tunnin ajan.

Klo 13.00 pataljoona vetäytyi saamatta vetäytymiskäskyä. Kranaattitulessa pataljoona vetäytyi Nenäseljän kannakselle, johon leiriytyi ja varmisti pohjoisuunnan.

Klo 16.00 osasto Pentikäinen sai määräyksen palata rykmentin komentopaikalle. Paikanselkään saavuttiin klo 17.30. Pentikäinen luovutti tällöin hänelle alistetut 64 miestä vänrikki Seppäsen komentoon.

Klo 21.00 antoi majuri Roininen käskyn, jonka mukaan Sallan pataljoonan 3. komppanian 55 miestä, sekä komppaniaan siirretyt muiden komppanioiden miehet saavat siirtyä autoilla Joutsijärven kautta Hautakylään. Lähtö tapahtui klo 22.00.

2. komppania: Komppania puolustukseen Sotkan talon eteläpuolelle. Asemat oli katsottu valmiiksi jo etukäteen. Taisteluetuvartio jäi Sotkan talon tasalle.

17.1.1940

2. komppania: 1. ja 3. joukkue asettuivat taisteluetuvartioon noin kuusi kilometriä Märkäjärveltä Hautakylään päin.

3. komppania: Klo 06.00 palasi vänrikki Vuorelan osasto. Maantiellä ei ollut liikennettä.

Klo 09.40 palasi kersantti Nikulassin partio Märkäjärveltä. Partio oli tähystänyt Märkäjärven kylää ja todennut, että vihollisen asemat oli sijoitettu Petäjämaan lohkolle. Autoliikenne Märkäjärvellä oli ollut vilkasta.

Klo 10.00 tuli pataljoonan esikunnasta käsky: komppanian päällikön oli heti lähdettävä 3. joukkueen mukana Paikanselän tielle ja otettava mukaansa kersantti Remeksen osasto. Lisäksi oli otettava yhteys Joutsijärvellä oleviin omiin joukkoihin ja sen jälkeen oli mentävä Kallunki - Märkäjärvi -maantielle ja otettava siellä olevien omien joukkojen komento käsiinsä, sekä hyökättävä Märkäjärvelle. Komppanian muu osa joutui purkamaan telttansa ja palaamaan pataljoonan leiripaikkaan.

Klo 15.00 lähti 3. joukkue luutnantti Pentikäisen johdolla suuntana Paikanselkä. Hän sai yhteyden kersantti Remeksen partioon ja ilmoittautui sen jälkeen Märkäjärvelle päin edenneelle omien joukkojen komentajalle, majuri Vilho Roiniselle. Roininen pidätti Pentikäisen osaston omia tehtäviään varten.

Klo 19.00 majuri Roininen määräsi Pentikäisen käyttöön 3. pataljoonan 9. komppanian, jossa oli silloin hiihtokelpoisia miehiä 64. Levänneitä miehiä löytyi Pentikäisen omasta komppaniasta 30. Oman osaston 25 miestä saivat jäädä levähtämään. Yhteensä 94 miehen kanssa lähti Pentikäinen kohti Märkäjärveä, edeten tietä kolme kilometriä, tarkoituksena hyökätä kylän pohjoispuolelta vihollisen sivustaan.

Klo 22.30 saapui Nenäselkään määräys, että osasto Pentikäisen tuli odottaa Ahoniuksen pataljoonaa (Er.P 25) sekä suorittaa käsketty hyökkäys yhdessä.

16.1.1940

2. komppania: Kova pakkanen palelluttaa miehiltä jalkoja. On saatettu hoitoon.

Klo 9.40 sai komppania käskyn lähteä etenemään tiensuunnassa Märkäjärvelle päin. Noin seitsemän kilometriä edettyämme, kohtasimme viisimiehisen vihollisen ratsupartion, joka kuitenkin nopeasti pakeni metsän suojaan. Noin kilometrin päässä siitä kohtasimme noin joukkueen vahvuisen vihollisen. Syntyeessä taistelussa viholliselta kaatui viisi miestä ja saatiin pari automaatikivääriä, sekä tavallisia kivääreitä. Komppaniasta haavoittui alikersantti Saari.

Tälle korkeudelle jätettiin 2. ja 4. joukkueen varmistukseen tien varteen. Nämä joukkueet joutuivat kuitenkin kohta vetäytymään, kohdattuaan ylivoimaisen vihollisen. Joukkueet asettuivat puolustukseen Sotkan talon luokse.

3. komppania: Klo 04.00 palasi vänrikki Seitamon osasto takaisin suorittamatta tehtäväänsä suunnistusvirheen vuoksi. Samaan aikaan palasi kersantti Remeksen johtama sissiosasto tukikohtaan. Osasto oli tavannut suuren vihollisosaston Märkäjärvi - Paikanselkä -maantien eteläpuolella leiriytyneenä.

Sissiosasto oli edellispäivänä avannut tulen vihollista kohti, jotka olivat nuotioilla. Ammunta kesti varttitunnin, jolloin kaikki nuotiot olivat sammuneet. Tällöin oli tulipalopakkanen. Vihollisen vastattua tuleen, sissiosasto vetäytyi ja palasi tukikohtaan.

Samana päivänä lähtivät 1. ja 2. joukkue vänrikki Vuorelan johdolla Paikanselkään, tehtävänään iskeä Joutsijärveltä vetäytyvän vihollisen sivustaan.

Klo 11.30 lähetettiin kaksi partiota, kummankin vahvuus 1+2, ottamaan selvää vihollisesta. Alikersantti Hamaran partio kiersi Lehtotunturin kautta Hangosjärvelle, josta Ruuhitunturin länsipuolitse leiripaikalle. Partio oli havainnut runsaasti leiritulia Ruuhijokivarressa. Alikersantti Kasurisen partio puolestaan hiihti Ruuhikummun suuntaan, hakien sopivaa leiripaikkaa. Ei tavattu vihollista.

Klo 12.00 tapasi vänrikki Vuorelan osasto Kallislampien luona harhautuneen ruotasalaislentäjän, Matti Sundtetin. Hän oli kolme päivää aikaisemmin syöksynyt lentokoneellaan maahan Kuolajärven eteläpuolella ja pyrkinyt sen jälkeen Suomen puolelle. Ruotsalaislentäjä tuotiin leiripaikalle klo 17.00, jolloin annettiin hänelle ruokaa ja paleltuneille sormille hoitoa. Hänet lähetettiin sen jälkeen hevosella pataljoonan esikuntaan.

Klo 17.30 lähetettiin kersantti Remeksen partio Märkäjärven tienvarteen ja iskeä Joutsijärveltä perääntyvään viholliseen. Samanaikaisesti lähetettiin partio Nikulassi vahvuus 1+9 tutkimaan vihollisen määrää ja asemia Märkäjärven etelälohkolla sijaitsevaan Petäjämaan talon maastoon.

15.1.1940

1. komppania: Partiot palasivat klo 24.00 saamatta mitään mainittavaa aikaan. Klo 02.00 lähti 3. ja 4. joukkue häirintätehtäviin. Pakkasta 30°. Klo 14.40 lähti 1. joukkue partiomaan Kallungin suuntaan tekemään iskuja vihollisen sivustaan ja selustaan. Klo 20.45 palasivat 3. ja 4. joukkueen partiot. Olivat tavanneet Matovaarassa taloon majoittuneen vihollisen, pihalla oli myös telttoja. Partiot tulittivat vihollista n. 10 minuutin ajan ja palasivat takaisin.

2. komppania: Klo 04.00 näki partio Pyhähuhta A. Pyhäjärven tienoilla vihollisen nuotiotulia. Oli myös valoista päätellen autoja ja hevosia. Samanaikaisesti taisteluetuvartiolla oli kosketus viholliseen. Tulitettuaan vihollista, lähti se pakenemaan.

Klo 14.30 miinoitettiin maantie pääpuolustuslinjojen ja taisteluetuvartioiden välillä. Konekiväärikomppanian partio toi tiedon, että vihollinen etenee Märkäjärven tiellä Hautakylään päin, edessä kaksi tankkia ja niiden vanavedessä noin pataljoonan vahvuinen vihollinen.

Klo 15.00 ajoi vihollisen tankki miinaamme rikkoontuen liikuntakyvyttömäksi. T-komppanian 2. joukkuetta alistettiin komppaniamme käyttöön. T-komppaniasta lähetettiin partioita Märkäjärvelle seuraamaan vihollisen liikehdintää.

Klo 18.00 lähti T-komppaniasta ja 2. komppaniasta koottu osasto vänrikki Välikankaan johdolla iskemään vihollisen selustaan Märkäjärven tien varressa. Komppanialla jatkuva partiointi Pyhätunturin juurella, sekä parivartio tunturin huipulla, havainnoista on tehty ilmoitukset asianomaisiin yksiköihin.

Klo 23.00 lähti partio Laitila miehityksenä 1+12 partiomatkalle tavoitteena Ruuhijoen silta Märkäjärven suunnassa.

3. komppania: Klo 08.30 lähti 4. joukkue + kivääriryhmä ensimmäisestä joukkueesta Kero Rusmeksen johdolla hiihtäen tavoitteenaan Märkäjärvi - Paikanselkä -maantie. Partion tehtävänä oli häiritä vihollisen toimintaa tiellä.

Klo 09.30 lähti muu osa komppaniasta jatkamaan matkaa metrisessä lumessa kahlaten, tehden tietä kuormastolle Kuusikkovaaran yli Lehtotunturin etelärinteelle, jonne saavuttiin klo 14.30. Täällä majoituttiin telttoihin ja siitä muodostui seuraava tukikohta tuleviin tehtäviin.

Klo 18.15 lähti 3. joukkue ja kaksi komentoryhmän miestä vänrikki Seitamon johdolla Märkäjärvelle ja Pyhätunturiin, tehtävänään iskeä vihollisen selustaan.

14.1.1940

1. komppania: Saavuttiin tavoitteeseen klo 02.50. Komppanian tehtävänä häiritä vihollista Märkäjärvi - Salla maantiellä, katkoa puhelinyhteyksiä ja hävittää viholliskuormastoja. Kello 10.00 lähtivät 1. ja 2. joukkue häiritsemispartioon Matovaaran maastoon.

2. komppania: Partiokahakassa kaatuivat partiostamme stm Oinas Eino, sekä stm Partanen Lauri. Neljä haavoittui, muun muassa vänrikki Ahonen, joka oli partion johtaja. Vihollispartio ajettiin pakosalle. Pakkanen oli kova.

Klo 14.30 hyökkäsi kaksi vihollisen hävittäjää joukkojemme kimppuun ampuen konekivääreillä. Konekiväärisuihku osui kuormastorehtoon, haavoittaen siinä sotamies Viitasta olkavarteen.

Klo 18.00 lähti partio Mäkitalo matkaan Märkäjärven kylään ottamaan kosketus viholliseen.

3. komppania: Klo 05.00 lähti komppania Märkäjärven maantietä Ipojärven kodalle, jonne saavuttiin klo 09.50. Täältä jatkoi komppania matkaansa kompassisuunnassa 48.00 Kuusikko - Ruuhivaaran itärinteelle, jonne saavuttiin klo 15.00.

Komppania majoittui telttoihin. Yli metrin vahvuisen lumen vuoksi oli tie tehtävä kuormastolle siten, että komppania marssi parijonossa kuormaston edessä.

13.1.1940

Klo 02.40 ensimmäinen kuljetus Hautajärvellä. Klo 03.00 luutnantti Kojosen tilanneselvityksen mukaan tilanne on ollut hyvä. 1½ joukkueen kokoinen T-osasto ltn Heikinheimo on ollut varmistamassa viime tappeluista saakka. Vihollisella on varmistusosastot tiellä Märkäjärvi - Kallunki Pyhäjärven tasalla. Silloilla vihollisvarmistus 1-2 ryhmää. Ryssä koko ajan lähettänyt noin joukkueen vahvuisia osastoja hiihtäen Onkamojärvelle ja Aatsingista etelään. Tulitaisteluja varmistusosastojen kanssa on ollut monta kertaa.

Varmistus: Särkelässä ½ joukkuetta, Onkamon tiellä 1½ joukkuetta, Onkamon tiehaarassa 1. joukkue. Komentopaikka Hautakylässä.

Etsintätehtävä: Iso-Pyhätunturista koilliseen noin viisi kilometriä on pudonnut kaksi ruotsalaislentäjää. Ne olisi etsittävä.

Pataljoonan komentaja käsky 1. komppanialle: komppania siirtyy autokuljetuksena Onkamon tienhaaraan ja siitä hiihtämällä sopivalle paikalle josta partiointia. 1-2 joukkueen kokoisina kytättävä tienvarsilla, noin 20 metrin päässä. Tuli avattava yllättäen, kuormastot tuhottava räjäyttämällä ja sitten heti pois. Ei mitää ratkaisutaisteluja. Edes kenttäkeittiöitä ei saa ottaa mukaan.

Käsky 2. komppanialle: komppania siirretään autokuljetuksena klo 14.00 Onkamon tienhaaraan, josta hiihtäen Pyhätunturi - Hangasjärvimaastoon, joka miehitetään. Sille alistetaan Tst-osasto, joka miinoittaa tien jota komppania voi suojata tulellaan. Sille alistetaan myös 2 kk joukkuetta ja Krh-osasto. Kuormaston voi ottaa tarpeen mukaan myös kokonaisuudessaan. Varmistettava vasemmalle ja oikealle, sekä tiedusteltava. Ratkaisutaisteluihin ei ryhdytä. Puhelinlinjat vedetään. Erikoistiedustelu selvittää Märkäjärven vihollisen vahvuuden, varmistukset ja sijoittumisen. Osasto Kojonen Onkamon tienhaaraan.

Klo 13.00 käsky huoltopäällikölle. T-komppania alistettu pataljoonalle. Selvitykset eriyksiköiden sijoituksista, tehtävistä ja kuljetuksista. Komentopaikka tulee maantien ja järven väliin, jonne Sas ja viestikeskus, sekä Jsp, viisi autoa, joista yksi henkilöauto.

Klo 13.22 Ilmoitus, että vänrikki Välikangas taistelussa joukkueensa kanssa kahden ryssän joukkueen kanssa Märkäjärven tiellä.

Klo 14.32 Kersantti Saarenpää miinoitti Lapajärven talon, josta ilmoitettiin Roiniselle.

Klo 14.10 käsky 3. komppanialle: Lähtö 14.1. klo 5.30 autoilla Onkamon tienhaaraan, josta hiihtäen Ruukinkummun seutuville, johon perustettava leiripaikka. Ja sieltä häirintätehtäviin. Muutoin ohjeet samat kuin 1. komppanialla. Puhelinhteys tukikohtaan vedetään. Ilmoitukset klo 07.00 aamulla ja 18.00 illalla.

Klo 17.10 puhelinsanomat Roiniselta, että Aatsingissa on esiintynyt It-tulta ruotsalaislentäjiä kohti.

Peitenimet: Vorna = Kuusamon keskus / Kylmä = Roininen / Ahma = Seppälän osasto / Vastus = Kemijärvi / Ahven = Seppälä / Vilu = huolto / Hauki = yhdysupseeri Kuusamossa / Hauta = Hautakylän koulu

Klo 17.30 todettiin, että T-osaston varmistukset Märkäjärven tien varressa ja Aatsingissa eivät olekaan paikallaan.

Klo 19.30 käsky: esikuntakomppania, KKK sekä Krh kuljetetaan autoilla Onkamon tienhaaraan 14.1. klo 05.00, missä majoittuvat telttoihin.

Klo 20.30 saapui KKK ja Krh kuljetuksissa Hautakylään.

Käsky KKK:lle klo 20.40: aamulla klo 05.00 yksikkö siirretään komentopaikan lähelle. 2. joukkue alistetaan 2. komppanialle. 1. joukkue jää reserviin.

Klo 21.00 ilmoitetaan että ltn Norvio on kosketuksissa ryssän osaston kanssa Onkamon kylässä.

Käsky Kojoselle: kun tavoite Märkäjärven tiellä on saavutettu, siirtyy siellä ollut T-osaston joukkue reserviin. ½ joukkuetta varmistukseen Aatsinkijokivarteen. Onkamojärvelle lähetetään 1½ joukkuetta ja kaksi konekivääriä. Selkälän suuntaan ½ joukkuetta. Siellä varmistetaan ja partioidaan Hanhilammella ja Onkomajärven eteläpäässä. Kuormasto paikalla.

1. komppania: Komppania siirtyi autoilla kello 13.00 kuormasto mukanaan Onkamon tienhaaraan. Klo 20.00 komppania lähti hiihtäen tavoitteenaan Aatsinginjoen varressa oleva metsäkämppä.

12.1.1940

Pataljoonan komentajan käsky: Pataljoona siirretään autokuljetuksena Hautakylään seuraavasti:

1. komppania klo 17.30 vahvuus 155+7, 13 autoa. 2. komppania klo 18.00 vahvuus 136+7, 12 autoa. 3. komppania klo 18.30 vahvuus 136+7, 12 autoa. Esikunta klo 19.00 vahvuus 146+14, 21 autoa.

Yhteensä 58 autoa, joista 36 autoa palaa Isokylään ja siirtää huomenna konekiväärikomppanian, vahvuus 145+22, sekä Krh-osaston, vahvuus 36+6.

Hautakylään siirrettävän Sallan pataljoonan kokonaisvahvuus 963 taistelijaa. Kolonna ja 2. taistelukuormasto jäävät Isokylään vänrikki Lämsän johdolla.

Sallan pataljoonan kuljetus Hautakylästä jatkuu seuraavasti: 1. 2. ja 3. komppania, sekä KKK ja Krh-osasto tuodaan suoraan Onkamoon, jos varmistus Pyhätunturi - Kangasjärvi linjalla on kunnossa.

Erillinen komppania Kojonen varmistaa ja järjestää. Huoltoelimien paikat määrätään tuonnenpana. Varsinainen huolto tapahtuu Kuusamosta.

Toimintasuunnitelman päähahmottelu on seuraavanlainen ja annetaan siksi että yksiköiden päälliköt voisivat tutustua tilanteeseen: 1. komppanian toiminta-alue Märkävaaran maasto, jossa vihollisen yhteyksien katkominen ja huollon jatkuva häiritseminen maantiellä. Tehdään nopeita iskuja ja sen jälkeen vetäydytään. Ratkaisuja vältettävä. 3. komppania, sama tehtävä Matovaaran maastossa. 2. komppania varmistaa tiensuunnan maastossa Pyhäjärvi - nimetön lampi. T-osasto varmistaa Onkamo - Selkälä tien suunnan.

1. komppania: Komppania lähti autoilla, joihin kuormattiin myös ajoneuvot ja hevoset. Osa kuormastoa jätettiin Isokylälle. Klo 23.15 saavuttiin Hautakylään ja majoituttiin Harjun taloon.

11.1.1940

Komentaja Ilmoitti Rovaniemeltä, että pataljoonan on oltava lähtövalmiina 12.1. klo 15.00. Isokylään jää kolonna ja 2. taistelukuormasto. 1½ tuliannosta jaetaan miehille mukaan. Yksi tuliannos puolestaan patruunan kuljettajille. Mukaan otetaan viiden päivän muona, joista neljä päivää partiomuonaa. Hv-torjuntamiehistö mukaan.

1. komppania: Komppania sai täydennystä.

10.1.1940

Koko päivän joukkojen varustelua ja järjestelyjä.

Klo 20.00 saapui täydennysmiehiä; neljä aliupseeria ja 11 miestä. Illan aikana kurssitettiin hv-torjuntamiehistöä kersantti Tirkkosen johdolla. Koulutuksessa 1+1+20 miestä, jotka on alistettu pataljoonalle.

1. komppania: Sukset paahdettiin.

9.1.1940

Klo 11.00 pataljoonan komentajan yksiköiden päälliköille puhuttelutilaisuus. Puhuttelu koski yleisiä asioita, huoltoa jne.

Klo 22.00 saatiin täydennysmiehiä; 3+3+6.

1. komppania: Aseiden puhdistusta ja lepoa.

8.1.1940

Klo 05.45 ilmoitti partio Oiva palattuaan Päävaaraan, että reitti Nälkämäjoensuu - Ritakumpu - Käsmäjoki - Näkämäjoki on vapaa viholisesta.

Klo 05.50 ilmoitti Huhdan partio Jörkönlammen pohjoispää ja itäpuoli Huhtavaaraan saakka vihollisesta vapaa.

Klo 07.00 pataljoona siirtymässä lepoon, yö on ollut rauhallinen.

Klo 09.10 pataljoonan komentajan käsky yksiköiden siirtymisestä Isokylään. Yksiköt siirtyvät seuraavassa järjestyksessä: 1. komppania lähtee klo 17.00, 2. komppania klo 17.30, 3. komppania klo 18.00, KKK ja Krh klo 18.30 sekä Esikunta ja S- osasto klo 19.00.

Kuormastot lähtevät yhtä aikaa miehistön kanssa. Se kulkee tiellä, miehistö tien kahden puolen. Kuormasto kuljetetaan huoltotietä Kulveikkoon asti, jossa loppukuormasto yhtyy ja siitä tien vasenta vartta Isokylään, jossa opasteet.

Hiihtomatka Kulveikkoon 12 kilometriä, johon on varattu kolme tuntia. Sieltä autoihin ja majapaikkoihin. Yksiköllä käytössään kuusi autoa. KKK :lla kahdeksan.

Klo 20.00 pataljoona kokonaisuudessaan oli majoittunut Isokylään, esikunta koululle.

1. komppania: Rovaniemen pataljoona Ahonius vaihtanut ja miehittänyt komppanian asemat Päävaara - Huhtavaara ja leiriytynyt. Klo 16.45 komppania lähti marssille Kulveikkoon, josta autolla Kemijärven Isokylään. Klo 19.40 saavuttiin Isokylään ja majoituttiin.

7.1.1940

1. komppania: Klo 10.50 2. joukkue lähti tuhoamaan ryssän kuormastoa Jörkönlammen maastoon. Tuhosivat ajoneuvon ja viisi miestä.

3. komppania: Komppania oli asemissa koko yön. Päivän valjettua partioitiin ankarasti itään ja pohjoiseen. Erikoisesti kunnostautui alikersantti Rantasen partio 1+4 joka suoritti tehtävänsä mallikelpoisesti, tuhoten kymmenenmiehisestä vihollispartiosta kuusi miestä. Sotasaaliiksi saaden mm. pikakiväärin. Puolen päivän aikana vaaran toista päätä miehittänyt suomalaiskomppania poistui ja vaara jäi Sallan pataljoonan 3. komppanian vastuuulle.

Joukkue Remes sai puolestaan vastuulleen vaaran pohjoispuolen varmistuksen, vahvistuksena viisi pikakivääriä. Iltapäivällä klo 15.00 pataljoonan upseerit tulivat tutustumaan tilanteeseen ja maastoon vaihtoa varten.

6.1.1940

1. komppania: Komppania siirtyi uuteen leiripaikkaan kello 10.00 Outolammin maastoon.

3. komppania: Klo 01.00 hälytettin komppania vajaan parin tunnin paikallaolon jälkeen. Tehtäväksi annettiin Päävaaran puolustuksen järjestäminen. Päävaara sijaitsi noin kolme kilometriä Outojärven pohjoispuolella. Sen olivat ryssät vallanneet ja miehittäneet edellispäivän aikana. Omat suomalaiset voimat olivat illalla kello 23.00 tehneet vastahyökkäyksen ja vallanneet vaaran takaisin. Ryssiä taistelussa kaatui noin sata ja heiltä jäi sotasaaliiksi 14 konekivääriä, kenttäpuhelimia ja kivääreitä, sekä muuta aseistusta. Koko päivä kului ankarassa kranaatti- ja tykkitulessa, kun ryssät yrittivät vaikeuttaa asemien miehitystä ja suuntasivat keskityksiä. Tulitus jatkui koko yön, jolloin parivartiossa olleet Kalle Kumpula ja Toivo Kumpula haavoittuivat kranaatin sirpaleesta. Veikko Sulkala sai vihollisen konepistooliluodin käteensä.

5.1.1940

1. komppania: Komppanialle alistetun joukkueen taistelijoita haavoittui Valtosen itäpuolella. Alikersantti Hartikainen käteen, stm Säynäjäkangas olkapäähän, sekä stm Kettunen vahingossa omasta aseesta käteen. Partiointia ja tiedustelutoimintaa.

3. komppania: Yönsä komppania vietti Joutsijärven eteläpuolella olevissa taloissa. Majoitustilat olivat hyvin ahtaat ja kranaattitulen alaiset. Ruokailun jälkeen aamulla pataljoona siirtyi hiihtäen Mäntyvaaraan ja sieltä edelleen illalla pataljoonan leiripaikalle Outojärven itäpuolelle, jonne saavuttiin klo 23.00.

4.1.1940

1. komppania: Klo 12.15 komppania lähti Käsmäjoelta, saavuttiin Päävaraan. Vihollinen aloitti hyökkäyksen, komppania torjui sen klo 13. 00. Tappioita ei tullut, saatiin 1 pk, 2 automaattikivääriä ja 13 kivääriä, sekä kenttäpuhelin. Klo 13.45 lähti partio tiedustelmaan vihollisen liikkeitä kohteessa Vittikkovaara - Vuosamonselkä.

3. komppania: Klo 06.00 toi lähettiupseeri käskyn, jonka mukaan 3. komppanian tuli edetä Sallan maantielle. Siitä edelleen Moitavaaraan kautta Vuosamon selkään, jossa piti olla omia joukkoja. Partio Käsmä lähetettiin ottamaan yhteys edessä olevaan Hännisen pataljoonaan, johon yhteys saatiinkin.

Klo 07.00 aloitti 3. komppania etenemisen ja saapui maantien eteläpuolelle noin klo 08.30. Otettuaan kiinteän yhteyden oikealla olevaan Hännisen pataljoonan komppaniaan, jonka oikealla puolella oli Ahoniuksen pataljoonan Pelkosen komppania, aloittivat nämä kolme komppaniaa etenemisen ja hyökkäyksen tietä kohti. Samalla Ahoniuksen kaksi muuta komppaniaa (Mureen) piti hyökätä tien pohjoispuolella.

Eteneminen ja hyökkäys alkoi klo 09.05 mutta heti ensi laukausten jälkeen tuli ilmoitus, että Pelkosen komppania oli lähtenyt karkuun. Silloin hyökkäys pysäytettiin ja kolmannen komppanian päällikkö otti yhteyden Pelkoseen, joka kokoili pakenevaa komppaniaansa.

Koska oli ilmeistä, että hyökkäys epäonnistuu, niin Sallan pataljoonan 3 / Er.P 17 päällikkö, res. luutnantti Pentikäinen otti näiden kolmen komppanian johdon käsiinsä ja 3. komppanian lisäksi ja itselleen vielä vänrikki Melamiehen konekiväärijoukkueen.

Hyökkäys jatkui klo 09.30 ja tie ylitettiin viisi minuuttia myöhemmin. Hyökkäys jatkui hyvässä järjestyksessä. Sitten tielle saapui kaksi tankkia jotka tulellaan pysäyttivät hyökkäyksen noin puoleksi tunniksi. Pelkosen komppania kärsi tulituksessa valitettavaa mieshukkaa. Lähellä olivat Valtasen ja Vesterisen talot.

Klo 11.00 päästiin Valtasen koillispuolella olevan aukean reunaan. Sen yli ei ollut etenemismahdollisuutta, sillä vihollinen oli varustetuissa asemissa. Päätettiin että neljä konekivääriä tulittaa aukean yli ja hyökätään 3. komppanian voimin luutnantti Pentikäisen johdolla klo 14.00 Vesterisen kummulle takaapäin.

Hyökkäys jatkui käsikranaattien heittoetäisyydelle saakka, jolloin tielle tulleet kaksi tankkia avasivat sivustatulen. Tulitukseen yhtyivät vihollisen krh ja neljä konekivääriä. Tulituksessa kaatui 3. komppaniasta viisi miestä. Seitsemän haavoittui. Ristitulessa eteneminen oli mahdotonta, siksi komppanian päällikkö Pentikäinen antoi vetäytymiskäskyn. Haavoittuneet sidottiin. Seuraava tehtävä oli hyökätä yhdessä Mureen 2. komppanian joukkueen kanssa Vuosamon selkään.

Tavoite saavutettiin klo 20.00, mutta se oli vahvasti ryssien miehittämä. Silloin komppania siirtyi Joutsijärven eteläpuolitse omien joukkojen luo. Haavoittuneiden kuljettaminen oli maaston vuoksi vaikeaa. Toisaalta miehet olivat taistelleet jo kolme vuorokautta nukkumatta juuri ollenkaan. Pataljoona arveli että Valtasen valtaaminen olisi onnistunut, mikäli Ahoniuksen kaksi komppaniaa olisivat pysyneet paikallaan. Syystä tai toisesta tien pohjoispuolella ei Valtasta vastaan hyökätty lainkaan (Pelkonen).

3.1.1940

1. komppania: Klo 08.00 saavuttiin Outojärvelle. Klo 12.30 komppania ryhmittäytyi hyökkäykseen Outovaaraan ja varmistaa pataljoonan komentopaikan ja on tarvittaessa reservinä.

3. komppania: Hiihtäen takaisin Outo-ojan varteen, josta osasto Roininen käskyttää ja aloittaa pataljoonalla etenemisen kaakkoon, suuntana Valtonen. Etulinjassa vasemmalla on Hännisen (Er.P 26) pataljoona, oikealla Ahoniuksen pataljoona (Er.P25). Toisena linjassa Er.P17, Sallan pataljoona, sekä sille alistetut viisi eri komppaniaa luutnantti Sarven johdolla jotka olivat vasemmalla puolella, siitä oikealla Sallan pataljoonan 1. komppania.

2.1.1940

1. komppania: Klo 03.30 komppania lähti Isokylästä Mäntyvaaraan. Klo 05.30 hiihdettiin Outojärvelle. Klo 22.30 saavuttu Kummunjärvelle, johon leiriydyttiin.

3. komppania: Kello 01.00 lähti komppania liikkeelle Isokylän kansakoululle, josta klo 03.00 autoilla Joutsijärvelle, Kieksin taloon. Sieltä suunnattiin hiihtäen Outojärvelle, jossa odotettiin hyökkäyskäskyä. Vähän sen jälkeen komppania siirtyi pataljoonan kanssa Kummunjärven itäpuolelle.

1.1.1940

1. komppania: Sallan pataljoona sai täydennysmiehiä, 27 sijoitettiin 3. komppaniaan.

3. komppania: Saatiin 28 täydennysmiestä Sallan pataljoonaan, jotka sijoitettiin eri joukkueisiin. Täydennysmiehet sijoitettiin aamulla heti aamuteen jälkeen omiin joukkueisiinsa. Iltapäivällä oli komppanian lähtötarkastus. Tarkastettiin aseet, varusteet ja miesten kunto.

31.12.1939

3. komppania: Klo 07.00 herätys. Varusteiden kunnostusta ja asetarkastus. Klo 11.00 lounas ja klo 12.00 lomajärjestelyjä.Klo 16.00 päivällinen. Klo 17.50 peruutettiin lomat. Klo 21.00 hiljaisuus. Ei taisteluja eikä ilmahälytyksiä. Suojeluskunnan kersantti Kolehmainen lähtee RUK:iin

30.12.1939

3. komppania: Herätys klo 07.00. Aseiden puhdistusta klo 08.00 - 11.00. Varushuotoa klo 11.00 - 17.00. Partio Misikangas saapui Kummunjärveltä. Tehtävä oli ollut raskas. Partio oli löytänyt oman kaatuneen ja toivat tuntolevyn. Ryssät olivat ampuneet Kursun suunnalla konekivääreillä luultavasti toisiaan. Klo 21.00 hiljaisuus.

29.12.1939

3. komppania: Varmistusta tien pohjoispuolella. Partio Misikangas Kummunjärvellä. Jaettiin kuivamuona. Huolto. Kuormasto saapui Isollekylälle, minne majoituttiin. Klo 23.45 hiljaisuus.

28.12.1939

3. komppania: Komppania uusissa asemissa Joutsijärven ja Tasasenvaaran välillä. Pataljoonan komentaja kapteeni O. Väänänen tutustui asemiin. Klo 08.00 palasivat loput 18 miestä partio Vanhasen ja Remeksen porukasta. He olivat kulkeneet Joutsijärveltä Räisälään ja takasin Pietarinselkään. Ei merkkejä vihollisesta koko kierroksella.

27.12.1939

3. komppania: Osasto Vuorela palasi puolustuslohkoltaan, joka oli tien vasemmalla puolella, kuudessa eri tukikohdassa. Jokaisessa tukikohdassa oli pikakivääri. Päivän aikana tykkitulta molemmin puolin. Osasto palasi Mäntyvaaraan Kieksin taloon. Partiot Vanhanen ja Remes palasivat kymmenen miehen kanssa. Loppupartiot olivat hajallaan, mutta eivät tiettävästi vaarassa. Olivat yllättäneet ryssän kuormaston 24.12, saalis neljä ryssää autoineen. Yhteydet oli katkottu. Salmivaarassa 25.12 partiot olivat ylättäneet ryssän; saalis kymmenen ryssää, kaksi autoa ja yhteydet katkottiin. Ryssillä hyvät turkit, mutta veressä, eikä niitä voitu ottaa. Pakkastakin 25°.

Partion mukaan ryssillä oli viisi lentokonetta Märkäjärvellä Vanhanen sairastui kovaan kuumeeseen. Tehtävä oli suoritettu hyvin.

Klo 11.00 ilmahälytys. Lentokone tulitti konekiväärillä, ei osumia. Partio Misikangas tehtävissään Kummunjärvellä. Kuormasto Pietarinselässä, komppania varmistaa.

26.12.1939

3. komppania: Varmistusta Pietarinselässä. Vartiopäällikkönä alikersantti Arvo Lintula. Partioilla ei mitään ilmoitettavaa. Varustäydennyksiä ja vaihtoja.

Klo 10.50 kaksi ryssän lentokonetta, pudottivat pommeja sekä ampuivat konekivääreillä. Ei vahinkoja.

25.12.1939

3. komppania: Partio Misikangas 1+6 lähti ottamaan selvää valoista Mikonvaaran takana. Ei merkkejä vihollisesta. Kuulovartiot tien pohjoispuolella.

Klo 04.00 joululahjapakettien jako. Kaikille oli paketti ja vähän viinaa. Miehet tyytyväisiä kaikkeen ja ottivat joulun vastaan. Päivän aikana useita viholliskoneita, ei saatu ammuttua alas.

Klo 18.40 valistus- ja tiedotushetki Pietarinselässä, jonka piti pastori Seppänen. Partioilta ei mitään ilmoitettavaa.

24.12.1939

Kolmas komppania: Klo 02.05 partiot Vuorela ja Hamara kapteeni Granbergin käyttöön, vahvuus 1+7+36. Komppanian päivärahat saatiin maksettua. Partiointia ja varmistusta.

Klo 23.10 palasi partio Kasurinen joka ilmoitti, että vihollinen on kiinteästi asemissa Joutsijärven Sallan puoleisella rannalla. Kursussa vahvoja osastoja, sekä kuormastoja. Partio kasurisen toiminta on ollut kiitettävää ja merkitään tämä myös päiväkirjaan.

23.12.1939

1. ja 2. komppania: Komppaniat hiihtivät Kursun kautta Joutsijärvelle. Kun vihollista ei tavattu Levärannalta, lähti pataljoonan kaksi komppaniaa hiihtämään kohti Kursua, jossa vihollisen tiedettiin olevan.

Kesken kaiken hyökkäys peruttiin, ja miehet kaartoivat Joutsijärvelle.

Toisen komppanian sotapäiväkirja kertoo, että vihollisesta vapaa Levärannan retki otettiin vastaan helpottuneena levon kannalta, vaikka partiointi piti hereillä. Miehet saunoivat, lepäsivät ja olivat majoittuneina taloihin.

Ensimmäinen komppania oli puolestaan majoitettu pohjoisemmaksi, Seljänperään. Komppanian osastot partioivat rankasti läpi yön, löytämättä sillä suunnalla epäiltyä vihollista. Komppania palasikin sitten hiihtäen takaisin Joutsijärvelle.

3. komppania: Klo 00.20 partio Talvensaari (vahvuus 1+7) eteni Mäntyvaarasta ryssäntietä. Partio eteni Isokankaanlammelle, joka sivuutettiin ja noin kilometrin päässä ylitettiin ryssän tulotie Mäntyvaaraan. Tietä ei oltu nyt kuljettu.

Klo 00.50 partio Nikulassi (vahvuus 1+6) eteni Kulveikkoon ja otti selvää myös maastosta ja mahdollisista vihollisjäljistä. Ei erikoista, partio palasi Pietarinselkään klo 11.45.

Klo 02.50 partio Kasurinen (1+12) lähti selvittämään vihollisen liikkeitä Kursun ja Joutsijärven välillä. Partio palasi 21.25 ja ilmoitti, että vihollinen on asemissa Joutsijärven takana ja huolto toimii perille saakka. Kursussa vahva vihollinen.

Klo 10.05 1. joukkue, johtajana vänrikki Vuorela, haravoi maaston Pietarinselässä kahden kilometrin leveydeltä tien pohjoispuolta, josta oli kuultu ryssänkielisiä komentosanoja sekä laukauksia. Omat partiot ampuivat toisiaan, ei osumia, eikä merkkejä vihollisesta.

Klo 16.25 partio Jokela riisui ryssien puhelinjohdon Mäntyselässä, palasi klo 21.30.

Klo 17. 20 partio Misikangas (1+ 14) lähti ottamaan selvää Mikonvaarassa vilkkuvasta valosta, joka todettiinkin tähdeksi. Partio haravoi Mikonkankaan ja Pietarinselän maaston ja tien eteläpuolen 16 - 24.

Klo 18.40 lähti partiot Remes ja Vanhanen (+ 25 miestä) häiritsemään ryssiä Salmijärvelle ja Märkäjärvelle, erikoistehtävänään kolonnien ja yhteyksien tuhoaminen.Toiminta vapaa. Mukaan neljän päivän muona. Jos saa muualta lisää muonaa niin on oltava mahdollisimman pitkään. Kuormasto palasi Kemijärveltä. Vartiointia, ei taisteluja.

22.12.1939

3. komppania: Klo 12.10 partio Imponen Untamonselän maastoon. Tapasi jälkiä maastossa.

Klo 17.20 komppanian päälliköksi luut. Pentikäinen. Partiointia 15 km säteellä tukikohdasta. Ei mitään merkkejä vihollisesta.

Klo 18.40 lähti kuormasto Kemijärvelle. Ei taisteluja

21.12.1939

Klo 02.05 Remeksen partio tutkii vihollisen tossu-uraa Uutamonlammen luona.

Klo 02.05 kuulovartio Kulveikkoon.

Klo 11.00 venäläiset pommittivat lentokoneilla Kemijärven kirkonkylää.

Klo 11.50 3. komppanian partio lähetettiin tutkimaan maastoa Käsmänperästä Joutsijärvelle.

Klo 12.00 2. komppania (Kiiveri) komennetaan porilaisten puolustuslinjan avuksi Joutsijärvelle. Ensimmäinen komppania varmistaa.

Klo 18.40 rykmentin käsky: pataljoona kuljetetaan Tapionniemen Seljänperään, Kalkiaisjoensuun kohdalle. Yksiköt kuljetuksessa kahden tunnin kuluessa Levärannalle.

Klo 20.00 saatiin pataljoonan siirrosta varmistuskirje Lapin rajavartioston Walleniukselta. Epäiltiin vihollisen hyökkäystä Kursusta Seljänperään.

Sallan pataljoonan 3. komppania jäi kuitenkin Joutsijärvelle Roinisen käskystä.

20.12.1939

1. komppania: Lepotauolla Sallan pataljoonan tiedustelupartio havaitsi puolen päivän aikoihin tossunjälkiä Mäntyvaaran itäpuolella, myös havaittu puhelintapsi katkottiin Mäntyselän maastossa. Samalla suunnalla oli huomattu myös outoja kulkijoita, noin 40. miehen osasto.

Kello 14.00 sai komppanian päällikkö luutn. Eero Urponen pataljoonan käskyn lähettää 1+7 miehen partio ottamaan selvää vihollisen määrästä ja sen suunnasta. Komppania asetettiin myös hälytystilaan.

Klo 14.05 kuultiin kiivasta ammuntaa komppanian majapaikkaa kohti.

Klo 14.10 komppanian päällikkö komensi miehet ketjuun tien eteläpuolelle, vasemmalla 1. joukkue, 2. joukkue ja 3. joukkue. 4. joukkue sai käskyn varmistaa tien suunta oikealle.

Klo 14. 25 komppania aloitti hyökkäyksen ja eteni ripeästi vaaraan, vihollisen kiivaasta tulesta huolimatta. 2. ja 3. komppanian yhtyessä taisteluun vallattiin Mäntyvaara illan kuluessa. Vihollinen osaksi tuhottiin ja osaksi perääntyi.

Taistelussa komppaniasta kunnostautui varsinkin 2. joukkue vänrikki Inkisen johdolla, vallaten mm. vihollisen 3 konekivääriä.

Komppanian tappiot kaatuneina: res.kers. Tauno Mikkola, sekä sotamiehet Väänänen L ja Karvonen P. Haavoittuneita, 6 miestä. Vihollisen tappiot noin 100 kaatunutta. Sotasaaliina mm. 5 kk, 3 pk, 1 kiikarikivääri, sekä 56 kivääriä.

2. komppania: Päällikkö, luutnantti Kiiveri joutui aamulla sairaalaan kuumeen ja ankaran rasituksen heikentämänä. Komppanian päälliköksi nimitettiin luutnantti Lehtovirta.

Klo 13.30 ilmoitettiin vihollisen partioita liikkuvan Mäntyvaaran maastossa. Komppanioille annettiin käsky hälytysvalmiuteen. Muutama minuutti tämän jälkeen hyökkäsi vihollinen yllättäen maantien pohjoispuolelta. Vihollinen avasi tulen kivääreillä, konekivääreillä, pikakivääreillä, ampuen myös kranaatinheittimillä.

Komppania syöksyi oma-aloitteisesti kohti vihollista. Mitään joukkue- tai ryhmäjärjestystä ei ehditty järjestää. Pikakivääri-, konekivääri- ja kivääritulen ahdistamana peräytyi vihollinen n. 300 metriä maantiestä Mäntyvaaran päälle, jonne oli edellisyön aikana kaivanut asemia. Vihollinen puolustautui epätoivoisesti, mutta sen oli pakko luopua asemistaan.

Vihollisen tappiot 2. komppanian lohkolla oli noin sata kaatunutta. Sotasaaliina saatiin konekiväärejä ja muita aseita, sekä kranaatinheitin. Saatiin myös puolenkymmentä vankia. Vihollisen vahvuus oli pataljoona.

Omat tappiot: luutn. Lehtovirta kaatui, oltuaan vain muutaman tunnin ajan komppanian päällikkönä. Lisäksi kaatuivat, Siivola Tauno, Kilpelä Kaaleb ja Kallunki Ossian, sekä kornetti Kytömäki, joka ehti olla komppaniassa vain muutaman tunnin. Komppaniasta haavoittui 10 taistelijaa.

3. komppania: Klo 14.20 lähti komppania Pietarinselän levähdyspaikalta kohti Mäntyvaaraa, johon vihollinen oli kaivautunut yön aikana.

Klo 13.20 2. joukkueen johtaja res.kers. Vanhanen sai käskyn lähteä kolme miestä mukanaan ottamaan selvää ryssän liikehtimisestä Mäntyvaaran takamaastoon.

Partion ollessa vielä suorittamassa tehtäväänsä komppania sai (klo 14.15) 1. ja 2. joukkueen vänrikki Vuorelan johdolla tehtävän tuhota Mäntyvaarassa todettu vihollisosasto. Näiden joukkueiden valmistuessa tehtäväänsä sai koko komppania (klo 14.20) käskyn liikkeelle samalla tehtävällä.

Komppania lähti Pietarinselästä, Kieksin talosta, johtajanaan vänrikki Lautela. Komppania eteni lähestymisryhmityksessä, 1. 2. 3. ja 4. joukkue. Tässä vaiheessa ilmoitettiin vihollisen olevan noin 40 miehen vahvuinen osaston.

Komppanian tuli kiertää Mäntyvaaran pohjoispuolelta vihollisen selustaan. Päästyämme noin kilometrin tähän suuntaan pysähtyi komppania ja päätti lähettää kolmemiehisen partion, johon kuului pk ja kp, sotamies Karjalaisen johdolla maantien suunnasta ottamaan selvää Mäntyvaaran pohjoisrinteeltä kuuluvista laukauksista. Partio teki kaksi yritystä, mutta palasi nopeasti takaisin, ilmoittaen että edessä on niin vahva vihollisosasto, ettei sinne pieni partio päässyt.

Klo 16.30 tuli oikealta 2. komppaniasta kolme miestä ilmoittamaan, että mäen päällä on myös omia joukkoja ja palasivat heti ilmoittamaan yhteyden saamisesta komppanioiden välillä. Komppania havaitsi vihollisen noin 50 metrin päässä mäen päällä, eikä siellä näkynyt omia joukkoja vaan 2. komppania oli oikealla puolella vaaran rinnettä. Vihollinen vastasi koko ajan tuleen.

Komppanian avattua kiivaan tulen edessä olevia ryssiä vastaan niin tässä vaiheessa kaatui komppanian päällikkö vänrikki Lautela, saatuaan vähän aikaisemmin ilmoituksen vänrikki Junttilan kaatumisesta. Noin puolen tunnin kuluttua tästä sai 4. joukkueen johtaja vänrikki Saukkoriipi ilmoituksen komppanian päällikön kaatumisesta ja ehti saada komppanian komentoonsa, haavoittuen itsekin.

Tätä ennen vänr. Saukkoriipi ehti nimetä 4. joukkueen johtajaksi alikersantti Nikulassin. Taistelussa haavoittui samanaikaisesti myös 2. joukkueen johtaja alikersantti Lukkarinen ja johtajaksi nimettiin korpr. Kostamo.

1. joukkueeseen ei saatu yhteyttä ja Saukkoriipi nimesi haavoituttuaan 3. komppanian päälliköksi kersantti Hamaran Vänrikki Saukkoriipi raportoi 3. komppanian tilanteesta, päästyään reiteen haavoittuneena pataljoonan komentopaikalle.

Uudeksi komppanian päälliköksi nimitettiin vänrikki Kolehmainen. Noin klo 20.40 oli vihollisen vastarinta murrettu, asemat vallattu ja klo 22.40 palattu Pietarinselkään.

Vihollisen tappiot olivat 118 kaatunutta 3. komppanian lohkolla. Komppanian omat tappiot olivat 9 kaatunutta ja 9 haavoittunutta.

19.12.1939

Klo 12.00 rintamavastuu Joutsijärvellä Sallan tien suunnalla siirrettiin Erillinen pataljoona 26. harteille. Sitä johti kapteeni Juho Hänninen. Vahvistukseksi Hännisen pataljoonalle Sallan pataljoona jätti vielä konekiväärikomppanian ja kranaatinheitinjoukkueen, kun rintamavastuu siirtyi ja kotiseudun puolustajille tarjoutui lepohetki.

Sallan pataljoonan kolme kiväärikomppaniaa pääsi lepoon Pietarinvaaran maastoon, Mäntyvaarassa kulkevan Sallan tien länsipuolelle. Lepoon pääsystä huolimatta pataljoona jäi reserviksi kaiken varalta.

18.12.1939

1. komppania: Klo 03.30 alkoi vihollinen tykistöllä kiivaasti pommittaa asemiamme. Kranaattisade jatkui klo 07.30 saakka. Partio Hartikainen saapui Valtasesta, ei ollut tavannut vihollista.

Klo 10.30 saapui partio Mäyrä. Tavannut vihollisen pitäjän rajalla.

Klo 11.30 aloitti vihollinen hyökkäyksen tykkitulen avustamana. Kranaattisade oli ankara. Osuivat taloihin ja pesäkkeiden ympäristöön.

Klo 12.45 sattui täysosuma alikersantti Lassilan kk-pesäkkeeseen. Kolme miestä kaatui, kolme haavoittui ja yksi jäi ehjäksi.

Klo 14.30 ilmoitti 2. ja 4. joukkue, että vihollinen kiertää suuremmilla voimilla vasemmalle. Komppanian päällikkö (Urponen) pyysi reserviä pataljoonasta, josta lähetettiin kaksi porilaista joukkuetta. Joukot annettiin vänrikki Kolehmaiselle vasemmalle siivelle.

Klo 20.50 vihollinen kiihdytti tykistötultaan ja välittömästi sen jälkeen alkoi hyökkäys, joka torjuttiin. Yö kului rauhallisesti harvahkossa tykistötulessa.

3. komppania: Edelleen asemissa ja tukikohdissa Joutsijärven linjalla.

17.12.1939

1. komppania: Klo 08.30 lähetettiin kolme partiota Valtaseen ottamaan kosketus viholliseen.

Klo 11.30 alkoi vihollinen ampua kranaatteja lyhyin väliajoin. Oma krh vastasi tuleen.

Klo 12.05 ilmoitti tähystäjä, että vihollinen kiersi oikealla (2. komppanian alueelle) noin kahden komppanian vahvuisena. Tien suunnassa oli saman verran vihollisia. Vasemmalle oli kiertänyt pienempiä vihollisosastoja (n. 2 joukkuetta). Tästä ei komppanian kohdalla kehittynyt hyökkäystä vaan saatiin vihollinen heitettyä takaisin tulella.

3. komppania: Sallan pataljoona oli asemissa ja tukikohdissa Joutsijärven linjalla. Vihollisen kiivaat hyökkäysyritykset torjuttiin. Vihollinen tulittaa, mutta ampuu pataljoonan yli.

16.12.1939

Klo 01.40 laukauksia, jonka jälkeen rauhallista.

Klo 02.15 laukauksia ja pk-sarjoja pataljoonan menosuunnasta.

Klo02. 20 lähetetään partio 1+3 tehtävällä ottaa selvää vihollisesta, koska viestintuojaa ei ole kuulunut pataljoonasta.

Klo02.30 kovempaa tulta pataljoonan kulkusuunnasta.

Klo 02.45 tuli 3. komppanian 4. joukkueen ym. miehiä. He kertoivat, että vihollinen oli avannut krh-tulen ja pataljoona oli hajaantunut. Myöhemmin pataljoona kerääntyi kokoon. Vihollinen oli edelliskerrasta viisastunut ja vahvasti varmistanut sivustat. Pataljoonakin suunnisti harhaan, eikä osunut tielle. Tappioita ei tullut, sillä vihollinen ampui yli.

Klo 06.20 saapui pataljoona majoituspaikkaan Joutsijärven koululle.

Klo10. 45 vihollisen tykistö keskittää kansakoulun seutuville.

Klo 12.00 palasi vänrikki Lautela sissiretkeltä Salmivaaran ja Märkäjärven väliseltä tieltä. Partio oli tuhonnut 7-8 hevosen kuormaston, räjäyttänyt sillan ja surmannut muutamia vihollisia. Liikehtiminen tiellä oli ollut hiljaista.

Klo 14.00 Valtasen asemat horjuvat. Annettiin pataljoonalle käsky miehittää Joutsijärven vesistölinja.

Klo 14.10 pataljoonan komentajan käsky asemien muuttamisesta.

Klo 15.00 oli miehityksen oltava valmis. Pataljoonan oikealla puolella Ahoniuksen pataljoona. Sallan pataljoonalle alistettiin kaksi panssaritorjuntatykkiä ja 6 kr-heitintä.

Klo 17.00 Joutsijärven silta räjäytetty. 1. komppanian lähetettävä kaksi ryhmää varmistamaan talvitien suunta Käsmäjokivarteen.

Klo19.00 puhelinyhteydet valmistuneet eri yksiköihin.

Klo 20.00 tieto vänrikki Kolehmaiselta, että Kotijärven pohjoispuolella on huomattu klo 19.25 liikkuvan ryssiä, joiden määrä ei ole tiedossa.

Klo 20.10 käsky Kolehmaisille selvittää ryssien määrä ja lyödä ne takaisin.

Klo 20.45 saatu 1. joukkue B-pataljoonasta varmistukseksi ja vahvistukseksi.

1. komppania: Klo 13.30 komppania sai pataljoonan käskyn asettua puolustukseen Joutsijärvelle, Kotijärven länsirannalle Puolustukseen asettuminen tapahtui vihollisen kranaattitulen alla. Joukkueet asetettiin kaikki yhteen linjaan, puolustuksen leveyden takia, järjestyksessä 1. 2. 3. ja 4. joukkue oikealta lukien. Vänrikki Kytömäki lähetettiin puolijoukkueen kanssa varmistamaan vasenta siipeä.

Klo 15.30 komppania oli valmiina odottamassa vihollista.

23.30 vahvistettiin vasen sivusta pataljoonasta saadulla res. joukkueella (porilaisia) joista kuitenkin suuri osa sekä johtaja joutuivat kadoksiin.

15.12.1939

Klo 09.00 vänrikki Lautela määrättiin 3. komppanian päälliköksi.

Klo 10.00 rykmentin komentajan käsky: pataljoona marssivalmiiksi ilman kuormastoa. Mukaan kahden päivän kuivamuona ja tuliannos.

Klo 13.30 pataljoona lähti marssille hiihtäen varmistettuna Joutsijärvi - Jörkönlammen yli sen itälaidalle.

Klo 16.00 saapui pataljoona määritellylle paikalle ja lähetti kaksi tiedustelupartiota, vahvuus 1+2 maantien laitaan tehtävänä tiedustella vihollista ja sen rintamaa.

Klo 19.30 hyökkäyskäsky: pataljoona etenee Jörkönlampi - Mustonen tien pohjoispuolella.

Klo 19.50 saapui lähetetty partio Mikkola (1+2) ja ilmoitti Varpuojan suunnassa tavatun vihollispartion sekä auton valoja Valtasen suunnalla.

Klo 20.10 partio Törmänen palasi ja oli nähnyt vihollistulia Mustosen torpan suunnassa.

Klo 21.00 lähti pataljoona hyökkämään.

Klo 23.15 käsky vänrikki Kytömäelle, jonka joukkue reservissä, varmistaa pataljoonan vetäytymistie.

Klo 23.30 rauhallista, ei laukaustakaan.

14.12.1939

Klo 03.30 pataljoona saapui hyökkäysvalmiusasemiin Saarilammen maastoon.

Klo 05.00 vihollinen huomasi Sallan pataljoonan ja ampui 3 kranaattikeskitystä, jolloin siirryttiin Jörkönlampi R:n kohdalle rykmentin komentajan käskystä.

Klo 12.15 pataljoonan komentajan käsky: pataljoona siityy Jörkönaapa A:n kohdalle siten, että 2. komppania johtokomppaniana oikealla, hyökkäyssuunta Kursunjoki. Siitä vasemmalla 3. komppania, takana n. 300 metrin päässä 1. komppania. Tämä tuli olemaan ryhmitys myös hyökkäyksessä johon pataljoona lähti.

Klo 14.20-17.15 jatkui tulistaistelu Varpuojalla ja vihollinen hyökkäsi ”uraata” huutaen kapteeni Hännisen pataljoonaa vastaan. Puhelinyhteydet poikki komentopaikkaan.

Klo 17.30 luutnantti Sarvi lähti ottamaan selvää hyökkäävistä pataljoonista.

Klo 19.00 jatkuvat yhä kiivaat taistelut Varpujoella ja myös selustassa pataljoonan hyökätessä.

Klo 20.00 oli taistelu suoritettu.

Klo 23.50 pataljoona palasi Joutsijärven koululle, majapaikkaansa.

Hyökkäyksen tulos: tuhottu kaksi henkilöautoa, jossa tuhottiin venäläinen rykmentin komentaja, lääkäri, komissaari ja eräs neljäs upseeri. N. 50-60 hevoskuormastoa ja ajoneuvoa tuhottiin, 20-30 vahvuinen ratsuosasto tuhottiin ja kolme ratsua saatiin haltuun. Kaksi vankia otettiin, 2-3 komppanian suuruinen venäläisreservi hajotettiin ja osin tuhottiin. Kaksi kr-heitintä tuhottiin, kun niitä ei voitu ottaa mukaan. Saatiin upseerin karttalaukku, jossa tietoja. Pataljoona lopen uupunut. Lepo olisi tarpeen. Tappiot: kaatunut 3. komppanian päällikkö Nyyssölä E, sekä Halonen E. Haavoittuneita kaksi.

13.12.1939

3. komppania: Klo 8.20 herätys ja aamutee.

Klo 10.05 aseiden puhdistus ja tarkastus.

Klo 13.00 varusteiden täydennys ja tarkastus.

Klo 17.00 ruokailu.

Klo 19.50 1. ja 2. joukkue sissiosastoksi Salmivaaran ja Sallan välille, tehtävänään räjäyttää sillat, sekä tuhota vihollisen kuormastot ja häiritä vihollista. Taistelutehtävä vihollisen selustassa.

Klo 22.30 yllätti hyökkäysvaunu kuormaston kaksi kilometriä Kursusta Joutsijärvelle päin. Hämminkiä, kaksi miestä palasi kävellen ilman suksia kunnalliskotiin. Luutnantti Nyyssölä johti osaston kokoontumispaikalle ja hetken kuluttua alkoi tulla kranaatteja. Paikkaa oli vaihdettava. Kuormasto oli koko ajan kunnalliskodilla.

12.12.1939

3. komppania: Klo 02. 20 alkoi kiivas viivytystaistelu. Vihollinen hyökkäsi hyökkäysvaunujen tukemana. Jalkaväki ei kumminkaan päässyt etenemään. Viivytys kesti kuusi ja puoli tuntia. Tämän jälkeen irtaannuttiin.

Klo 08.50 lähdettiin hiihtämällä liikkeelle.

Klo 12.10 saavuttiin Kursun kansakoululle.

Klo 19. 40 lähtö Joutsijärvelle, Kemijärven kunnalliskotiin. Ensin hiihtäen ja 10 km autolla.

Konekiväärikomppania: Klo 03.00 hälytettiin komppania ja se siirtyi marssien Kursun kylään.

Klo 13.00 alistettiin A-pataljoonalle 1. kk-joukkue suorittamaan viivytystaistelua Repoharjun maastossa, Kuusivaaran länsilaidassa. Iltapäivällä kaluston puhdistusta ja tarkastusta.

Klo 17.00 annettiin komppanialle marssikäsky Joutsijärvelle.

11.12.1939

2. komppania sai tehtäväksi käydä viivytystaistelua Kelloselän kylän luona. Koulun luona olevista viivytysasemasta komppania siirtyi Märkäjärven suuntaan Porttoaavan maastoon.

3. komppania: Klo 05.40 hälytys 1. 2. ja 4. joukkueella. (3. joukkue Onkamossa)

Klo 08.40 Märkäjärven kylässä viivytystaistelu, ei mieshukkaa.

Klo 13.50 Paikanselässä kahden puolen maantietä viivytystaistelu, ei mieshukkaa.

Klo 16.20 viivytystaisteluissa Salmivaaran itärinteellä.

10.12.1939

2. komppania: Komppania vetäytyi päivän kuluessa Kelloselän kylään, jossa lepäsi.

3. komppania: Klo 12.50 irrottautuminen Särkivaaralta.

Klo 13.20 ruokailu

Klo 14.25 autoilla Märkäjärvelle

Klo 20.30 3. joukkue autolla Onkamoon

Klo 23.50 3. joukkueen ilmoitus Onkamosta, kylä on vapaa vihollisesta.

Konekiväärikomppania: Klo 02.00 saapui komppania Märkäjärvelle, 3. joukkue viivytti vihollista.

Klo 04.00 irrottautui 3. joukkue. Taistelussa haavoittui stm Romppainen Asseri päähän, stm Onkamo Eero reiteen ja stm Narkilahti Niilo vihollisaseen pistimestä vartaloon, kun kamppaili käsikähmässä vihollisen kanssa.

Klo 05.00 vetäytyi 3. joukkue Porttoaavan länsilaitaan, jossa uudelleen asettui asemiin.

Klo 06.15 esitteli komppanian päällikkö pataljoonan komentajalle suunnitelman komppanian ja osasto A:n komppanian konekiväärien käytöstä.

Klo 07.30 esitti komppanian päällikkö Roiniselle, että taisteluvartiossa ollut 3. joukkue vedettäisiin läpiväsyneinä pois ja siirrettäsiin Salmivaaraan valmistelemaan uusia asemia. Komentaja suostui ja tilalle päätettiin asettaa kaksi konekivääriä 2. joukkueesta. Ennen kuin vaihto ehdittiin suorittaa, teki vihollinen hyökkäyksen hyökkäysvaunujen tukemana Porttolammin yli. Taisteluvartiot avasivat tulen ja irrottautuivat suunnitelman mukaisesti taakse.

Klo 09.00 tunkeutui 3 hyökkäysvaunua ja murskasivat alleen 3. joukkueen kaluston ja ajoneuvot, jotka juuri olivat siirtymässä Salmivaaraan. Taistelu jatkui kiivaana koko aamupäivän, kunnes puolenpäivän aikoihin vastus murtui. Pataljoonan komppaniat hajosivat metsiin. Komppaniat koottiin Salmivaaraan, osa oli kateissa.

9.12.1939

1. komppania: Klo 00.15 ilmoitus 1. joukkueelta: vihollinen saartaa oikealta. Ilmoitus T-komppanialta: vihollisen painostus suuri, pakko irrottautua.

Klo 00.30 komppanian käsky: komppania irrottautuu ja siirtyy aikaisemman käskyn mukaan Särkivaaraan. Kokoontuminen Särkiojan sillan länsipuolella. Irrottautuminen seuraavassa järjestyksessä: 1. joukkue, 2. joukkue, 3. joukkue, joka varmistaa komppanian vetäytymisen suunnassa Kylälammin eteläpää - Nuottilampi - Sallan tie. T-komppania ja kk-joukkue maantien suunnassa.

Klo 01.45 sivuutettiin Sallan silta, samaan aikaan kuulu Kolsasta kiivasta pk-, kk- ja kivääriammuntaa. Todennäköisesti ryssät jostain syystä taistelivat keskenään.

Klo 03.15 saavuttiin Pikku-Särkivaaraan. Pataljoonan käsky: komppania marssii Kelloselkään, jossa leiriydytään. T-komppania ja kk-joukkue alistetaan edelleen 1. komppanialle.

Klo 07.00 saavuttiin Kelloselkään, jossa leiriydyttiin.

2. komppania: Komppanian tehtävänä viivyttää vihollista Sallan kirkolla. Tämän taistelun yhteydessä kaatui res. kersantti Suomalainen A. Sallan kirkonkylä poltettiin.

3. komppania: Klo 07.00 herätys ja välittömästi asemien tekoon Särkivaaralla, koko päivä. Ruokailut olivat säännöllisiä.

Konekiväärikomppania: Klo 01.30 saapui viivyttämässä ollut 1. joukkue komppaniaan.

Klo 07. 30 lähti komppanian päällikkö maastotiedusteluun Kelloselkään.

Klo 08.50 tapasi komppanian päällikkö työvelvollisten johtajan, jolle määräisi suoritettavaksi raivaustöitä Pekelojalla.

Klo 10. 30 lähti komppanian päällikkö pataljoonan komentajan kanssa uudelleen maastotiedusteluun.

Klo 11.20 palasi komppanian päällikkö komppaniaan.

Klo 11.30 palasivat viivyttämässä olleet 2. ja 3. joukkue. Komppania ruokaili.

Klo 11.50 lähti komppania marssien Kelloselkään.

Klo 12.20 alistettiin 1. joukkue 1. komppanialle.

Klo 13.00 saapui komppania Kelloselkään, jonne majoittui. Iltapäivällä maastotiedustelu lähiympäristössä, jonka suoritti komppanian päällikkö.

Klo 16.00 teki komppanian päällikkö ehdotuksen konekiväärien käytöstä pataljoonan komentajalle, joka hyväksyi suunnitelman. Kiväärit laitettiin tuliasemiin.

Klo 21.00 irrottautuivat joukkueet Kellon viivytysasemista. 3. joukkue alistettiin 1. komppanialle, joka jäi viivyttämään Sarviselän maastoon.

Klo 22.00 komppania lähti marssille Märkäjärvelle.

8.12.1939

1. komppania: Klo 8.50 pataljoonan käsky: vihollinen Jänisvaaran maastossa, jossa omat joukot viivyttävät. Asemat miehitettävä heti. Ylivoimaisen vihollisen hyökätessä vetäydytään maantien suunnassa Sallaan. Sallan viivytysasemien läpi Särkivaaraan, jossa komentopaikka ja lähemmät ohjeet.

Klo 9.15 siirryttiin joukkueenjohtajien, sekä komentoryhmän kanssa tiedustelemaan Kolsanpurolle viivytysasemia. Komppania siirtyy perässä varajohtajan kanssa. Toimitusjoukkue käskystäni valmis (kapteeni Väänänen) siirtymään Pikku-Särkivaaraan.

Klo 10.35 saapui komppania määrättyyn paikkaan. Vihollisesta ei uutta. Komppania asettui viivytysasemiin. 1. joukkueen tiedusteltava vihollisen vahvuus. Konekiväärit asettuvat tiedusteltuihin asemiin. Ptr-keskus ja Jsp Myllykangas, jossa komentopaikka. Varustelutyöt alkavat heti.

Klo 13.10 kuului kiivasta ammuntaa Jänisvaaran suunnasta.

Klo 14.50 ilmoitti 1. K:n partio, että vihollisen - ainakin joukkueellisen - jäljet johtavat Reukkumavaaran suuntaan. Käsky 2. joukkueelle lähettää partio ja selvittää vihollisen suunta.

Klo 15.30 ilmoitus 2. joukkueelta, ei erikoista Reukkumavaaralla.

19.15 vetäytyy edessä ollut 3 komppania Kolsanharjun eteläpuolitse Sallan suuntaan. Ajoneuvot maantien suunnassa.

Klo 20.30 ilmoitus T-K:lta: Taisteluosaston etuvartiot vetäytyneet viivytysasemiin. Vihollinen etenee komppanian vahvuisena ja 2:n hk–vaunun tukemana. Hiihto-osastoja maantien molemmin puolin.

Klo 21.15 alittivat hyökkäysvaunut tulen, jota säesti 6 konekivääriä asemiamme vastaan.

2. komppania: Seitsemän päivän taisteluiden aikana joita käytiin Kuolajärvellä, joutuivat komppaniasta kadoksiin Suutari O. ja Parjama A. 2. komppania siirtyi Sallaan, jossa illalla majoittui kasarmille.

3. komppania: Klo 14.05 alkoi viivytys Jänisvaaralla. Komppanialla oli tehtävänään harhautus, joka onnistui. Vihollinen alkoi ampua kranaatteja tyhjään vaaraan.

Klo 19.00 telttojen teko ja yöpyminen.

Klo 21.00 hälytys

Klo 22.00 nukkumaan

Konekiväärikomppania: Klo 11.00 antoi pataljoonan komentaja (Roininen) käskyn komppanian päällikölle (Kalle Reini) suorittaa viivytysasemien tiedustelu Uutelan harjulta ja Mustarovasta.

Klo 11.30 lähti komppanian päällikkö maastotiedusteluun, mukanaan joukkueen ja puolijoukkueen johtajat.

Klo 16.30 alistettiin komppaniasta kaksi joukkuetta (2. ja 3. joukkue) luutnantti Kiiverille, joka johti viivytystä Uutelan harjulla (2. komppania)

Klo 17.00 sai komppanian komentoryhmä ja toimitusjoukkue käskyn siirtyä Siikaselän kruununtorpan luokse ja valmistella majoitus itselleen ja myöhemmin saapuvalle 1. joukkueelle.

Klo 19. 00 ruokaili komppania Murtorovan männikössä, josta siirtyi Siikaselkään.

Klo 20.00 sai komppanianpäällikkö käskyn pataljoonan komentajalta viivytysasemien tiedustelusta Kelloselän seutuvilta.

Klo 21.00 oli konekiväärikomppania majoittunut.

7.12.1939

2. komppania: Kuolajärven asemia pidettiin hallussa joulukuun 7. päivään.

Klo 12.00 vihollinen mursi puolustuksen. 4-7.12 taistelujen aikana vihollinen toi useita hyökkäysvaunuja Kuolajärven itäpuolelle, josta tykeillään pommitti kiivaasti asemiamme. Kuolajärven taistelujen aikana haavoittuivat Poikela Jalmari ja Ollila O.

3 komppania: Klo 7.00 herätys

Klo 7.45 autolla Jänisvaaran maastoon asemien tekoon. Komppania ruokaili kenttäkeittiöstä, jonka jälkeen se lähetettiin Sallaan Ojalan talon läheisyyteen.

Konekiväärikomppania: Klo 3.00 kutsui pataljoonan komentaja (Roininen) komppanian päällikön Kalle Reini puheilleen.

Klo 3.45 antoi komppanian päällikkö taisteluhälytyksen.

Klo 4.00 oli komppania marssivalmiina.

Klo 4.30 antoi komppanian päällikkö komppaniasta jäljellä oleville taistelukelpoisille ryhmille käskyn siirtyä marssijrjestykseen.

Klo 5.00 komppania oli marssivalmiina komppanian leirin kohdalla.

Klo 5.10 lähetti komppanian päällikkö ilmoituksen pataljoonan komentajalle, että kapteeni Ahoniuksen johtamat vastaiskuun määrätyt joukkueet olivat levittäytyneet ketjuun kahtapuolta maantietä sen sijaan, että olisivat kiirehtineet vastaiskuun.

Klo 5.25 sai komppania käskyn kiiruhtaa toisen komppanian jälkeen.

Klo 6.00 komppanian saavuttua noin kilometrin Kesälahden talon itäpuolelle, oli vihollinen parasta aikaa murtautumassa tien Salla – Kuolajärvi eteläpuolelle. Komppanian päällikkö antoi heti mukana olleille kiväärimiehille irrottautumiskäskyn ja otti johtoonsa nämä, sekä sulkutuliasemissa olevat vänrikki Kourin kiväärimiehet. Komppania suoritti nopean asemiin menon, sekä avasi voimakkaan ristitulen, jonka vaikutuksesta läpimurto torjuttiin. Vänrikki Kourin johdolla suorittivat patruunankantajat vastaiskun ja saivat saaliiksi muun muassa pikakiväärin, 4 lipasta, sekä 5 kivääriä pistimineen.

Erään kaatuneen vihollisen rahakukkarosta kävi selville, että vastassa oleva vihollinen oli siirretty Puolan rintamalta Sallan suunnalle. Koko aamupäivän kävi komppania kiivasta tulitusta tielle pyrkivää vihollista vastaan, kunnes molemmat krh-joukkueet olivat päässeet irtaantumaan.

Klo 10.30 saapui komppanian päällikön luokse luutnantti Kerovuori tiedustelu-upseerin ominaisuudessa tutustumaan maastoon ja välittömästi haavoittui konepistoolitulesta. Komppanianpäällikkö Reini toimitti Keravuoren pois ankaran tulen alaisesta paikasta taistelulähetti Mauno Jankkilan avustamana.

Klo 10.45 konekiväärikomppania sai irrottautumiskäskyn.

Klo 11.20 irrottautui komppania kersantti Norvion taisteluryhmän avustamana.

Klo 16.00 konekiväärikomppania siirtyi Sallan kasarmille, jossa se huollettiin ja yöpyi. Taistelussa kaatuivat korpraali Säynäjäkangas Frans ja Kellokumpu Lauri ja haavoittuivat alikersantti Saastamoinen E, alik. Kivelä Leevi, stm Kuvaja Jalmari, Imponen Yrjö, kaikki lievästi.

Taistelussa kunnostautuivat vänrikki Kouri, kersantti Perälä Veikko, stm Jankkila Mauno, Kallaanvaara Akseli, Kostamo Matias, Kantola Erkki V, sekä T-osastosta kersantti Norvio L, sekä kk-johtaja Os/17:sta kersantti Lehto.

6.12.1939

3. komppania: Klo 4.00 hälytys asemiin, mikä myöhemmin selvisi aiheettomaksi.

Klo 9.20 tuli vihollinen saareen. Parivartiomme hälytti saaresta ampuen. Saaressa vihollinen n. 2:n komppanian vahvuisena ja alkoi valmistella asemia konetuliaseille, häiriten kivääritulella.

Klo 11.20 ampui vihollinen kranaatteja, osumia ei tullut.

Klo 12.20 yritti vihollinen hyökätä saaren kohdalta, mutta torjuttiin takaisin.

Klo 12.30 tuli käsky vaihtaa asemat L-pataljoonan miesten kanssa, mutta se peruttiin, koska vaihto olisi paljastanut viholliselle asemat.

Klo 15.30 vaihto suoritettiin.

Klo 17.20 vaihto suoritettu. (Ahoniuksen pataljoona Er.P 25 Rovaniemeltä.)

Klo 18.40 aloitettiin marssi maantienvarteen.

Klo 20.2, autolla Sallan kasarmille Kuolajärvellä.

Konekiväärikomppania: Aamupuolella yötä yritti vihollinen läpimurtoa, mutta lyötiin takaisin. Yöllä komppania sai 3 konekivääriä täydennyksenä. Hyökkäysvaunut olivat toiminnassa, mutta eivät saaneet mitään aikaan.

Klo 13.00 komppania vaihdettiin Rovaniemeltä tulleeseen joukkoon (Er.P 25), jolle luovutti 6 konekivääriä, koska uudella osastolla ei ollut sotakelpoista kalustoa.

5.12.1939

3.komppania: Klo 7.00 lähetetään vahvempia tiedustelupartioita. Noin 1,5 kilometrin päässä Kuolajärven rannalta Kurtin suuntaan tavattiin vihollinen, joka alkoi liikkua kahden komppanian vahvuisena.

Klo 18.40 antoi vihollinen punaisia valomerkkejä samalta rannalta, jossa olimme. Tukikohta Lautelan ja kakkoskomppanian välissä avointa maastoa 800 metriä. Ruokailut säännöllisiä, ei taisteluita.

Klo 24.00 päivystystä ja vartiotehtäviä.

Konekiväärikomppania: Aamupuolella yötä nähtiin vihollispartioita vastakkaisella rannalla. Aamupäivällä vihollispartiot suorittivat väkivaltaista tiedustelua, jotka torjuttiin. Iltapäivällä nähtiin 3 hyökkäysvaunua, joista yksi ammuttiin konekiväärillä liikuntakyvyttömäksi.

4.12.1939

2. komppania: Asettuminen puolustukseen Kuolajärven rannalle.

3. komppania: Klo 7.00 herätys.

Klo 9.10 marssi Alatalonniemeen.

Klo 10.10 aloitettiin maastotiedustelu ja tukikohtien valinta.

Klo 12.10 ampuma-alan raivausta saaressa. Partiointia eteen ja vasemmalle. Tukikohtalohkon leveys noin 3 kilometriä.

Klo 14.10 talojen poltto järven Kurtin puoleiselta rannalta. Ase- ja patruunatäydennys.

Konekiväärikomppania: Klo 8.20 pataljoonan komentaja antoi käskyn asettua puolustukseen. Luutnantti Kiiverille (2. K) alistettiin 4. konekivääriä, luutnantti Nyyssölälle (3. K) 1 konekivääri, kapteeni Väänäselle 1. komppanian ja T-osaston 2 konekivääriä. Loput kaksi jätettiin reserviin.

Klo 10.00 suoritettiin sulkulija-asemien tiedustelu, vänrikki Melamies.

Klo 11.00 otettiin it:ssä olevat konekiväärit pois ja sijoitettiin sulkutuliasemiin. Sovittiin jv–osastojen kanssa sulkutulimerkeistä ja vetäytymisreiteistä.

3.12.1939

1. komppania: Klo15.45 saapui komppania Mikkolanniemeen ja majoittui. Maastotiedustelu, josta seuraava käsky: Vihollinen etenemässä ainakin komppanian vahvuisena Vuorikylän tietä. Edessä viivyttämässä T-komppania, johtajanaan vänrikki Alapeteri. Komppania asettuu puolustukseen.

Klo 18.00 aloitettiin asemien varustelutyö.

Klo 9.00 konekiväärikomppaniassa annettiin irtautumiskäsky. Vetäydyttiin Kuolajärvelle, jonne komppania majoittui.

Klo 16.00 yksi konekivääri jätettiin taisteluetuvartiolle.

3. komppania: Klo 0.40 luutnantti Kiiveri (2. komp.) lähetti 1. joukkueen kersantti Suomalaisen johdolla tukikohta 3:n. ja 4:n avuksi ja näin taistellen pysyivät tukikohdat vihollisen ylivoiman yhä kasvaessa.

Klo 10.10 katkesi yhteys Kelsinkäisen linjalla, se oli siis murtunut.

Klo 10.15 katkesi yhteys 3. komppanian vänrikki Saukkoriipiin.

Klo 10.30 yritettiin vastaiskua Kelsinkäiseen, mutta ei voitu, koska haluttiin säästää miehiä.

Klo 12.30 jätettiin Kelsinkäinen, räjäytettiin sillat ja poltettiin kämppä. 2. 3. ja 4. joukkue menettivät perääntyessään kantamuksensa, sekä kuusi telttaa.

Tappiot: kaatuneita ja eksyneitä 3 miestä, haavoittuneita 3 miestä, varpaat paleltuivat 3 miestä,kuumeessa 3 miestä.

Klo 13.05 aloitettiin marssi Kairalahteen, kuormasto meni edellä.

Klo 14.40 saavuttiin Kairalahteen kansakoululle, kuormasto oli 4 kilometriä Sallaan päin.

2.12.1939

2. komppania: Klo 7.00 saapui koko komppania Kelsinkäisen puolustuslinjalle. Klo 21.00 ensimmäinen koskestus viholliseen Kelsinkäisessä ja alkoi kiivas taistelu. Klo 21.00 – 24.00 välillä kaatui stm. Matti Kuokkanen, sekä Matti Suutari ja A. Oikarinen haavoittuivat vaikeasti.

3. komppania: Klo 2.25 Uulantaivaaran viivytystaistelu alkoi. Vihollinen alkoi saartaa pohjoisesta. Klo 4.00 jätettiin Uulantaivaara. Kello 4.20 – 6.50 poltettiin punainen parakki, sillat räjäytettiin, sekä Kelsinkäisen kämppä pantiin tuleen. Päivän aikana tarkastettiin myös kaikki tukikohdat ennen taistelun alkua.

Klo 19.25 tuli vihollinen marssien nelirivissä maantien mutkaan Kelsinkäisessä kahden komppanian vahvuisena, ohittaen 4. joukkueen luutn. Saukkoriipin joukot.

Klo 19.55 avatiin tuli luutn. Nyyssölän käskystä, johon yhtyivät myös konekiväärit ja kranaatinheitin 3. komppanian lohkolla, mutta toimi heikosti.

Klo 22.10 mursi vihollinen läpi kolmannen ja neljännen tukikohdan välistä PK:n epäkuntoon menon vuoksi, mutta lyötiin takaisin. Vihollinen yritti samanaikaisesti läpimurtoa tien pohjoispuolella. 1. komppanian yrittämä vastaisku kapteeni Väänäsen johdolla myöhästyi yhteyden puutteen vuoksi. Klo 24.00 oli taistelu käynnissä koko rintamalla.

Konekiväärikomppania: Klo 17.00 mennessä kk oli taisteluryhmityksessä Kelsinkäisessä, klo 19.00 aloitti vihollinen etenemisen maantiensuunnassa piikkilankaesteille. Tulitettiin heti, kun taisteluryhmä Inkinen oli vetäytynyt pois tulilinjalta. Taistelua kesti koko yön, välissä hetkeksi heikentyen ja taas kiihtyen.

1.12.1939

3. komppania: Klo 06.00 herätys ja tukikohdan ampuma–alan raivausta. Klo 12.00 partio Kemilä lähti , vahvuus 1+12,taistelutehtävällä ottaa yhteys partio Vanhaseen Kurtin suunnalla. Klo 15.30 partiot yhtyivät. Viivyttivät vihollista 7 km Kurtilta Uulantaivaaralle. 19.40 partiolla kosketus viholliseen. Partio hajaantui. Osalta jäivät kantamukset, sukset ja kivääri. Palasivat yksitellen. Vihollinen tulitti kaikilla aseilla. Ketään ei kaatunut tai haavoittunut.

Kers.Vanhasen johdolla osa partiosta viivytti vihollista aivan 1. joukkueen tukikohtaan saakka Uulantaivaarassa.

30.11.1939

06.50: Talvisota syttyi.

2.komppania: Majoituttiin Mikkolanniemeen. Siviiliväestön evakuoitia. Vihollisen hävittäjä tiedustelulennolla. Tulitettiin pk:lla.

3. komppania: Kelsinkäinen. Herätys klo 6.00 ja välittömästi puolustusasemia parantelemaan. Partiointia. Klo 16.00 partio Vanhanen lähti Kurtinkylän suuntaan taistelutehtävällä, sekä käskyllä räjäyttää kaikki sillat Uulantaivaaran ja Kurtin välillä.