Vuoden pakolaisnainen painottaa kotouttamisen tärkeyttä

Kun afganistanilaistaustaisen Razmyarin perheen vuonna 1989 muutti ulkomaille, oli tarkoitus palata pian kotiin. Elämä kuitenkin heitti Nasiman Suomeen, jossa hän tehnyt töitä muun muassa kunniaväkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja rasismin vastaisen ilmapiirin edistämiseksi.

Aamu-tv

Nasima Razmyar tuli Suomeen 1990-luvun alkupuolella. Tuolloin perhe eli pitkälti oman onnensa varassa. Razmyarin mukaan pakolaispolitiikka on mennyt parempaan suuntaan noista ajoista. Asioista puhutaan enemmän, kotouttamisen eteen tehdään tosissaan töitä, pakolaisille on kursseja ja mahdollisuus opiskella suomea, Nasima luetteli.

Suomen Pakolaisapu valitsi Nasima Razmyarin, 25, vuoden pakolaisnaiseksi viime maananantaina. Valintaperusteiden mukaan Razmyari on ansioitunut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä. Hän työskentelee Monika-Naisten liitossa, nykyisin MoniNaisten talo-hankkeen projektipäällikkönä.