1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Irlannissa vapautettiin taas pilapiirtäjän murha-aikeista epäiltyjä

Irlannissa on vapautettu lisää ruotsalaispilapiirtäjän murhasuunnitelmasta epäiltyjä. Irlanti vapautti lauantaina kaksi epäiltyä lisää. Seitsemästä kiinniotetusta pidätettynä on vielä kolme ihmistä.

Ulkomaat

Irlannin poliisi pidätti tiistaina 7 ihmistä epäiltynä ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä Lars Vilksin salamurhan suunnittelusta. Pidätettyjen muslimien joukossa oli neljä miestä ja kolme naista. Heistä kolme oli Algerian kansalaisia, muut olivat kotoisin Libyasta, Palestiinasta, Kroatiasta ja Yhdysvalloista.

Lars Vilksin piirtämä satiirinen sarjakuva sananvapaudesta julkaistiin ruotsalaisessa Nerikes Allehanda -sanomalehdessä vuonna 2007. Sarjakuvassa profeetta Muhammedille oli piirretty koiran vartalo. Pilakuva sai aikaan muslimien mielenosoituksia lehden kotipaikkakunnalla Örebrossa ja virallisia valituksia muun muassa Iranilta ja Pakistanilta. Myöhemmin Al-Qaidaan yhteyksissä oleva järjestö lupasi Vilksin murhaamisesta jopa 150 000 dollarin eli yli 100 000 euron palkkion.

Sarjakuva julkaistiin tällä viikolla uudelleen useissa ruotsalaissanomalehdissä osoituksena tuesta Vilksille.

Lähteet: AP, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi