Ruoka ei lopu Lapin kaupoista

Tuoretavaraa riittää Lapin kaupoissa ahtaajien lakosta huolimatta, vakuuttaa Päivittäistavarakauppayhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Laine. Minkäänlaiseen hamstraamiseen ei hänen mukaansa ole tarvetta.

tuoretuotteet
Ruokakaupassa
Ulkomaiset tuoretuotteet eivät kauppojen tiskeiltä lopua ahtaajien lakosta huolimatta, sillä tuorekuljetukset hoidetaan rekoilla.YLE

Toimitusjohtaja Osmo Laineen mukaan ahtaajien lakko ei näy kauppojen hyllyillä, koska tuoretavaraliikenne ulkomailta Suomeen hoidetaan rekoilla.

- Meille ei viestejä ole vielä tullut siitä, että lakko näkyisi kauppojen tuotevalikoimassa. Niin kauan kun tuoretavararekat ovat Ruotsin laivoilla ja roro-aluksilla, tuoretuotteiden kuljetus saadaan hoidettua. Kuljetusala on sopimuksen piirissä ja siltä osin asian pitäisi olla hoidettu, Laine sanoo.

Ruokahuolto pelaa, sillä kauppiaat ovat Laineen mukaan ostaneet jonkin verran varastoon säilykkeitä ja kuivatavaraa, eikä niistä aivan heti tule pulaa.

- Kuluttajalla ei todellakaan ole hamstraamiseen tarvetta. Se on vihonviimeinen tapa, jolla kuluttaja tekee itselleen huonon palveluksen. Muistamme kuinka vessapaperien hamstraus tyhjensi aikoinaan varastot pitkäksikin aikaa ja kesti aikansa ennen kuin markkinat normalisoituivat, Laine varoittaa hamstraamisen vaaroista.

Suurin osa kauppojen ruoasta kotimaista

Kotimaista ruokaa kaupoissa riittää ahtaajien lakon aikana. Laineen mukaan kaikesta ruoasta mitä kaupoissa myydään, kotimaisten osuus on noin 60 prosenttia.

- Eihän tilanne tietysti hyvä ole, vaikka ruokahuolto pelaisikin. Vientiteollisuus on pysähtymässä ja tekninen kauppa, joka hoitaa teollisuuden palveluita eli tuote- ja asennuspalveluita hoitava kauppa, on suurissa vaikeuksissa ja se vaikuttaa viennin pysähtymiseen.

Lähteet: YLE Lappi