Tanner kertoo raskaista rauhanehdoista

Maaliskuun 13. päivä kerrotut tiedot talvisodan rauhanehdoista olivat suuri järkytys koko kansakunnalle. Suomalaisten oikeudentuntoa loukkasi verisesti se, että maahan hyökänneelle suurvallalle piti lahjoittaa merkittävät maa-alueet ja jopa Viipurin kaupunki. Katkeruutta herätti myös muun maailman tuki, joka suurelta osin jäi kauniiden sanojen tasolle.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Väinö Tanner
Suomen ulkoministeri Väinö Tanner pitää radiossa puheen rauhasta ja sen raskaista ehdoista. Rauhansopimus astuu voimaan kello 11.

Sodan alussa suomalaisia arvelutti taistelu jättimäistä naapurimaata vastaan. Itseluottamus alkoi kuitenkin torjuntavoittojen myötä nopeasti kasvaa niin rintamajoukoissa kuin kotiväenkin keskuudessa.

Lehdissä ja radiossa kerrotut uutiset voitokkaista taisteluista loivat kotirintamalle jopa vääristyneen positiivisen kuvan oman armeijan iskukyvystä. Rintamilla sadateltiin lehdistön juttuja bunkkerein varustetusta murtamattomasta Mannerheim-linjasta, joka vaatimattomimmillaan oli vain kaistale matalaa taisteluhautaa.

Väestön optimistisuuteen vaikutti myös tiedotusvälineiden uutiset muun maailman Suomelle osoittamasta myötätunnosta. Myötätuntoa enemmän Suomi olisi kuitenkin tarvinnut oikeaa apua, joka jäi lopulta selvästi odotettua vähäisemmäksi.

Oikeudeton hyökkäys yhdisti kansan

Talvisodan henki kuvaa sitä yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä, jolla suomalaiset lähtivät talvisotaan. Yksimielisyyden löytymiseen ei tarvittu erityistä propaganda-kampanjaa.

Suomalaiset tunsivat oikeudentajunsa verisesti loukatuksi ja varmuus omasta syyttömyydestä lujitti taistelumieltä. Vertaukset venäläisten sortokausiin, Baltian maiden kohtalo ja kansainvälisen yhteisön myötätunto toivat myös suomalaisia lähemmäs toisiaan.

Suurhyökkäyksen alettua helmikuussa ei kotirintamalla ollut selvyyttä iskun voimakkuudesta tai sen merkityksestä Suomelle. Tiedotusvälineissä suomalaisten vetäytymistä ja linjojen murtumista pehmiteltiin ”taktisiksi vetäytymisiksi”. Kotirintaman yhteishenki ja taistelutahto pysyikin vahvana myös silloin, kun sotilaat taistelivat lopen uupuneina valtavan paineen alla.

Viipuri, Käkisalmi, Sortavala...

Suomalaiset saivat tiedon rauhansopimuksen allekirjoittamisesta 13. maaliskuuta radiouutisista ja sanomalehdistä. Yksityiskohtaiset tiedot rauhanehdoista saatiin kuitenkin kuulla vasta klo 12 ulkomininisteri Väinö Tannerin pitämästä rauhanpuheesta.

Neuvostoliiton sanelemien ehtojen mukaan Suomi joutui luovuttamaan sen kimppuun sotaa julistamatta hyökänneelle Neuvostoliitolle Karjalan kannaksen sekä Laatokan pohjoispuoliset alueet. Myös Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupungit liitettiin Neuvostoliittoon. Suurin osa Sallasta joutui Neuvostoliitolle, jolle vuokrattiin myös Hanko 30 vuodeksi laivastotukikohdaksi.

Neuvostoliitolle luovutettava alue oli kymmenesosa Suomen pinta-alasta. Kotinsa menetti lähes 430 000 karjalaista, mikä oli 12 prosenttia maan väkiluvusta. Kaikkiaan luovutettava alue oli 35 000 neliökilometriä.

Rauhanehdot olivat lopulta raskainta kuultavaa juuri kotijoukoille, jotka olivat yliarvioineet omien joukkojen voiman ja rintaman tilanteen. Sotilaille rauha merkitsi myös helpotusta taistelujen sekä jatkuvan fyysisen ja psyykkisen paineen loppumisen myötä.

Taistelijat lähtivät asemistaan katkerin mielin joutuessaan antamaan vapaaehtoisesti pois maapalan, jota puolustaessaan olivat menettäneet monta ystävää, sukulaista ja aseveljeä. Samalla varmasti ihmetellen ja ainakin salaa kiitellen omaa selviytymistään.

Mikä heissä on, noissa rintamalta tulleissa? Minä olen miettinyt sitä kauan.

Eivät he puhu mitään kummallisia tai erikoisia asioita. He kertovat tapahtumia rintamalta, tankkien valtauksia tai pommien putoamisia tai huvittavia seikkailuja. Muuten: tuskin koskaan he kertovat kenenkään meikäläisen kaatumisesta. Siitä täytyy aina kysyä, jos tahtoo tietää jotain.

Niin, siis ei se, mitä he puhuvat, ole mitään eriskummallista. Ja kuitenkin he ovat kuin toista rotua, kuin uutta rotua.

Mikä siinä on?

Ennen kaikkea he ovat muuttuneet hiljaisiksi! Vaikka he kertovat iloisia juttuja tai nauravat, niin he tekevät sen kuin ohimennen, kuin odotellen jotakin. Heidän silmänsä tulevat heti aina vakaviksi taas, ja näyttää siltä kuin he kuuntelisivat. Mitä he kuuntelevat? Muistoja - Aägläjärven tai Sallan tai Kannaksen tykkejä?

- Kersti Bergroth: Nuoren lotan päiväkirjasta

Lähteet: YLE Uutiset