YLEn uusi päivittäisdraama tapahtuu myös netissä

TV2:ssa alkaa syksyllä uusi päivittäisdraama, joka on Yleisradion suurin ohjelmahanke kymmeneen vuoteen. Kolmesti viikossa esitettävä perhesarja tapahtuu televisiossa, radiossa ja internetissä, kertoo ohjelmapäällikkö Olli Tola.

kulttuuri

-Tv-sarjan henkilöitä ja tapahtumia siirretään netin puolelle kuten nykyäänkin tapahtuu, mutta sarjassa tapahtuu asioita vain netissä. Sarjassa on taidekoulu ja ainoastaan internetissä voi seurata, kun koulun esityksiä valmistellaan. Sarjan puitteissa valmistetaan myös vain netissä näkyviä musiikkivideoita. Lisäksi eräs YLE X:n toimittaja on yksi sarjan roolihenkilöistä.

Koska sarjan yhtenä elementtinä on luovuus ja tapahtumapaikkana taidekoulu, näyttelijöiden on osattava laulaa, tanssia ja soittaa. Sarjan kolmen pilottijakson kuvaukset alkavat pääsiäisen jälkeen ja testataan koeyleisöllä. Tämä on Suomessa uutta.

- Äärimmäisen harvoin tehdään näin suuria aloituksia. Tämä on kuitenkin suurin ohjelmahanke Yleisradiossa kymmeneen vuoteen. Sen merkitys on yhtiölle tavattoman suuri ja haluamme varmistaa, että olemme oikealla tiellä. Koska sarjamme mainostaa olevansa vuorovaikutteinen ja monimediallinen, niin aiomme olla sitä myös alusta lähtien. Haluamme testata yleisömme kanssa niitä keskeisiä elementtejä joihin sarjamme rakentuu, koska yleisöllehän sitä sarjaakin tullaan tekemään, sanoo Tola.

TV-2:n uuden päivittäissarjan nimi ja näyttelijät paljastetaan myöhemmin keväällä.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Kai Ristola