1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Talvisodan hangessa

Talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 13. maaliskuuta 70 vuotta. Tuskin kukaan saattoi olla tapahtumaa huomaamatta, sillä niin paljon asiasta kerrottiin. Markku Sandell olisi halunnut kysyä lisää talvisodan hengestä omalta isoisältään. Sellaista tilaisuutta ei koskaan tullut.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
kuvaaja: Eija Hartemaa

Maaliskuun 13. päivä tuli kuluneeksi 70 vuotta talvisodan päättymisestä. Asiaa ei voinut olla huomaamatta, niin paljon historian lehtien kääntely sai mediajulkisuutta. Samana iltana YLEn kanavilta saattoi katsoa Antti Tuurin kirjaan perustuvan Talvisota-elokuvan. Se toi karulla tavalla mieleen nuo tapahtumat, vaikkakin oli vain elokuva.

Samalla seinällä kuin elokuvaa näyttänyt taulutelevisio oli myös mustavalkoinen iso valokuva. Siitä katseli isoisäni minua armeijan harmaa, isokauluksinen sarkatakki päällään. Kuva lienee otettu talvisodan aikoihin, koska isäni näytti siinä hiukan alle kymmenvuotiaalta. Mummu oli myös vakavannäköinen, taisi olla viimeinen yhteiskuva heistä.

Talvisota-elokuva kertoo pohjalaisen yksikön hupenemisesta Karjalan kentillä murskaavan ylivoiman edessä. Isoisä oli Summassa, josta syystä ehkä lapsuudenkodin kirjahyllyssä oli muistelmateos Summan savut. Hän säilyi ehjänä tulimyrskystä, mutta ei enää jatkosodasta. En koskaan nähnyt isoisääni, hän kaatui jo heinäkuun alussa vuonna 1941. Isä täytti kymmenen muutaman päivän kuluttua. Meni monta vuotta ennen kuin hän uskoi, ettei isä palaakaan.

Varmaan jotain noista kokemuksista on tarttunut minuun vuosien varrella, kun olen kuunnellut sodan kokeneiden ihmisten tarinoita.

Maaliskuun 13. päivä tänä vuonna kävelin itse lumista metsätietä ase olkapäällä. Pohjoissatakuntalainen mäntymetsä oli hiljainen, vain korppien soidinhuudot taivaalta kaikuivat nousevan auringon säteissä. Meitä oli parikymmentä miestä tavoittelemassa petoja, joita hyvä hankikanto saattoi viedä pitkälle jo ennen kuin ehdimme autosta nousta.

Katselin edessä keikkuvia reppuja ja aseita, mietin, että vuosikymmeniä sitten samanlaiset miehet marssivat sotatiellä jossain samalla tapaa. Meillä ei ollut pelkoa hengenmenosta, pakkastakin oli alle 10 astetta. Jotain ykseyttä talvisodan miehiin kuitenkin löysin lumisesta metsästä, mistä putkahti kolmen tunnin kuluttua hikisenä hiihtäviä ajomiehiä.

Vaikka varusteet olivat varmasti paremmat kuin 70 vuotta sitten, niin varpaani alkoivat hissukseen palella, vaikka työnsin ne saappaissa syvälle hankeen. Millaistahan se oli palella muutama vuorokausi kylmässä montussa kivääri kädessä, nälkä vatsassa ja pelätä henkensä menon puolesta?

Näitä asioita en koskaan voinut kysellä omalta isoisältäni. Jalmari oli vanttera työmies, joka joutui taistelulähettinä ehkä kiperiinkin paikkoihin.

Moni muukin olisi varmaan halunnut kysyä isovanhemmiltaan, millaista siellä oli, miten jaksoit ja selvisit.

Toivottavasti ei omien lasten tarvitse miettiä näitä asioita 70 vuoden kuluttua.

Lähteet: Markku Sandell / YLE Turku

Lue seuraavaksi