1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ravintolat

Lahden ruokapaikat eivät vieläkään yllä Suomen 50 parhaan joukkoon

Suomen 50 parhaan ravintolan lista on jälleen julkistettu. Puolensadan huippuravintolan joukkoon ei ole vieläkään yltänyt yksikään lahtelainen ravintola. Pääkaupunki sen sijaan hallitsee listaa – kaikki kymmenen parasta ravintola ovat Helsingissä.

Ravintolat
Edes herkuistaan tunnettu Roux ei vienyt lahtelaismainetta ravintolalistalle.
Edes herkuistaan tunnettu Roux ei vienyt lahtelaismainetta ravintolalistalle.YLE / Tiina Bragge

Ykköspaikan lunasti kuudetta kertaa peräjälkeen Hans Välimäen luotsaama, kahden Michelin-tähden Chez Dominique. Toiseksi tuli Savoy ja kolmanneksi Olo.

Listatuista 50 ravintolasta 18 tuli Helsingin ulkopuolelta. Esimerkiksi sijalla 11. oli Mami, Turku, 16. Bucco, Pori, 19. Hella & Huone, Tampere, ja 24. Tertin Kartano, Mikkeli. Tamperelaisia herkkupaikkoja oli mukana enemmänkin, esimerkiksi sijan 33. vei Näsinneula ja 36. Gastropub Tuulensuu.

Suomen 50 parhaasta ravintolasta äänesti yhteensä 230 alan ammattilaista. Mukana oli muun muassa keittiömestareita, ravintoloitsijoita, ravintolajohtajia, hovimestareita sekä ruoka- ja ravintolatoimittajia. Omaa ravintolaa ei saanut äänestää.

Lähteet: YLE Lahti