Nauruhermoja koetellaan Tampereella

Stand up -koomikot koettelevat yleisön nauruhermoja perjantaina ja lauantaina Tampereella. Tomaatteja! Tomaatteja! -stand up -festivaali järjestetään Tampereella nyt toista kertaa.

stand up -komiikka
Mikrofoni
Antti Eintola / Yle

Suomalaisten koomikkojen lisäksi paikalle saapuu brittiläisen komedian kärkinimi Ian Moore. Moore on Lontoon Comedy Storen vakioesiintyjä ja käynyt naurattamassa yleisöä myös muun muassa Kiinassa ja Lähi-idässä.

Tuontitomaatti Mooren lisäksi festivaalin kymmenessä esityksessä nähdään viikonlopun aikana 20 stand up taituria Ilari Johanssonista Ismo Leikolaan ja Jaakko Saariluomasta Heli Sutelaan. Festivaaliklubeina ovat Tullikamarin Pakkahuone, Ilves Night Club ja YO-talo.

Tampereen viikonlopun jälkeen tomaatteja pääsee maistamaan myös pohjoismaiden suurimmalla stand up-festivaaleilla Hämeenlinnassa 12.-15. toukokuuta, jossa festivaali järjestetään kahdeksannen kerran.

Lähteet: YLE Tampere