Työt käynnistyvät satamissa

Satamissa työntekijät ovat palaamassa työpaikoilleen. Työt päästään aloittamaan sitä mukaa, kun työntekijät ovat palanneet töihin. Töiden arvioidaan alkavan täydellä teholla illalla alkavalla vyövuorolla.

satamat
Oulun satama talvella.
YLE / Marko Siekkinen

Satamalakko on päättynyt. Satamalakon kumpikin osapuoli on hyväksynyt valtakunnansovittelijan jättämän ehdotuksen.

Oulun satamassa huolintaa hoitavan Herman Andersson Oy:n tuotantopäällikkö Seppo Vehkaojan mukaan töihin palataan vähitellen perjantai-illan aikana. Pari työntekijää aloitti työt jo klo 14.00. Illan mittaan odotetaan töihin saapuvan lisää työntekijöitä.

Normaaliin työtahtiin päästään Vehkaojan mukaan klo 22.00 alkavan yövuoron myötä. Oulun satamajohtaja Kari Himanen arvioi lakon aiheuttaneen Oulun Satamalle vähintään 100 000 euron tulonmenetyksen.

Myös Raahen satamassa työntekijät ovta palaamassa työpaikoilleen. Rautaruukin satama on toiminut koko lakon ajan, sillä yksityisenä satamana sen työntekijät kuuluvat lakossaolleen AKT:n sijasta Metalliliittoon.

Tehdyn sopimuksen ahtaajat palaavat töihin viimeistään tiistaina.

Lähteet: YLE Oulu