Etelä-Savoon halutaan siltoja

Etelä-Savon maakuntahallituksen mielestä maakunnan kahdeksasta lossista neljä olisi korvattava lähivuosina silloilla. Silloista on maakuntahallituksen mukaan losseihin verrattuna sekä taloudellista että liikenteellistä hyötyä.

maakunnat
Vekaransalmen lossi tyhjillään
Perjantainen työnseisaus pysäytti lossiliikenteen kuudeksi tunniksi VekaransalmellaYLE / Etelä-Savo

Ensimmäiseksi olisi rakennettava Vekaransalmen silta Sulkavalla. Seuraaviksi kiireisimmät siltakohteet ovat Puumalan Hätinvirta, Enonkosken Hanhivirta ja Mikkelin Kuparonvirta. Vekaransalmen rakennustyöt pitäisi päästä aloittamaan viimeistään keväällä 2012 ja kaikkien siltojen toivotaan olevan valmiina vuonna 2017.

Silloista on sekä taloudellista että liikenteellistä hyötyä, maakuntahallitus perustelee. Sillat rakentamalla valtio säästäisi keskipitkällä aikavälillä miljoonia euroja. Sillat lisäisivät myös Saimaan alueen vetovoimaa ja tukisivat elinkeinotoimintaa. Niillä turvattaisiin muun muassa puuhuoltoa. Työllisyyttä rakennusurakat parantaisivat maakuntahallituksen mukaan selvästi.

Lähteet: YLE Etelä-Savo