1. yle.fi
  2. Uutiset

Uudenmaan Voimakaksikot mittasivat kuntonsa

Kolme yleisöstä arvottua paria kisaa kevään ajan maakunnan Voimakaksikko -tittelistä. Ylen aikainen seurasi kaksikoiden ensimmäistä päivää kuntotestien merkeissä. Ensi lauantaina kunnon kohotusta jatketaan suksilla.

Ylen aikainen (Radio-ohjelma)
Uudenmaan Voimakaksikkopari Heidi Aaltonen ja Tiina Korhonen
Heidi Aaltonen (vas.) ja Tiina Korhonen (oik.) ovat mukana Voimakaksikoiden mittelössä iloisella mielelläYLE

Radio Suomen maakuntaradioissa on alkanut kuntoiluohjelma Voimakaksikko. Kisaan haettiin pareja, jotka ovat innostuneita kohottamaan kuntoaan omatoimisesti ja asiantuntijoiden opastuksella. Ylen aikaiseen ilmoittautui määräaikaan mennessä kymmeniä pareja, joista mukaan arvottiin kolme.

Kilpailijoilla kova hinku kohottaa kuntoa

Voimakaksikon tittelistä kisaavat linja-auton kuljettaja Juha Styrman (45) ja tietokonealalla työskentelevä Mika Kuokkanen (43), koira-alan yrittäjät Tiina Korhonen (47) ja Heidi Aaltonen (40) sekä lähihoitajaopiskelija Heidi Käpylä (30) ja varastotyöntekijä Pertti Ruuska (27).

Styrman houkutteli kilpailuun mukaansa lankomiehensä Kuokkasen, koska molemmat ovat "jo keski-ikäisiä ja hieman vatsakkaita". Miehet ovat käyneet yhdessä uimassa vuodenvaihteesta lähtien, mutta tunnin uintimatka sujuu Styrmanin mukaan niin rauhallisesti ja rupatellen, että kiinnostus kovatahtisempaan liikkumiseen on kova.

Työkaverit Tiina Korhonen ja Heidi Aaltonen kertovat odottavansa kilpailua innolla. Naiset ovat koira-alan ammattilaisia: Korhonen koirahieroja, koulutusohjaaja ja käytösneuvoja ja Aaltonen käytösneuvoja ja trimmaaja.

Sisarukset Heidi Käpylä ja Pertti Ruuska osallistuvat kisaan Käpylän miehen innostamana. Käpylän mukaan yhtenä suurena motivaattorina on hänen ikänsä, lieneekö taustalla siis kolmenkympin kriisi.

– Odotan innolla sitä, että pääsee kokemaan erilaisia juttuja ja saamaan ohjausta ammattilaisilta. Kuntotestiä odotan ehkä eniten, sanoo Käpylä.

Voittaja selviää kesäkuussa

Kevään aikana parit kohottavat kuntoaan omatoimisesti sekä tutustuvat eri lajeihin asiantuntijoiden opastuksella. Luvassa on hiihtoa, venyttelyä, sauvakävelyä, uintia ja kuntojumppaa.

Ensimmäinen rasti on kuntotesti, jossa kartoitetaan kilpailijoiden kehonkoostumus, hapenottokyky, lihaskunto ja liikkuvuus. Testi uusitaan touko-kesäkuun vaiheessa, jolloin selviää, kuka pareista on kohottanut kuntoaan eniten.

Eniten kuntoaan kevään aikana kohottanut pari voittaa Uudenmaan Voimakaksikko -tittelin ja etenee elokuun Työpaikkaliikunnan Kuntofestivaaleilla televisioitavaan finaaliin. Finaalin voittajapari palkitaan 4000 euron arvoisella matkalahjakortilla.

Voimakaksikkojen tunnelmia ja edesottamuksia seurataan Ylen aikaisessa lauantaisin klo 10 jälkeen. Ensimmäinen osa lähetetään 20.3.

Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Yleisradion ja SLU:n kanssa.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi