Abba lämpenemässä paluukonsertille

Abba-yhtye voisi tehdä yhden paluukonsertin, vihjaavat lopettaneen bändin miehet The Times -lehden haastattelussa. Yhtye on aiemmin kieltäytynyt jyrkästi palaamasta enää lavalle yhdessä.

viihde
ABBA ihmisten ympäröiminä Super Trouper -singlen kuvauksissa
ABBA poseerasi Super Trouper -singlen kansikuvauksissa vuonna 1980.AP

Brittiläinen The Times -lehti kysyi Abban Benny Anderssonilta ja Björn Ulvaeukselta, voisiko yhtye harkita palaavansa yhteen intiimiä show'ta varten, joka voitaisiin myös kuvata ja esittää eri puolilla maailmaa.

- Miksipä ei. En tiedä, laulavatko tytöt (Anni Frid Lyngstad ja Agneta Fältskog) enää. Frida on kylläkin ollut studiossa, kertoo Benny Andersson.

Andersonin mielestä ei ole lainkaan hassumpi idea, jos keikalle kutsuttaisiin vain perhettä ja joitakin vieraita ja mukana olisi pieni orkesteri.

Myönteinen suhtautuminen Abban paluuseen on huomattava muutos aikaisempaan. Vuosien ajan he ovat kieltäytyneet useista rahakkaista paluukonserttitarjouksista. Vasta vuosi sitten Ulvaeus sanoi, ettei yhtye esiinny yhdessä enää koskaan. Hän kertoi Sunday Telegraph -lehdelle, että bändi tulisi muistaa ainoastaan siltä ajalta, kun he olivat nuoria, pirteitä ja kunnianhimoisia.

Abba hajosi vuonna 1982.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset