Pieni on kaunista avioitumisessakin

Pienet häät ja joukkovihkimiset kiinnostavat avioituvia pareja. Yhä useampi pari haluaa ison kirkkohäiden sijaan lyhyen ja yksinkertaisen vihkimistilaisuuden.

parisuhde
Vihkisormukset naisen ja miehen sormissa.
Yle

Keski-PohjanmaaKalajoen seurakunnan kirkkoherra Rauli Junttilan mukaan vihkitilaisuuksia järjestetään entistä lyhyemmällä varoitusajalla. Tällaisissa "äkkivihkimisissä" pappi pärjää ammattitaidon mukanaan tuomalla kokemuksella.

- Valmistautumisaikaa on vähemmän, mutta tapahtumana vihkiminen on yhtä arvokas kuin isonkin joukon edessä, hän toteaa.

Junttila kertoo joskus käyneen niinkin, että pappilan ohi kulkevat turistit ovat tiedustelleet vihkimismahdollisuutta.

- Pareja on vihitty Jokelan pappilan salissa ja syreenimajassa. Vihkiminen onnistuu, jos parilla on mukanaan henkilöpaperit ja paikalla on kaksi todistajaa.

Joukkovihkimiset kiinnostavat

Hääyöt, joiden aikana vihitään useita pareja minuuttiaikataululla, kasvattavat suosiotaan. Viime kesänä Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla vihittiin yhden yön aikana 91 paria. Myös Kalajoella samanlainen joukkovihkiminen järjestetään, jos kysyntää on.

- Suuriin häihin ei ehkä ole varaa, tai pari ei välttämättä halua juhlia suuren joukon edessä. Ja joskus syynä voi olla ihan vain jännityskin, pohtii Rauli Junttila joukkohäiden suosion syitä.

Kalajoen seurakunnassa odotetaan vilkasta vihkimiskesää. Varauksia on tehty paljon jo viime vuoden puolella.

- Yhtenä heinäkuun lauantaina vihitään kuusi paria. Vihkimisiä on tunnin välein, Junttila kertoo.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa