Uusi metsäkeskus jakaa mielipiteitä

Etelä-Savon metsäkeskuksen johtaja Antti Heikkilä suhtautuu epäröiden valtakunnallisen metsäkeskuksen sijoittamiseen Savonlinnaan.

metsäkeskukset
Antti Heikkilä aloitti Etelä-Savon metsäkeskuksen johdossa marraskuussa.
Antti Heikkilä aloitti Etelä-Savon metsäkeskuksen johdossa marraskuussa.YLE Etelä-Savo

Menossa olevassa lainvalmistelussa maakunnalliset metsäkeskukset aiotaan yhdistää yhdeksi valtakunnalliseksi keskukseksi.

Koko metsäkeskuksen valtakunnallistaminen herättää Heikkilässä epäluuloja, sillä hänen mukaansa pelkona on maakunnallisen itsemääräämisoikeuden katoaminen.

Heikkilä haluaisi keskuksen Etelä-Savoon, mutta ei näe Savonlinnaa ykkösvaihtoehtona.

Lakiesityksen valtakunnallisesta metsäkeskuksesta tulee olla valmiina toukokuun lopussa. Uusi keskus voisi aloittaa toimintansa vuoden 2012 alusta.