1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Ikkunapesijästä betonimyllärin kautta laulajaksi

Jarkko Honkanen kajautti jo lapsena Vuostimon kylän Pirttivaaran pirtissä Tapio Rautavaaran "Juokse sinä humma" -kappaleen. Perjantaina 23.03 hän julkaisee toisen levynsä "Illaksi kotiin". Monen mutkan jälkeen harrastuksesta on tullut ammatti.

musiikki
YLE / Anni Tolppi

Uudella levyllä on tanssittavaa iskelmää ja mikä tärkeintä - itse tehtyä musiikkia. Työpari Jarkko Honkanen, Tero Ylisirkka on tehnyt levylle peräti yhdeksän biisiä. Levy on Jarkko Honkasen mukaan aimo harppaus ammatillisempaan suuntaan.

- Olen tehnyt elämässä monia töitä. Nuorena oli rokkibändejä ja rautalankabändejä. Olin Ruotsissa ikkunpesijänä ja betonimyllärinä. Hotellin respassakin olin töissä monta vuotta täällä Rovaniemellä. Nyt olen siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä sitä mitä eniten haluan, kertoo Jarkko muusikontyöstään.

- 2005 vuoden jälkeen on Taiga- yhtyeen kanssa tehty valtavasti töitä. On pyritty harrastelijamaisuudesta ammatillisempaan otteeseen, kertoo Jarkko.

Taiga-yhtyeen kanssa Jarkko keikkailee ympäri Suomea ja kovan työn jaksaa perheen tuella.

Jarkko antaa täyden tunnustuksen Nina-puolisolleen ja kertoo että uuden levyn lisäksi elämään on tulossa muutakin hyvää.

- Näinä päivinä syntyy uusi perheenjäsen, joten kyllä vetää miehen herkäksi, sanoo Jarkko ja jatkaa.

- Ilman perheen tukea tätä hommaa ei voisi tehdä. On tämä sen verran totista työtä, että ei tätä jaksaisi tehdä ilman sydämen paloa.

Myös tanssiyleisö saa kiitosta.

- Sen näkee kun tanssiyleisö hymyilee meille pojille sinne lavalle. Siitä tulee hyvä olo kun tajuaa, että tätä tekee muille-muiden iloksi.

Lähteet: YLE / Anni Tolppi

Lue seuraavaksi