Työttömyysvakuutusrahasto turvautuu lainanottoon

Ansiosidonnaisia työttömyysturvaetuuksia rahoittava Työttömyysvakuutusrahasto joutuu ottamaan lainaa maksuvalmiutensa turvaamiseksi. Lainan kokonaismääräksi tälle vuodelle arvioidaan 300 miljoonaa euroa.

talous
Työttömyyskassan jäsen täyttää ansiopäivärahahakemusta
YLE

Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja Heikki Pohja kertoo, että kaikki rahaston säästöt tulevat syötyä tämän vuoden puolella, kun työttömyysmenot jatkavat kasvuaan.

Työttömyysvakuutusrahastolla oli vuoden vaihteessa suhdannepuskurissa vajaa 590 miljoonaa euroa varoja, mutta rahaston ennakoitu alijäämä tälle vuodelle on noin 600 miljoonaa euroa. Säästöjen huvetessa lainaa joudutaan Pohjan mukaan ottamaan tälle vuodelle 200–300 miljoonaa euroa.

Viime vuonna rahaston menot olivat reilu 2 600 miljoonaa euroa ja alijäämää oli noin 460 miljoonaa euroa.

Valtio on sitoutunut takaamaan Työttömyysvakuutusrahaston lainat suhdannepuskurin enimmäismäärään asti, joka tänä vuonna on vajaa 800 miljoonaa euroa. Lainanoton enimmäisrajan Pohja arvioi tulevan vastaan ensi vuonna, mikäli työttömyysmenot jatkavat kasvuaan. Samalla on myös painetta työttömyysvakuutusmaksujen tuntuviin korotuksiin.

Maan hallitus ja työmarkkinajärjestöt neuvottelevat parhaillaan kolmikantaisessa työryhmässä työttömyysvakuutusmaksujen rahoitusta koskevien säännösten muuttamisesta joustavammiksi.

Lähteet: YLE Uutiset