1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. muuttolinnut

Muuttolinnut palaavat Pohjois-Karjalaan

Ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet Pohjois-Karjalaan viime viikonlopun aikana. Maakunnassa eniten havaintoja on tehty harmaalokista, jota on nähty Joensuun ja Enon seudulla jo yli 100 yksilöä.

Kuva: YLE

Havaintoja on tehty myös kiurusta, kangaskiurusta, kulorastaasta sekä mustavariksesta. Lintujen kevätmuuton käynnistämiseen on vaikuttanut lounaiset ilmavirtaukset.

Kylmä ja luminen talvi on hieman pitkittänyt paluumuuttoa, ja monet linnut ovat viettäneet talven tavallista kauempana.

Lintujen paluumuutto alkaa yleensä helmi-maaliskuun vaihteessa, ja viimeiset linnut palaavat juhannuksena.