Auerille syyte puolisonsa murhasta

Ulvilan surmasta epäillylle Anneli Auerille on luettu murhasyyte Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa. Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama vaatii Auerille rangaistusta ensisijaisesti murhasta. Syyttäjän mukaan Auer tappoi puolisonsa Jukka S. Lahden riidan jälkeen 1.12.2006 Ulvilassa.

Anneli Auer
Syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala.
Syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala.Jari Pelkonen / Yle

Riita johti syyttäjän mukaan väkivaltaan, jonka yhteydessä Lahti olisi ensin sohaissut Aueria veitsellä. Tämän jälkeen Auer olisi lyönyt Lahtea kahdesti. Lyönneistä aiheutui syyttäjän mukaan vakavia vammoja ja Auer luuli miehensä kuolleen.

Syyttäjän mukaan syytetty olisi lavastanut tekopaikan niin, että syntyisi vaikutelma taloon tunkeutuneesta ulkopuolisesta tekijästä. Auer olisi rikkonut ulko-oven ikkunalasin ja tehnyt paikalle verisiä kengänjälkiä. Veriset kengänjäljet olivat samaa kokoa kuin uhrin kateissa olevat kengät.

Lahti ei kuitenkaan ollut kuollut vaan tullut myöhemmin tajuihinsa. Syyttäjän käsityksen mukaan Auer surmasi miehensä hätäpuhelun aikana lyömällä tätä jollain raskaalla esineellä päähän. Lapset ovat kuulleet ja osin nähneet teon, sanoo syyttäjä.

Hätäkeskuspuhelun nauhoite syyttäjän keskeisiä todisteita

Syytetyn soittama hätäkeskuspuhelun nauhoite tulee olemaan syyttäjän keskeisiä todisteita huhtikuussa alkavassa varsinaisessa oikeuskäsittelyssä.

Syytteen mukaan nauhalta kuuluu "surmaamistekoa todentavia ääniä", mutta ei ulkopuolisen tekijän ääntä. Syyttäjän todistajana oikeuskäsittelyssä kuullaan keskusrikospoliisin äänitutkijaa.

Haastehakemuksen mukaan Auer on sanonut hätäpuhelussa, ettei tunnistanut tekijää, koska tekopaikalla oli pimeää; näin ollen syyttäjän mukaan Auerin antamat tuntomerkit eivät ole uskottavia.

Oikeudessa kuullaan myös kuitunäytteiden asiantuntijaa muun muassa sen vuoksi, että Auer olisi teon jälkeen vaihtanut vaatteensa.

Todistajina johtavia psykologian asiantuntijoita

Edelleen syyttäjän mukaan Auerin käytös teon jälkeen viittasi syyllisyyteen. Puolustus taas vetoaa omiin todistajiinsa, joiden mukaan käytös olisi päinvastoin viitannut syyttömyyteen.

Psykologian asiantuntijoiden rooli tulee olemaan todistelussa suuri sekä syyttäjän että puolustuksen kannalta.

- Aika yllättävänkin iso, koska (puolustusasianajaja) Manner tuottaa näin paljon tämän alueen todistajia paikalle. Me pelaamme lähinnä kahdella. Koska he eivät ole olleet tekopaikalla, niin he analysoivat ihmistä hänen kertomansa ja käyttäytymisensä perusteella. Se on aina heikompaa analyysia kuin se, että jossain on verinen jalanjälki tai muuta, toteaa kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama.

Psykologian asinantuntijoilta kuullaan myös arviot uhrin ja syytetyn lasten kertomuksista.

Syytetyn asianajajan Juha Mannerin mukaan epäillylle on tehty hypnoosi, jossa ei tullut esille mitään syyllisyyteen viittaavaa. Poliisin mukaan hypnoosi olisi epäonnistunut. Oikeuskäsittelyssä tullaan kuulemaan hypnoosin tehnyttä Hannu Lauermaa. Puolustuksen mukaan tehdyt tekijäprofiilit eivät myöskään viittaa siihen, että tekijä olisi nainen.

Sekä syyttäjän että puolustuksen todistajina kuullaan myös juttua tutkineita poliiseja. Yksi puolustuksen avaintodistajista on Ulvilan surman entinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti, joka ei pidä Aueria syyllisenä. Yhteensä todistajia on noin 30.

Ulvilan surmaoikeudenkäynnin yhteydessä järjestetään mahdollisesti katselmus tekopaikalle. Katselmuksen mahdollisuutta esitti torstain valmisteluistunnossa kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama.

Oikeudenkäynti "lähtökohtaisesti julkinen"

Uhrin ja syytetyn lasten oikeusavustaja vaati torstaina suurta osaa aineistosta käsiteltäväksi salaisena. Käräjäoikeus linjasi iltapäivällä, että "lähtökohtaisesti pääkäsittely on julkinen".

Käräjäoikeus päättää myöhemmin, onko pääkäsittely pidettävä osittain salaisina niiltä osin kun oikeudessa käsitellään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämästä tai terveydentilasta.

Äänitallenteet ovat kuitenkin julkisia vasta pääkäsittelyssä eikä niitä näin ollen luovutettu tiedotusvälineiden käyttöön.

Lähteet: YLE Satakunta