Tilkkutäkki ja sulatusuuni

Katuvieren vihannes- ja kalatiskeillä on röykkiöittäin kiinalaisen keittiön raaka-aineita, kauppojen nimikylteissä on kiinalaiset kirjainmerkit, sisällä hyllyt on ahdettu täyteen kiinalaisia tuotteita, kortteli toisensa jälkeen myös kaikki ravintolat ovat kiinalaisia.

Kotimaa
Kanadalainen nainen esittelee vaahteranlippulapasiaan.
Kanadalaiset ovat ylpeitä monikulttuurisuudestaan.Hannibal Hanschke / EPA

Ei, nyt ei olla Kiinassa vaan Kanadassa, Toronton Chinatownissa. Toisella puolen kaupunkia intialaisissa kortteleissa on omat kangaskaupat, räätälit, vaatekaupat, ja valtavat intialaisten hääpukujen erikoisliikkeet. Myös New Yorkissa jokainen tietää, missä on Chinatown. Suurin kiinalaiskaupunki Aasian ulkopuolella on San Franciscossa.

Pohjois-Amerikka on maahanmuuttajien manner, joka Suomesta katsottuna näyttää yhtenäiseltä. Sinne on jo vuosisatojen ajan menty onnea etsimään. Sekä Yhdysvallat että Kanada ovat ottaneet vastaan miljoonia maahanmuuttajia. Niiden välillä on kuitenkin asenne-ero. USA:ssa puhutaan sulatusuunista, "a melting pot", kun taas kanadalaiset haluavat pitää yllä kulttuurien mosaiikkia, "a mosaic of cultures".

Kanadalainen kulttuurien mosaiikki

Kanadalaiset korostavat mielellään, että jenkkien maahanmuuttopolitiikan ideana on mukauttaminen, mutta Kanadan strategia on tilkkutäkki. He myös ylpeilevät sillä, että Kanadassa on kaksi virallista kieltä, englanti ja ranska - ei pelkkä englanti, kuten naapurimaassa. Kaksikielisyydellä on monille kanadalaisille vahva symbolimerkitys. Sillä viestitetään avoimuutta paitsi eri kielille, myös eri ajattelutavoille. - Kanadalaiset eivät valita pakkoranskasta tai pakkoenglannista, mitä nyt quebeciläiset haluaisivat eroon koko valtiosta.

Kulttuurien mosaiikilla halutaan kuvata eri perinteiden ja kielten rinnakkaineloa. Käsite muokattiin tietoiseksi vaihtoehdoksi sitä vanhemmalle sulatusuuni-mallille. Kulttuurien mosaiikista alettiin puhua jo 1930-luvun lopulla. 1970-luvulla pääministeri Pierre Trudeaun hallitukseen kuului myös monikulttuurisuusministeri.

Sulatusuuni

On sulatusuuneja toki muuallakin kuin Yhdysvalloissa, esimerkiksi Israelissa, Brasiliassa tai Australiassa, jossa ensimmäisen polven maahanmuuttajia on suhteessa jokseenkin saman verran kuin Kanadassa, joka viides asukas. Myös jättivaltio Intia ja monet Afrikan maat ovat täynnä erilaisia etnisiä ryhmiä ja kieliä. Yhtenäiskulttuuri taitaa olla enää mahdollinen vain Pohjois-Korean kaltaisissa diktatuureissa.

Suurkaupungissa kuten New Yorkissa Yhdysvallat ei välttämättä näytä kansakuntien sulatusuunilta. On ryhmiä, jotka aina korostavat etnistä alkuperäänsä tai vaikkapa ammatti-identiteettiään. Joissakin kortteleissa tunnistaa terävin askelin liikkuvat miehet jo etäältä ortodoksijuutalaisiksi heidän mustista takeistaan, leveälierisistä hatuistaan ja niiden alta riippuvista korkkiruuvikiharoista. Wall Streetin tienoot taas täyttyvät kiireisesti harppovista liikemiehistä hyvin istuvissa puvuissaan.

Yhdysvaltain kaupunkien historia on tarinaa maahanmuuttajaryhmistä, joista jokainen on joutunut taistelemaan paikastaan edeltäjiään vastaan; katoliset irlantilaiset protestanttisia saksalaisia vastaan, italialaiset irlantilaisia, juutalaiset italialaisia, tai afrikkalaiset ja puertoricolaiset aina kaikkia vastaan. Sitten tulivat korealaiset, armenialaiset, meksikolaiset, vietnamilaiset, filippiinot, …

Monet maahanmuuttajat ovat jo muuttaneet New Yorkin etnisistä kortteleista halvempiin osoitteisiin Manhattanin ulkopuolelle. Torontossa taas eri kansallisuuksien kaupunginosat ovat niin laajoja, että ihmiset voivat halutessaan asua niissä koko ikänsä. Kulttuurien tilkkutäkki ei ole pelkkä hallinnon luoma käsite vaan jokapäiväinen näky siellä, missä ihmiset elävät perinteidensä mukaista arkea. Sekin riski on tunnustettu, että mosaiikin palaset saattavat helposti eristäytyä ja ghettoutua.

Koti ja identiteetti

Sulatusuunin tavoitteena on ollut homogeeni yhteiskunta, jossa kaikki mukautuisivat yhtenäiseen elämäntyyliin ja katkaisisivat siteet kotimaihinsa. Todellisuudessa tilkkutäkin ja sulatusuunin välinen ero ei taida olla niin suuri kuin kanadalaiset haluaisivat uskoa. Siitä huolimatta olla amerikkalainen on hyvin erilainen identiteetti kuin olla kanadalainen.

Maahanmuuttajakeskustelussa on siis kyse myös siitä, mikä on meidän oma identiteettimme, millaisena me näemme itsemme kansakuntien maailmankartalla. Mutta pystyykö kukaan määrittelemään suomalaisuutta niin, että kaikilla olisi sama käsitys siitä, mitä "maassa maan tavalla" tarkoittaa? Pelkäänpä, ettei pysty.

Koti-Suomessa kotouttaminen ei vastanne kumpaakaan ajatusmallia, ei tilkkutäkkiä eikä sulatusuunia. Ehkä se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että muualta tuleva ihminen voisi ymmärtää sekä kieltä että meikäläisiä toimintatapoja ja tuntea Suomen kodikseen. On kuitenkin aivan toinen kysymys, halutaanko vierasmaalaisen samalla unohtavan omat juurensa vai annetaanko hänelle mahdollisuus kutoa oma nauhansa suomalaiseen räsymattoon.

Lähteet: Kaarin Taipale, YLE Radio 1 Ykkösaamun kolumnisti 30.3.2010