Lohipiiras

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Taikina:

250 g voita

1 prk maitorahkaa

4 dl vehnäjauhoja

Täyte:

n. 200 g lohta

suolaa

mustapippuria

tilliä

3 munaa

1 dl riisiä

vettä keittämiseen

suolaa

muna voiteluun

Sekoita voi ja rahka, lisää vehnäjauhot ja sekoita taikinaksi. Anna jähmettyä viileässä. Voit käyttää myös valmistaikinaa, vaikka ruispitoista.

Keitä riisi ja jäähdytä. Kaaviloi taikina levyksi. Aseta keskelle raidaksi kalasuikaleet, mausta suolalla, mustapippurilla ja tillillä. Levitä päälle riisi ja munasiivut. Ripottele pintaan suolaa. (Voit leikata taikinan sivuista ennen sulkemista koristeeksi taikinapyörällä suikaleet.) Käännä reunat päälle ja nipistele piiras kiinni. Käännä piiras ympäri, niin että sauma jää alle. (Koristele pinta.)

Voitele munalla, pistele ja paista 225-asteessa uunin keskitasolla n. 30-40 minuuttia.