Lukiolaiset: "Hyvä, että home ei enää haise"

Kiteen lukion opiskelijat pääsivät uusiin tiloihin maaliskuun alussa. Kiitosta saavat erityisesti lukion uusi musiikkistudio, valokuvauspimiö sekä kahvila. Ja tietenkin se, ettei home enää haise.

lukio
Toni Hurskainen, Juhani Myyryläinen, Emmi Kinnunen ja Janne Salminen ovat iloisia, että lukion hajuhaitat ovat mennyttä.YLE / Lasse Laitinen

Toista vuotta Kiteen lukiossa opiskeleva Toni Hurskainen istuu vasta-avatun kahvilan pöydässä. Paikat ympärillä kiiltävät uutuuttaan. Hurskainen ja hänen ystävänsä Juhani Myyryläinen ovat molemmat vannoutuneita pesäpalloilijoita. Molempien suunnitelmissa on suoriutua lukiosta kolmessa vuodessa, kiireistä huolimatta.

- Valitsin lukion lähinnä siksi, että saisin aikaa miettiä tulevaisuudensuunnitelmia rauhassa. Lukion alkupuolella saattaa tuntua siltä, että ei tässä mikään kiire ole. Kirjoitukset tulevat kuitenkin yllättävän nopeasti. Opiskelu on varmasti rankkaa, jos asettaa itselle kovat tavoitteet, mutta se on paljolti yksilöstä kiinni millä asenteella täällä ollaan, Hurskainen sanoo.

Juhani Myyryläinen on sitä mieltä, että kolmessa vuodessa suoritettava lukio vaatii yksilöltä pitkäjänteisyyttä.

- Koko lukioajan on tehtävä tasaista työtä, että pysyy kärryillä. Kaikki asiat joka tapauksessa vaaditaan kirjoituksissa. Jos jossain vaiheessa tipahtaa kärryiltä, niin sitä on vaikea saada kiinni.

"Parasta on kahvila"

Kiteen lukion uudet tilat saavat muiltakin pöydässä istuvilta kiitosta. Ensimmäistä lukiovuottaan käyvä Emmi Kinnunen kiittelee erityisesti uutta valokuvauspimiötä ja siellä järjestettävää valokuvauskurssia. Janne Salmisen mukaan kellariin rakennettava musiikkistudio on tärkeä asia aloittelevien bändien osalta.

Toni Hurskaisen mielestä parasta uudessa lukiossa on kuitenkin kahvila.

- Enää ei tarvitse lähteä kesken koulupäivän kahville paikalliselle huoltoasemalle. Ja kahvikuppikin on halpa, Hurskainen kehaisee.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala