Viikonloppu on namuaikaa

Pussi rapisee ja suu käy. Suomalainen mussuttaa vuodessa lähes kymmenen kiloa karkkeja. Makea on kaikenikäisten juttu. Kun oma pussi on tyhjennetty, vanhemmat hamuilevat jälkikasvun karkkivarastoa.

makeiset
YLE / Mari Herttua

Kauppojen karkkihyllyillä käy vilinä viikonloppuisin. Usein marketitkin käyttävät mahdollisuutta hyväkseen ja laittavat irtokarkit tarjouksen perjantaiksi.

Onko elämää ilman perjantaikarkkia? Osalla on, osalla ei. YLEn Kokkolassa tehtyyn katugallupiin osallistui 15 satunnaista vastaantulijaa Kokkolan kaduilla.

Naiset tunnustavat karkinhimon

Varsinkin naisille karkkien ostaminen tuntui olevan itsestään selvää.

- Kyllä tulee ostettua.

- Irtokarkkeja. Salmiakkia, hedelmäsekoitusta ja suklaata, jos sattuu tekemään mieli.

- Viikonloppuisin ostetaan irtokarkkeja ja pusseja.

- Nyt en osta, olen karkkilakossa.

- Tulee säännösteltyä lasten karkkien syöntiä. On tarkempi lasten hampaista, eli lapselle paljon vähemmän karkkeja kuin itselle.

En osta, sanovat miehet! Syövät kuitenkin

Valtaosa karkkikysymyksiimme vastanneista miehistä kielsi ostavansa ja syövänsä makeisia.

-En osta, kun ei tule syötyä karkkeja oikeastaan ollenkaan.

-En osta. Karkinsyönti on jäänyt siihen nuorempaan aikakauteen. Varmaan ostaisin, jos ne olisi toisenlaisesti valmistettu. Niissä on niin väriaineita ja lisäaineita.

Jollekin muisti teki tepposet. Onneksi vieressä kävelevä vaimo virkisti ajatuksenjuoksua:

- En osta karkkeja.

- Syöt kuitenkin

- Niin syön mä suklaata.

Nuorempaa pariskuntaa yhdisti myös samanlainen mieltymys.

- Meillä on yhteinen karkkimaku. Se on salmiakki, mitä mäkin syön.

- Ei siinä hirveän kauan mene, kun pussi on syöty. Tunti, pari, jos tulee hyvä elokuva.

Karkki maistuu lapsille ja aikuisille

Karkkipäivä ei välttämättä ole enää yksi päivä viikossa. Perheen pahin sokerihammas ei myöskään automaattisesti ole lapsi.

- Yleensä me otamme vanhempien karkkeja, kun omat loppuu, mutta kyllä me annetaan omistammekin niille. Vanhemmille on yleensä yhteinen pussi, mutta usein käy niin, että vanhemmat syövät myös meidän karkkejamme.

- Yleensä karkkipäivä on perjantaina ja ostetaan irtokarkkeja ja omat pussit.

- Vanhemmat syövät, kaikki häviää, etenkin mustat karkit häipyvät ensimmäisinä. Isä yleensä syö.

- Äiti varsinkin syö paljon, isä ei niinkään.

- Lapset eivät osta sellaisia karkkeja, mistä äiti ei tykkäisi. Kyllä kaikki menee, mikä on hyvää.

- Vanhemmat eivät syö, kun mä piilotan karkit.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa