1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Jihad-Janen ystävä syytteeseen

Yhdysvalloissa on asetettu syytteeseen nainen, jonka epäillään toimineen yhteistyössä terroritekojen suunnittelusta epäillyn Jihad-Janen eli Colleen LaRosen kanssa.

Ulkomaat

31-vuotias Jamie Paulin-Ramirez pidätettiin perjantaina Philadelphiassa, kun hän oli palannut Euroopasta Yhdysvaltoihin. Hänelle luettiin syytteet terroristien tukemisesta. Jos hänet todetaan syylliseksi, rangaistuksena voi olla jopa 15 vuotta vankeutta sekä 185 000 euron sakot.

Oikeusministeriön mukaan Paulin-Ramirez matkusti Euroopassa yhdessä Colleen LaRosen kanssa osallistuakseen väkivaltaiseen jihadiin ja tukeakseen sitä.

Ministeriö sanoo, että LaRose kutsui viime kesänä Paulin-Ramirezin kanssaan koulutusleirille Eurooppaan, ja Paulin-Ramirez hyväksyi kutsun.

Paulin-Ramirez pidätettiin jo hänen oleskellessaan Irlannissa, mutta hänet vapautettiin tuolloin syytteittä.

LaRose asetettiin viime kuussa syytteeseen terroristien värväämisestä sekä aikeista tappaa muslimit suututtanut ruotsalainen pilapiirtäjä Lars Vilks. LaRose on kiistänyt kaikki syytteet.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi