Kiinalaisalus uhkaa yhä Ison Valliriutan ekosysteemiä

Australian viranomaiset ovat jatkaneet kiinalaisaluksen öljyvahinkojen torjumista Isolla Valliriutalla. Lauantaina matalikolle ajautuneen aluksen pelätään yhä päästävän mereen öljyä ja vahingoittavan alueen herkkää ekosysteemiä. Ympäristöjärjestöt luonnehtivat alusta tikittäväksi aikapommiksi.

Ulkomaat
Kiinalainen Shen Ning 1 -alus kuvattuna ilmasta Australiassa.
Australian merivoimat

Pelastusoperaation arvioidaan vievän viikkoja. Tilanne on tällä hetkellä vakaa, mutta esimerkiksi sään muuttuminen huonommaksi lisäisi ympäristökatastrofin todennäköisyyttä. Viranomaiset ovat pyrkineet pitämään alusta paikoillaan, jottei se hajoaisi.

Kiinalaisaluksessa on noin 950 tonnia öljyä, josta pieni osa on valunut mereen. Toteutuessaan öljyvuoto uhkaisi Valliriutan ainutlaatuista ja herkkää ekosysteemiä.

Ympäristöjärjestöt ovat ehättäneet vaatia tiukempia sääntöjä Ison Valliriutan laivaliikenteelle. Edellinen katastrofi alueella koettiin vuosi sitten, kun hongkongilainen rahtilaiva päästi mereen 230 tonnia öljyä ja yli 600 tonnia lannoitteita.

Lähteet: Reuters, AFP