Etelästä palaavia muuttolintuja odottaa yllättävä ruokapula

Luminen ja jäätynyt maa ei tarjoa paluumuuttajille riittävästi ravintoa. Birdlife kehottaa jatkamaan talviruokintaa, sillä lintulaudalla saattavat vierailla nyt myös nälkäiset muuttajat.

luonto

Lintujen kevätmuutto on päässyt pääsiäisen tienoilla vauhtiin. Lämmin ja kostea lounaistuuli on vauhdittanut noin viikon ajan lintujen kevätmuuttoa. Suotuisa tuuli on kääntänyt ensi alkuun myöhässä olleen muuton paikoin jopa aikaiseksi.

Varsinkin Etelä-Suomessa lintuharrastajat ovat nähneet monia huhtikuun alulle epätyypillisiä lajeja, kuten kivitaskuja, ruskosuohaukkoja ja kattohaikaroita.

Muuttajia odottaa kuitenkin yllätys: lunta on yhä niin paljon, että ravintoa on tarjolla vain niukasti.

- Lintujen talviruokintaa voi jatkaa niin kauan, että maa on sulaa, sanoo Birdlifen tiedottaja Lauri Hänninen.

- Tuolla menee muuten tuulihaukka, joka on saattanut tulla vasta tänään takaisin, Hänninen havahtuu kesken muun jutustelun Viikin pelloilla Helsingissä.

- Sen tuntee tuosta lekuttavasta lentotavasta, jossa se tarkkailee paikallaan ilmassa maisemaa. Se etsii myyriä, mutta niitä on varmasti vaikea nyt löytää.

Lintujen havainnoimista routainen maa kuitenkin helpottaa, sillä ne kerääntyvät nyt yhteen samoille pienille alueille.

- Linnut menevät peltoaukeille ja vesistöjen sulapaikoille. Varmaan viiteen vuoteen ei ole ollut näin hyvä tilaisuus niiden tarkkailuun.

Lajien kirjo monipuolista huhtikuussa

Muuttolintuja näkee takuuvarmasti varsinkin rannikolla. Vesilinnuista ensimmäisinä tulevat tyypillisesti isokoskelot ja telkät.

- Peltoaukeilla on paljon kiuruja, töyhtöhyyppiä, kottaraisia, uuttukyyhkyjä ja västäräkkejä. Metsissä puolestaan kaikuu peipon keväinen säe ja aamuisin punarinnan luritus, Hänninen luettelee.

Huhtikuu on lajien kirjon kannalta monipuolisin kuukausi, mutta suuret massat saapuvat toukokuussa.

- Silloin tulevat yöaikaan pienet Afrikasta palaavat hyönteissyöjät, kuten pajulintu, joka on yksi yleisimmistä linnuistamme.

Kesäkuussa saapuvat mattimyöhäset, mutta hätäisimmät lähtevät jo paluumatkalle.

- Perinteisesti viimeinen on ollut lapinuunilintu, joka saapuu vasta juhannusviikolla. Siinä vaiheessa ensimmäiset syysmuuttajat ovat jo lähteneet. Esimerkiksi mustaviklonaaraat jättävät kesäkuun alussa poikasten hoidon koiraiden vastuulle ja lähtevät naisporukassa kohti etelää, kertoo Hänninen.

Lähteet: YLE Uutiset / Maria Heinola