Vaalirahoituksen kampanjakatto saa kannatusta Hämeessä

Vaalirahoituksen kampanjakatto saa kannatusta kantahämäläisiltä kansanedustajilta. Seitsemästä kansanedustajasta ainoastaan kokoomuksen Timo Heinonen vastustaa kampanjakattoa.

Kampanja-/vaalirahoitus
vaalirahoitusilmoituslomake lähikuvassa, sormet.
YLE

Timo Heinosen mukaan vaalirahoitus pitää tehdä niin julkiseksi ja avoimeksi kuin mahdollista. Hän sanoo, että kampanjakatto ei ole kuitenkaan ratkaisu tässä asiassa, koska ihmisillä on erilaiset lähtökohdat lähteä mukaan vaaleihin.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja sosiaalidemokraattien Johannes Koskinen pahoittelevat sitä, että rahan valta vaaleissa on kasvanut entisestään. Koskisen puoluetoveri Tarja Filatov muistuttaa, että rahoituskatto toisi myös tasa-arvoisuutta vaalityöhön.

Keskustan kansanedustaja Risto Autio puolestaan toivoo, että jatkuvat rahoitussotkut saataisiin loppumaan.

- Kyllä olen ollut tavattoman pettynyt, kun aina vaan uudestaan tulee lisää yllätyksiä tämän vaalirahoitusasian tiimoilta. Minusta se kuvastaa sitä, että totuutta peitellään niin kuin kissa jätöksiään. Koko ajan kuovitaan lisää vaan päälle, mutta aina tulee uutta jätöstä esiin.

- Se kertoo vain siitä kuinka paljon siellä vielä on peiteltävää. Olisi kivaa, jos joku jossain vaiheessa alkaisi oikeasti puhua totta.

Autio sanoo, että häntä hävettää olla mukana kansanedustajakuvioissa tietämättä oikeastaan mistään mitään. Hän kokee itsensä näissä jutuissa ulkopuoliseksi.

Kantahämäläiset kansanedustajat keskustelivat kampanjakatosta Radio Hämeen tiistaisessa Politiikan puhemylly -ohjelmassa.

Lähteet: YLE Häme