1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kanadalaistutkijat paljastivat kiinalaisen hakkerointiverkoston

Lounais-Kiinasta toimiva vakoiluverkosto on onnistunut varastamaan tietoverkkojen kautta asiakirjoja Intian puolustusministeriöstä ja sähköposteja Dalai-laman toimistosta, kertoo Toronton yliopiston tutkijaryhmä. Kiina kiistää sekaantuneensa vakoilutapaukseen.

Kuva: Yle

Tietoverkkovakoilijat käyttivät hyväkseen internetin suosittuja palveluja kuten Twitteriä, Google Groups -palvelua ja Yahoon sähköpostia murtautuakseen tietokoneille ja saadakseen ne vuotamaan tietoja Kiinassa sijaitseville palvelimille.

Toronton yliopiston Citizen Lab -tutkimusryhmä onnistui selvittämään, millaista materiaalia verkosto varasti ja jopa avaamaan joitakin vakoiluverkoston varastamia asiakirjoja.

Tietomurtojen kohteena olivat muun muassa Intian puolustusministeriö, Tiibetin hengellisen johtajan Dalai-laman toimisto, YK:n tietokoneet ja Intian sekä Pakistanin Yhdysvaltain-suurlähetystöt. Internetvakoilijoiden käsiin päätyi ainakin 1 500 sähköpostia Dalai-laman toimistosta.

Intian puolustusministeriöstä internetvakoilijat olivat saaneet käsiinsä salaisiksi luokiteltuja turvallisuuskatsauksia Intian osavaltioista, jotka sijaitsevat Tiibetin, Myanmarin ja Bangladeshin rajojen tuntumassa ja raportteja Intiassa toimivista maolaississeistä.

Ei todisteita Kiinan osallisuudesta

Toronton yliopiston Citizen Lab -tutkimusryhmän raportin mukaan vakoiluverkoston taustalla ovat todennäköisesti henkilöt, joilla on yhteyksiä Kiinan alamaailmaan. Tutkijat eivät löytäneet todisteita, joiden mukaan Kiinan valtiolla olisi ollut osuutta vakoiluun.

Tutkijat jälijittivät tietomurrot kiinalaisen Sichuanin maakunnan pääkaupunkiin Chengduun. Chengdussa toimii Kiinan armeijan viestitiedustelu.

Vakoilun kohteet ja varastetut asiakirjat tuntuisivat kylläkin olevan linjassa Kiinan valtion strategisten intressien kanssa, tutkijaryhmän raportissa todetaan.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja sanoi, että Kiinan linja asiassa on selvä, eli Kiina vastustaa kaikkea internetrikollisuutta mukaan lukien hakkerointia.

Viime vuonna samainen kanadalainen tutkijaryhmä paljasti Tiibetin pakolaishallitukseen kohdistuneen tietomurtotapauksen.