Kahvi saattaa lieventää tulehduksia

Kahvinjuonti on monissa tutkimuksissa yhdistetty pienempään kakkostyypin diabeteksen sairastumisriskiin, mutta ilmiön taustalla olevaa mekanismia ei tunneta. Nyt saksalaissuomalainen tutkijaryhmä on saanut viitteitä kahvinjuontiin liittyvistä tulehdusaineiden muutoksista, jotka saattavat selittää myös mahdollisia diabetesvaikutuksia.

terveys
Espresso-kahvia lasissa.
Juha-Pekka Inkinen/YLE

Tutkimus julkaistiin yhdysvaltalaisessa American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Osana tutkimusta 47 kahvinjuojaa laitettiin kuukauden kahvitauolle, minkä jälkeen he joivat kuukauden ajan neljä kahvikupillista päivittäin ja toisen kuukauden kahdeksan kuppia päivässä.

Verinäytteistä paljastui, että viimeisen kuukauden aikana mm. tulehduksiin viittaavan interleukiini-18-sytokiinin pitoisuus laski, mutta CRP:n tai interleukiini 6:n pitoisuudet eivät muuttuneet. Interleukiini-18:n runsaus on yhdistetty kakkostyypin diabeteksen riskin suurenemiseen ainakin yhdessä tutkimuksessa.

Kahvinjuonnin lisäämisellä saattoi olla myös suotuisia vaikutuksia kolesterolipitoisuuksiin, mutta ei glukoosiaineenvaihduntaan. Tämä viittaa siihen, ettei kahvi vaikuttaisi diabetesriskiin suoraan glukoosin kautta.

Nyt havaitut tulehdusaineiden muutokset ovat pienempiä kuin seurantatutkimusten perusteella voisi olettaa. Ero johtuu mahdollisesti aikaisempien tutkimusten menetelmällisistä ongelmista tai nyt tehdyn kokeellisen tutkimuksen lyhyydestä, tutkijat pohtivat.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim