Valkopestyt romanilapset tekevät tiliä kohtelustaan

Romanien syrjintä sodanjälkeisessä Suomessa nousi tapetille, kun karua lastenkotilapsuutta kuvaava Käheä-ääninen tyttö ilmestyi viime vuonna. Nyt eri osapuolet ovat kohdanneet ja keskustelleet lasten kohtalosta avoimesti.

Kotimaa
Romanilapset kuorivat perunoita ruokapöydän ääressä Martinkylä-lastenkodissa Sipoossa vuonna 1963.
Mustalaislähetyksen Martinkylä-lastenkoti Sipoossa vuonna 1963.YLE

Sodan jälkeen tuhannen Karjalan romanin evakkomatka johti pääkaupunkiseudulle. Kaupunkien kirjoille heitä ei kelpuutettu ja majoitus järjestettiin hätäisesti muun muassa kaminattomiin junavaunuihin Alppikylään ja Mäkkylään perustettuun leiriin.

Myös Tuula Lindin isovanhempien suuri ja ennen sotaa vauras perhe joutui Espoossa tottumaan surkeisiin oloihin. Lind on kirjoittanut yhdessä Riikka Tannerin kanssa kirjan Käheä-ääninen tyttö.

– Suoranaiseen kurjuuteen siellä Mäkkylässä joutui, katto lensi irti tuulessa ja sateessa. Pajunvitsoilla oli maahan painettu kiinni jotain riekaleita ja annettiin tyhjiä sementtisäkkejä sateensuojaksi, kuvaa Lind.

Romanilapsia valkaistiin

Kylmän talven takia yksivuotias Tuula Lind annettiin huostaan Sipooseen Mustalaislähetyksen lastenkotiin. Valoisiakin hetkiä oli, mutta kuri oli kovaa; tukistelu, eristysrangaistukset ja uhkailu jumalan kostolla olivat tavallisia rangaistuksia. Lapsista kitkettiin romanikulttuuria kaksin käsin, kertoo Tuula Lind.

– Lapsia muutenkin tietysti siihen aikaan kuritettiin, mutta erityinen asia oli lasten valkaisu, romanikulttuuri oli paha ja huono, hiuksia leikattiin hirveän lyhyiksi ja laulettiin sitä Musta Saara -laulua; "Jeesuksen veri valkoiseksi sai Mustan Saaran kokonaan". Kyllä lapsi sen ymmärtää ja inhoittavalle se tuntui.

Juureton aikuisuus

Kun aika lastenkodissa päättyi, oli edessä aikuisuus vieraana sekä romanien että valkolaisten joukossa, kuvailee Lind.

– Olin todella juureton, jouduin todella tekemään töitä, että sain päästäni pois ne ajatukset, että olen huono ja en kelpaa ja että minusta ei ole mihinkään.

Saman kohtalon jakavat monet romanit. Vähemmistöpolitiikkaa ei ennen 60-lukua ollut, viranomaisten silmissä oli vain mustalaisongelma, kuvaa Käheä-ääninen tyttö -kirjan toinen kirjoittaja Riikka Tanner.

– Komiteamietinnössä ehdotettiin, että romanit pitäisi eristää omille asuinalueilleen ja kaikki lapset pitäisi ottaa huostaan: Näin ei onneksi sitten tapahtunut, mutta kunnissa ja Mustalaislähetyksessä asennoiduttiin mustalaisiin kuin lapsiin, heillä ei ollut oikeutta päättää itse omista asioistaan.

Ristiriitaisia tuntoja

Monet romanit ovat kiitelleet Tuula Lindiä rohkeudesta. Osa taas on kokenut kirjan syyllistävänä, toiset ihmetelleet, miten omat muistot ovat kovin erilaisia.

Kirjailijat painottavat, että Käheä-ääninen tyttö ei ole koko totuus romanilasten kohtalosta.

– Tämä on Tuulan tarina, yhden tytön tarina, jokainen ihminen muistaa asiat niin kuin muistaa ja kokee eri tavoin. Monella on kuitenkin ollut samankaltaisia kokemuksia.

Tannerin mukaan kritiikki ei millään tavoin kohdistu esimerkiksi Romano Mission nykyiseen toimintaan, jota kirjoittajat arvostavat suuresti. Sen tarkoitus ei ole myöskään moittia yksittäisiä hoitajia, jotka tekivät kuten neuvottiin.

– Kirja on ennen kaikkea kuvausta valtaväestön harjoittamasta politiikasta aikana, jolloin romanit eivät mitenkään päässeet vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin, painottaa Riikka Tanner.

"Kirkko ja valtio voisivat pyytää anteeksi"

Menneisyyden sovittamisessa otettiin uusi askel keskiviikkona, kun Malmintaloon kokoontui Mustalaislähetyksen lastenkotien entisiä hoitajia ja hoidettuja, nykyisiä kasvattajia, kansanedustajia ja kirkonmiehiä. Tavoitteena oli avata avoin keskustelu romanilasten kokemuksista niin, että häpeä ja lapsista luopumiseen liittyvä kipu joskus hellittäisivät.

Riikka Tannerin mielestä asian käsittely on erityisen tarpeellista nyt, kun Suomen uudet vähemmistöt suljetaan pois itseään koskevasta päätöksenteosta ja työmarkkinoilta.

– Tässä on vähän sama ongelma kuin 450 vuotta romanien kohdalla oli; suhtaudutaan opettavaisesti toisten kulttuuriin ja aletaan päättää toisten puolesta, sanotaa, että ei mahdu ja ei kelpaa, Tanner summaa.

Käheä-ääninen tyttö itse on sitä mieltä, että myös viranomaisten, valtion ja kirkon pitäisi tehdä tilit selväksi menneen kanssa.

– Kirkko teki uskonnon savuverhon takana todella julmia tekoja. Ne täytyy tunnustaa ja jonkinlainen anteeksipyyntökin olisi paikallaan.

Lähteet: YLE Helsinki / Sanna Cortés