Kavereita löytyy samalta sirkustrampoliinilta

Helsingissä parannetaan maahanmuuttajalasten kotoutumista sirkuksen avulla. Sirkuskeskus Cirkon sirkustyöpajassa Vuosaaressa voltteja hiotaan kuntoon viikko viikolta ja ylitetään omia rajoja.

sirkus
Sofia Azriouli, Nelli Verho ja Aniisa Abukar ihmispyramidissa.
Sofia Azrioulilta, Nelli Verholta ja Aniisa Abukarilta ihmispyramidi onnistuu jo muitta mutkitta.YLE Helsinki

Voltti trampoliinilla on helppo homma Sirkuskoulu Cirkon nuorille taitureille. Paksulla patjalle on mukava hypätä, vaikkei aina ihan jaloilleenkaan pääsisi.

Joukko maahanmuuttajanuoria kokoontuu Kallahden nuorisotalolla Vuosaaressa kaksi kertaa viikossa opettelemaan sirkustemppuja. Opettajana on ranskalaissyntyinen sirkuspedagogi Lionel Lejeune.

Sofia Azriouli nousee kahden kaverinsa selän päälle ihmispyramidin päällimmäiseksi.

– Ehkä tää on hiukan hankalaa, kun pitää olla polvillaan, eikä kauheesti pysy kun on aika liukas, Sofia kertoo.

Alakerrassa Nelli Verho ja Aniisa Abukar ovat hymyssä suin.

SIrkuksella helpompaa kotoutumista

Vuosaaren sirkuskoulu on osa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa sosiaalista sirkusta, joka toimii pääkaupunkiseudulla myös Vantaalla ja Espoossa. Myös Tampereella, Lempäälässä, Oulussa ja Orivedellä voi sirkustemppuilla EU-rahoituksen turvin.

Sirkuksen kautta monikulttuuriset lapset saavat luontevaa kontaktia toisiinsa ja samalla innostavaa ja ilmaista taidekasvatusta, kertoo sirkuspedagogi Lione Lejeune.

– Yritämme opettaa koordinaation lisäksi luovuutta ja miten pärjää muiden ihmisien kanssa, Lejeune sanoo.

Nykysirkuksen keskus Cirkon järjestämä työpaja on ilmainen.

– Monet näistä lapsista on joutunut lopettamaan jonkun aikaisemman harrastuksen sen takia, että se on ollut liian kallista. Itseasiassa tänään viimeksi yksi poika kysyi, ei kai tämä ala maksamaan, sanoo Sirkuskoulu Cirkon projektivastaava Riikka Åstrand.

Rahoitus on voimassa ensi kevääseen

Sirkuskoulun EU-rahoitus jatkuu ensi vuoden keväälle. Järjestäjät toivovat, että Helsingin kaupunki kasvattaisi jatkossa rahoitusosuuttaan. Nyt kaupunki maksaa rahoituksesta kolmasosan. Osa tulee raha-automaattiyhdistykseltä.

Permannolla on muut mielessä. Nuorten temppuilijoiden mielestä hauskimpia ovat yhdessä tehtävät temput.

– Esimerkiksi noi kaikki akrobatiat, missä pitää istua toisten jalkapohjille, sanoo Nisrin Azriouli.

– Välillä kun menee vähän vinoon, niin sitten kaatuu koko torni, kertoo Arbenita Metolli.

Micke Väyrynen on harjoitellut yksipyöräisellä ajoa.

– Jos alku lähtee hyvin, niin se voi mennä niin pitkälle ku pääsee, sanoo Micke vaatimattomana.

Lähteet: YLE Helsinki/ Ville Mättö