1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

British Airways ja Iberia yhteen

British Airways ja Espanjan kansallinen lentoyhtiö Iberia ovat sopineet yhteensulautumisesta. Yhdistyminen merkitsee liikevaihdoltaan maailman kolmanneksi suurimman lentoyhtiön syntymistä. Sopimuksen arvo on noin 6 miljardia euroa.

Nykyisin vahvasti tappiolliset yhtiöt uskovat säästävänsä yhdistymisen jälkeen vuosittain 400 miljoonaa euroa ensimmäisten viiden vuoden kuluessa. Ne uskovat myös pärjäävänsä paremmin kilpailussa saksalaista Lufthansaa ja Ranskan Air Francea vastaan.

Uudella yhtiöllä on yli 400 lentokonetta, joilla lennetään 200 kohteeseen. Vuosittain ne kuljettavat yhteensä 58 miljoonaa matkustajaa.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa United Airlines ja US Airways ovat aloittaneet yhdistymisneuvottelut. Jos ne onnistuvat, ne muodostavat Yhdysvaltain toiseksi suurimman lentoyhtiön . Tämä on jo kolmas kerta vuosikymmenen aikana, kun yhtiöt yrittävät sopia yhteensulautumisesta.

Vuosikymmenen aikana lentoyhtiöt ovat kärsineet kymmenien miljardien tappioita polttoaineen hinnannousun ja matkustajien vähentymisen vuoksi.