Hillary Clinton tulossa Suomeen parin viikon päästä

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on tulossa Suomeen, kerrotaan ulkoministeriöstä. Clintonin vierailu on suunniteltu huhtikuun 21. päiväksi.

Kotimaa
Hillary Clinton
Hillary ClintonBrendan Hoffman / EPA

Jos vierailu toteutuu suunnitellusti, Clinton käy Suomessa juuri ennen Tallinnassa pidettävää Naton ulkoministerikokousta. Vierailukutsun Clintonille on esittänyt ulkoministeri Alexander Stubb (kok.)

Ulkoministeriön mukaan vierailun ohjelma ja asialista ovat vasta valmisteilla, mutta keskusteluissa käsitellään ainakin Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisiä suhteita sekä ajankohtaisia kansainvälisiä asioita.

Ensimmäiseksi Clintonin vierailusta kertoi Helsingin Sanomat.

Viimeksi kun Yhdysvaltain aiempi ulkoministeri Condoleezza Rice oli tulossa Suomeen, vierailu peruuntui Intiassa tehdyn terrori-iskun vuoksi joulukuussa 2008.

Lähteet: YLE Uutiset