1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pyöräliikenne

Katujen kunnostus kevätasuun on alkanut

Talven aikana kaduille kerääntynyt hiekoitussepeli lakaistaan pois lähiviikkojen aikana.

Pyöräliikenne
Lakaisukone puhdistaa katua hiekasta.
YLE / Olli Törönen

Päättyneen talven aikana sepeliä kertyi kaduille selvästi tavanomaista vähemmän. Kouvolalainen urakoitsija Ari Mäkelä arvioi, että sepelikuutioita kului selvästi niukemmin kuin normaalitalvena.

- Sepeliä ajettiin kaduille varmaan puolet normaalitalvesta. Aurausta sen sijaan oli tuplamäärä, Ari Mäkelä arvioi.

Ari Mäkelä urakoi kadunlakaisua Eskolanmäen Kouvolassa. Aurausalue on laaja.

- Ensin ajetaan oma aurausalue. Sitten jatketaan niin paljon eteenpäin, kunnes tulee puhdasta tonttia vastaan.

Lakaisutyö on alkanut pyöräteistä, jotta väylä saadaan siistiksi pyöräilijöitä sekä rullaluistelijoita varten.

Kotkassa tällä viikolla saadaa pyöräteiden lisäksi puhtaaksi esimerkiksi torialueet.

Kostealla säällä harjaus sujuu

Kostea tihkusateinen sää on hyvä ilma harjaukseen. Silloin ei hiekka pöllyä eikä tarvitse käyttää vesiä.

- Enemmän jos sataa, ei onnistu. Jos on ihan kuiva katu, sitä on kasteltava. Meillä joko kasteluauto ajaa edellä tai harjoissa on laitteet, mutta kyllähän hiekka aina vähän pöllyää.

Aurinkoisilla säillä tarvittavan kasteluauton käyttö hidastaa lakaisu-urakan etenemistä jonkin verran.

Valmista on toukokuun puolivälissä

Katujen siivoamiseen kevätkuntoon kuluu vielä kolmesta neljään viikkoa.

- Teemme töitä kahdessa vuorossa päivällä aina iltaan asti. Pimeän tullen katuja ei kannata enää pestä, Mäkelä miettii.

Kotkan katumestari Kimmo Sved kertoo lisäksi, että urakkaa hidastaa ylityötuntien välttäminen.

- Talven auraustöiden jäljiltä ylityötunteja on kertynyt jo niin runsaasti, että lakaisua ei teetetä enää ylitöinä. Lisäksi pitää varautua jo tulevaankin talveen ja säästellä tuntimääriä, Sved muistuttaa.

Pahviroskat ovat lakaisijan riesa

Ari Mäkelä kertoo, että melko puhtaana talteen kerätty sepeli voidaan uusiokäyttää esimerkiksi tienpohjaan.

- Osa sepelistä menee suoraan kaupungin kasoihin. Kaikkea ei voi käyttää uudelleen, kun seassa on niin paljon rojua. Esimerkiksi olutpakkauspahveja ja koiranjätöksiä on runsaasti.

- Lakaisukoneen harjalle on hankalaa, kun roskaa kertyy. Roskat ja puunlehdet tahtovat kasaantua kasaksi koneen edellä, Mäkelä huomauttaa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso

Lue seuraavaksi