WHO myöntää puutteet sikainfluenssatoimissaan

Maailman terveysjärjestö WHO myöntää, että sen toimissa sikainfluenssaepidemian puhkeamisen jälkeen on ollut puutteita. H1N1-virus on osoittautunut vähemmän vaaralliseksi, kuin aluksi pelättiin.

terveys
Hoitaja antamassa rokotusta
Thaimaalaistyttö sai H1N1-rokotuksen sairaalassa lähellä Bangkokia Thaimaassa 11. tammikuuta.Narong Sangnak / EPA

WHO:n influenssa-asiantuntija Keiji Fukuda sanoi maanantaina, ettei järjestö onnistunut tiedottamaan uuteen virukseen liittyvistä epävarmuustekijöistä.

- On totta, että pandemiaan liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Luulen, ettemme tuoneet asiaa riittävän selvästi ilmi, Fukuda sanoi puhuessaan influenssa-asiantuntijoille kolmipäiväisen kokouksen aluksi.

WHO on kutsunut 29 asiantuntijaa arvioimaan järjestön toimia H1N1-pandemiassa.

Fukudan mukaan WHO:n kuusiportainen järjestelmä pandemian julistamisessa aiheutti sekaannusta. WHO:ta on arvosteltu paniikin lietsomisesta, ja siitä, että useiden maiden hallitukset hankkivat rokotteita, joita ei lopulta tarvittukaan. Jotkut arvostelijat ovat myös esittäneet epäilyjä WHO:n ja lääketeollisuuden suhteista, sillä suuret lääkeyritykset ovat tienanneet tuntuvasti rokotetoimituksilla.

Fukuda sanoo, että järjestöllä oli vaikeuksia vastata suuren yleisön tiedontarpeeseen. Blogit ja sosiaalinen media puolestaan lietsoivat spekulaatiota ja kritiikkiä. Yksi suurista yllätyksistä oli, että immuniteetin saamiseen riittää vain yksi annos sikainfluenssarokotetta. Monet maat ennättivät tilata kansalaisilleen rokotetta kaksi annosta. Turhat rokotteet ovat jäämässä käyttämättä samaan aikaan, kun köyhemmät maat eivät saaneet haluamiaan rokotteita.

Myös aiemmin levinnyt vaarallisempi lintuinfluenssavirus lietsoi pelkoja uudesta pandemiasta, Fukuda myönsi.

H1N1-virus alkoi levitä Meksikossa vuosi sitten. Vuodessa se on tappanut WHO:n mukaan 17 770 ihmistä 213 maassa. Kuolleiden keski-ikä on 37 vuotta. WHO julisti pandemian alkaneeksi kesäkuussa, ja se jatkuu edelleen.

Lähteet: Reuters, AFP