Rikkaiden kehitysapu kasvoi, mutta jäljessä tavoitteista

Rikkaiden maiden antaman kehitysavun määrä kasvoi viime vuonna, kertoo taloudellinen yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD tuoreessa raportissaan. Vuosituhannen vaihteessa sovituista apulupauksista maat ovat kuitenkin edelleen jäljessä, varsinkin Afrikassa.

Ulkomaat

OECD seuraa vuosittain 23 teollisuusmaan antamaa kehitysapua. Se kasvoi viime vuonna kokonaisuudessaan 0,7 prosenttia 89,5 miljardista 90,3:een miljardiin euroon.

Mikäli anteeksi annettuja lainoja ei lasketa mukaan, apu lisääntyi 6,8 prosenttia. Toisaalta esimerkiksi avustusjärjestö Oxfam laskee, että köyhien maiden hinnannousu huomioiden avun määrä jopa laski edellisvuodesta.

Vuosituhannen vaihteessa sovituista tavoitteista ollaan edelleen jäljessä. Teollisuusmaiden johtajat sopivat vuonna 2000 äärimmäisen köyhyyden puolittamisesta ja peruskoulutuksesta kaikille lapsille vuoteen 2015 mennessä.

Oxfamin mukaan nykyisellä vauhdilla tavoitteisiin ei Saharan eteläpuolisessa Afrikassa voi päästä.

Maailman suurimmat avunantajat olivat viime vuonna Yhdysvallat (21,1 miljardia euroa), Ranska, Saksa ja Britannia.

Kansainvälinen talouskriisi näkyi useiden maiden luvuissa. Japanin antama apu väheni 10,7 prosenttia ja Saksan 12 prosenttai vuodesta 2008. Myös esimerkiksi Kreikka, Irlanti ja Portugal vähensivät apuaan merkittävästi.

Kansantalouden kokoon suhteutettuna suurin avustaja oli Ruotsi, joka käytti kehitysapuun yli prosentin bruttokansantuotteestaan.

Lähteet: AP, OECD