1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kiinan maanjäristyksen uhriluku kasvaa

Kiinan Qinghain alueen keskiviikkoisen maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on noussut jo yli 1 700:n, maan tiedotusvälineet kertovat. 256 ihmistä on edelleen kateissa. Presidentti Hu Jintao matkusti sunnuntaina maanjäristysalueelle tarkastamaan avustustöiden sujumista ja tapaamaan loukkaantuneita.

Järistyksessä loukkaantuneita on lähes 12 000.

Hu keskeytti järistyksen vuoksi matkansa Latinalaisessa Amerikassa. Sunnuntaina hän vieraili kylässä lähellä järistysalueen suurinta kaupunkia Jiegua. Sen jälkeen hän suuntasi Jieguun, missä hän vierailee muun muassa kenttäsairaalassa ja telttaleirissä.

Järistys oli voimakkuudeltaan noin 6,9 Richterin asteikolla. Se aiheutti Jiegussa vakavia aineellisia tuhoja. Noin 100 000 ihmistä jäi kodittomiksi ja muun muassa vesihuolto käytännössä lamautui.

Alueelle on saapunut noin 13 000 avustustyöntekijää. Pelastustöitä johtavan virkamiehen Zou Mingin mukaan alueelle on toimitettu muun muassa 25 000 telttaa ja 850 tonnia ruokaa sekä juomavettä.

Suurin osa apua tarvitsevista on nyt majoitettu telttoihin ja heille on saatu ruokaa sekä puhdasta vettä, Zou kertoi tiedotustilaisuudessa. Hän myönsi kuitenkin, että avun kuljettaminen alueelle on ongelma.

Qinghain maakunnasta kotoisin oleva Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama on vedonnut Kiinan viranomaisiin, jotta he antaisivat hänen vierailla järistysalueella. Tiibetiläismunkit polttohautasivat lauantaina satoja järistyksessä kuolleita.