Rankan sisarukset voittivat ensimmäisen Ällistyttävän kisan

Amerikkalaisen tositv-sarjan Amazing Racen kotimaisen version Ällistyttävän kisan voittajat saavuttivat maalin hengästyneinä. Kaveriporukan kisan voittivat uskomattomassa neljän ja puolen tunnin ajassa Rankkain klaani, eli sisarukset Elli, Aarno ja Anni Rankka.

Amazing race
Rankkojen sisarukset saapuivat maaliin 4 tuntia 23 minuuttia lähdön jälkeen.Sanna Cortés

Viidestä joukkueesta nopeimmin seitsemän rastin kisan suorittaneet Rankat olivat päättäneet, että kisassa ei juosta. Toisin kävi.

– Juostiin koko ajan, kertoo Aarno Rankka.

Kaikki kilpailun joukkueet selviytyivät tehtävistä ja välimatkoista nopeammin, kuin toimitsijat olivat ennakkoon arvioineet.

– Ällistyttävän kilpailun ainoa ongelma oli kilpailijoiden ällistyttävä kyky ratkoa tehtäviä turhan nopeasti, toteaa Ällistyttävän kilpailun keskuskomitean toimitsijalautakunnan pääsihteeri Aino Halonen.

Valokuvasuunnistusta ja poliitikkojen tunnistamista

Kaveriporukan Facebookissa suunnitteleman kilpailun aluksi joukkueet valokuvasuunnistivat ympäri keskustaa sanaristikkoa täyttäen. Tehtävässä piti tunnistaa rakennuksia ja löytää niistä tekstejä, josta oli tuloksena sana Heureka. Tästä kilpailijat pystyivät päättelemään kilpailun seuraavan etapin.

– Halusimme ottaa mukaan kehyskunnat ihan siitä syystä, että Helsinkihän ei ole mitään ilman kainalokumppaneitaan Vantaata ja Espoota. Kilpailuhan laajeni myös Espooseen kun yhden pitkän reittirupeaman aikana piti yhdistellä espoolaisten kunnanvaltuutettujen nimiä, kuvia ja puoluekantoja, kertoo Halonen.

Jotkut kilpailijoista jopa tunnistivat paikallispoliitikkoja, mutta suurin osa meni ns. takalistotuntumalla. Heurekassa kilpailijoiden piti tunnistaa poliitikkojen sijasta kivilajeja.

"Missä maat on mainiommat, vetreämmät veet"

Kilpailun seuraavassa etapissa kirjailija Aulikki Oksanen ja musiikinopettaja Marja-Liisa Meloni vetivät Itäkeskuksen kirjastossa tehtävän, jossa heille piti esittää virheettömästi Jean Sibeliuksen säveltämän Uusmaalaisten laulun ensimmäinen säkeistö.

– Se ei ole suinkaan mikään helppo tehtävä, mutta ensimmäistä joukkuetta lukuunottamatta kaikki joukkueet olivat oppineet laulun melko hyvin ensi kuulemalta, kertoo Halonen.

Siistiä kilpailua

Kilpailun alkuperäisessä versiossa Amazing Racessa kilpailuhenkisyys korostuu välillä jopa ikävällä tavalla, mutta Halosen mukaan Ällistyttävässä kisassa ei kyynärpäätekniikaa käytetty.

– Pientä suukopua tuli kahden joukkueen kesken, että kumpi ehti ensin valvomalleni rastille, mutta muuten kilpailtiin sovussa.

Halonen esiintyi itse valvomallaan rastilla Raikku -nimisenä kulmien tyttönä Piritorilla oluttölkki kädessä.

– Siinä vaiheessa kun vielä odottelin viimeistä joukkuetta ja poliisien maija pysäköi lähelle niin mietin, että mitenköhän puhuin tästä itseni ulos.

Kilpailun viimeisillä rasteilla käännettiin stadin slangia kirjakieleksi, tunnistettiin kasveja ja pelattiin mölkkyä. Voittajajoukkue nousi kärkeen osittain tuurilla, sillä he tekivät käännöstehtävän baarissa, jossa sattui olemaan Helsingin slangin sanakirja!

Voittajat saivat palkinnokseen Ällistyttävän määrän mainetta ja kunniaa sekä alkuperäisen ohjelman ideaa kunnioittaen puutarhatontun.

Lähteet: YLE Helsinki