EU-parlamentille mini-istunto

EU-parlamentaarikot riitelivät turhasta Strasbourgin istunnosta. EU-parlamentin kuukausittainen istunto Strasbourgissa jää tyngäksi. Puheenjohtajisto päätti tänään lopettaa istuntoviikon jo keskiviikkoon normaalin torstain sijaan ilman äänestyksiä.

Ulkomaat

Paikalle oli tänään päässyt vain noin puolet euroedustajista. Puheenmiehistö päätti myös jättää rankaisematta paikalle saapumattomia. Normaalisti istunnon väliin jättämisestä verotetaan kuukauden palkka ilman pätevää syytä, mm. lääkärintodistusta.

13:sta suomalaismepistä paikalla oli alle puolet. Kokoomuksen Ville Itälän ja sosialidemokraattien Liisa Jaakonsaaren mielestä koko istunto olisi pitänyt peruuttaa tai järjestää tällaisessa kriisitilanteessa Brysselissä. Mepeillä on nyt ongelmia päästä Strasbourgista kotiin tai Brysseliin kun junat ovat täynnä eivätkä koneet lennä.

Parlamentin johtoa arvosteltiin erityisesti tiedon puutteesta. Komissio kokoontuu huomenna viikoittaiseen kokoukseensa myös Strasbourgissa.

Lähteet: Susanna Turunen, Bryssel