Rauman pitsiviikolla juhlavuosi

Luvassa on pitsiä kaikissa sen muodoissa ja ohjelmaa moneen eri makuun. Juhlavuoden musiikkitarjonta ulottuu Herra Ylpöstä Maria Lundiin. Rauman Pitsiviikko järjestetään tulevana kesänä jo 40. kertaa.

pitsi
Tuuli Liekari / YLE

Pitsiviikko alkaa lauantaina heinäkuun 24. päivä pitsinäyttelyillä ja viikon ohjelma huipentuu Musta Pitsin yöhön. Pitsiviikon ohjelmassa on perinteisen pitsimissikilpailun lisäksi myös kymmeniä erilaisia tapahtumia, jotka painottuvat enemmän tai vähemmän pitsin ympärille.

- Kaikki halukkaat pääsevät nypläämään. Kaupungilla kiertää fillarinyplääjä, meillä on pitsigraffitin tekoa ja muun muassa pitsileiri. Mukaan pääsee myös ideoita, jotka ovat muhineet jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä, sanoo pitsiviikon tuottaja Silja Heikkilä.

Mustan Pitsin yön konserteissa yleisöä viihdyttävät muun muassa Herra Ylppö ja Ihmiset ja Tuomari Nurmio. Myös haitaritaiteilija Kimmo Pohjonen konsertoi Mustan Pitsin yössä ilotulituksen aikana. Lauantaina ihmisiä viihdyttävät vielä Rauma Big Band, Maria Lund ja Jani & the Jetsetters.

Suuri merkitys Raumalle

Rauman pitsiviikko kerää parhaana päivänä arvioiden mukaan jopa 30 tuhatta ihmistä. Tarkaa yleisömäärää ei voi tietää, sillä pitsiviikko perustuu yleisölle ilmaisiin tapahtumiin. Muualla Suomessa Rauma tunnetaan kuitenkin jääkiekon lisäksi nimenomaan pitsistä.

- Pitsiviikko ja pitsinnypläyksen opetus ovat niitä asioita jotka ovat kantaneet pitsiperinnettä. Meillä on siis tapahtuma, jossa on mukana kultuuriperintö ja nykyaikainen kaupunkifestivaalin ohjelma, tiivistää Rauman kaupungin kulttuuripäällikkö Paula Pullinen.

Lähteet: YLE Satakunta