1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. F1 Powerboat Racing

F1-veneitä ei nähdä Turussa

Formulaluokan veneet eivät kisaile Turussa tänä kesänä. Tapahtumajärjestäjä Kalle Keskisen mukaan F1-venetapahtumaa ei tänä vuonna järjestetä Suomessa.

F1 Powerboat Racing

Keskisen mukaan tapahtumasta tulevat lipunmyyntitulot eivät kata suurta lisenssimaksua ja kaupungin tuki tapahtumalle on elintärkeä.

F1-venetapahtumat jäivät Lahdessa pahasti tappiolle, mikä johti tapahtumajärjestäjän etsimään uusia yhteistyökumppaneita muista kaupungeista. Turun ohella neuvotteluja käytiin Tampereen kanssa.

F1-venekilpailut on järjestetty kahdesti Lahdessa ja alkuvuodesta uumoiltiin, että tämän kesän kisakaupunki olisi Turku.

- Meidän toimesta tapahtumaa ei ainakaan järjestetä. Enkä usko, että sitä kukaan mukaan järjestää, Keskinen toteaa YLE Turulle.

Kilpailu on uhattu siirtää myös Tukholmaan Ruotsiin, jos suomalaiskaupungeista ei löydy tarvittavaa kiinnostusta ja halua panostaa tapahtumaan rahallisesti.

- Kilpailuhan televisioidaan Suomen lisäksi 80 maahan, joten hyvin merkittävä näkyvyys tapahtumalla kuitenkin on, Keskinen sanoo.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi