1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. retkeily

Matkustamisen ihanuus ja kurjuus 21.4.

Olemme onnellisesti uudessa guestroomissa Noordhoekissa Kapkaupungin välittömässä läheisyydessä. Paikka on aivan loistava: iso piha, linnut laulavat piha-alueen pensaissa. Kirjoitan parhaillaan verannallamme ja kuulen uima-altaan solinan välittömässä läheisyydessä takanani.

retkeily
Vesirotta ihailee Ottertrailin huikeita maisemia.
Vesirotta ihailee Ottertrailin huikeita maisemia.YLE

Talon koiratkin ovat heti kavereita ikään kuin oltaisiin tunnettu jo edellisessä elämässä. Selfcatering-paikkamme isäntäväki vaikuttaa todella mukavalta ja avuliaalta. He kantavat kovasti huolta tilanteestamme ja ovat valmiita auttamaan kaikin tavoin.

Eilisiltana, kun saavuimme uuteen majoituspaikkaamme – Sundollar guesthouse – saimme sätkyt melkein siinä samassa. Avasin tietokoneen ja menin lentoyhtiömme KLM:n internetsivuille. Siellä luki kissankorkuisin kirjaimin, että KLM lentää Cape Townista Amsterdamiin 21.4. klo 23:5. Tässäpä tilaisuus päästä Eurooppaan! Uudelleenvaraus netissä ei kuitenkaan ollut toiminnassa. Emme saaneet myöskään puhelinyhteyttä illalla. Kaikki palvelunumerot olivat suljettuina tai toimivat automaattivastaajalla. Siis nukkumaan ja aamulla yrittämään uudelleen.

Kello kahdeksan tänä aamuna (keskiviikko) en ollut aivan varma kumpaan heräsin, kännykän herätykseen vai kukonkiekumiseen. Epäilen ensimmäistä, sillä tuo kukkopahanen kiekui läpiyön - siltä minusta ainakin tuntui. Siihen on jo jotenkin tottunut eikä siihen enää juuri reagoi. Eilinen muuttopäivä taisi olla aika rankka, muistelen. Eiliseen päivään nimittäin liittyi myös tietokoneen muistitikun kadottamisepisodi, josta en ole vielä kertonut. Unohdin tikun hotellin koneeseen. Kun tiedustelin muistitikkua aamulla, henkilökunta oli kuulemma siirtänyt tikun (8gt) varmempaan talteen, ja kaikki jotka siitä tietävät ovat jääneet lomalle tai vapaapäivälle. Saimme tehdä todella töitä, että saimme muistitikun takaisin. Vasta kun uhkasimme tulla kysymään tikkua päivittäin seuraavan puolentoista viikon ajan, tikku yllättäen löytyi jostain.

Lentoyhtiömme nettisivuilla oli aamulla edelleen sama tieto. KLM:n pitäisi lentää puoliltaöin tänään Amsterdamiin. Puhelinyhteys lentoyhtiön numeroon on koko ajan varattu. Suomalaisella kännyllä jonottaminen käy kalliiksi. Siispä lähdemme kävellen ostoskeskukseen, jossa on korttipuhelin. Olemme varautuneet jonottamaan koko päivän.

Siinä jonotellessamme eteemme tupsahtaa kuin taivaasta tavaratalon turvajärjestelyistä vastaavan yrityksen johtaja Leon. Hän kertoi tulleensa pistäytymään ostoksilla ja ajatteli tiedustella huvikseen turisteilta ”where do you come from”. Paljastuu, että Leon on vaimonsa kanssa intohimoinen haikkaaja (patikoija). Pariskunnan olisi pitänyt lähteä juuri Italiaan patikoimaan, mutta Leon valittelee, että Eurooppaan ei pääse nyt lentäen. ”Actually, we know that extremely well”, on meidän tyly kommenttimme. Tästä kehkeytyykin mielenkiintoinen keskustelu kaiken maailman haikkausreiteistä Etelä-Afrikan politiikkaan. Lopputulos on se, että Leon selvittää omalla kännykällään lentoyhtiön virkailijan kanssa, että mikä tässä oikein mättää, että hänen patikointikaverinsa eivät pääse Eurooppaan. Leon on terhakka kuin terrieri. Hän vaatii virkailijaa soittamaan meille takaisin tarkkaan sovittuun aikaan. Sitä tässä nyt odotellaan.

Kun kerran tuli patikoinnista puhetta, niin täytyy sanoa, että se oli itse asiassa pääsyy siihen miksi päätimme matkustaa Etelä-Afrikkaan. Olemme patikoineet yli 100 kilometriä jo ensimmäisen puolentoista viikon aikana. Viime päivät ovat jääneet vähemmälle lentosotkujen takia. Mutta jo matkalle lähtiessämme olimme tavallaan varautuneet seikkailuun, mistä kertoo muun muassa se, että minulla on taskulamputkin mukana. ”Eihän sitä tiedä vaikka joudumme vaeltamaan pimeässä kotiin”, taisin todeta vaimolle, kun hän kysyi lampuista.

Kaikille patikoinnista kiinnostuneille täytyy kyllä sanoa, että Etelä-Afrikka on patikoijien paratiisi. Traileja on joka lähtöön – myös niille, jotka pelkäävät korkeita paikkoja. Flora ja fauna ovat jotakin aivan ainutlaatuista. Tosiasia on myös se, että luonnossa on patikoijalle monia uhkia. Esimerkiksi kalkkarokäärme ja Puff Adder ovat hyvinkin yleisiä luonnossa. Puff Adder (liekö suomennettu?) on yksi Afrikan myrkyllisimmistä käärmeistä ja se ei yleensä pakene ihmistä. Täältä löytyy myös muutamia myrkyllisiä hämähäkkejä. Paviaanit ovat myös todellinen ongelma. Turistit ovat syöttäneet paviaaneja, ja ne saattavat olla hyvinkin aggressiivisia anellessaan ruokaa ihmisiltä. Ongelma on jossain määrin verrattavissa Suomen city-karhuihin. Me emme nähneet – ihme kyllä – paviaaneja. Ehkä suurin uhka ovat kuitenkin ihmiset. Kaikki varoittelevat turisteja siitä, että patikointireissulle ei kannata ottaa mukaan sormuksia, pankkikortteja tai mitään ylimääräistä. Saatat tulla ryöstetyksi keskellä metsää tai miksei myös keskellä kaupunkia.

Parhaat haikkauskokemuksemme olemme saaneet täällä ehdottomasti Tsitsikamman kansallispuistossa. Kuuluisin ja ensimmäinen patikointireitti Etelä-Afrikassa (tai ainakin Western Capessa) on Ottertrail. Me patikoimme noin 50 kilometrin taipaleesta ensimmäisen ja viimeisen osuuden. Koko reitin vaeltaminen onnistuu vain etukäteen varaamalla. Tälläkin hetkellä reitti on täyteen buukattu jo 9 kuukautta etukäteen. Ottertrail kulkee Etelä-Afrikan rannikon suuntaisesti idästä länteen. Maisemat ovat uskomattomia. Tsitsikamman luonnonpuiston alueella sijaitsee myös useita jylhiä siltoja, joista yhdestä voi hypätä maailman korkeimman benjihypyn. En hypännyt!

Patikoimme myös Knysnassa. Teimme muun muassa uskaliaan retken kymmenien kilometrien päähän aivan umpimetsään. Ensin ajoimme autolla erääseen luonnonpuistoon halki ison township-alueen hiekkatietä pitkin. Sieltä lähti useita noin 10-20 kilometrin reittejä. Metsä oli välillä ikään kuin viidakkoa ja välillä se muistutti Pohjois-Saksan metsiä. Koimme metsässä monia sykähdyttäviä hetkiä. Esimerkiksi kerran, kun kuljin metsäpolkua meistä ensimmäisenä, ajauduin huomaamattani hämähäkin verkkoon. Pian näin miten Suomen oloihin nähden suuri hämähäkki vilisti vatsassani. Hah, haa - se mitä seuraavaksi tapahtui, näytti ja kuulostaisi varmaan niin huvittavalta, että vaikenen.

Knysnan jälkeen menimme Stellenboschiin viinitilalle. Viinin maistelua ja eteläafrikkalaista ruokaa, mahtavaa. Ehkä mieleenpainuvin hetki oli kuitenkin se, kun pääsimme suomalaiseen saunaan. Kyseessä ei ollutkaan mikään suomalaisittain ”ns. sauna”, vaan löylyä löytyi yli 100 astetta. Edellisestä saunomisesta olikin jo kaksi viikkoa.

Mutta, takaisin tähän hetkeen. Viimeiset tiedot netistä ovat huolestuttavia. Kapkaupungista lennetään mahdollisesti tänä iltana Amsterdamiin, mutta paikkaa koneeseen jonottaa jopa yli tuhat matkustajaa. Ja jos lento nyt yleensä lennetään. Yksi ärsyttävä asia on penkominen. Aivan, siis penkominen. Miten kännykän latauslaite esimerkiksi voi kadota matkalaukkuun – ei mitenkään, mutta näin vain käy. Yleensä sen löytäminen vaatii koko helahoidon kääntämisen nurinniskoin. Tiedän, järjestelmällisyyttä mies! Tähän sanon, että riski hävittää tavaroita on potenssiin siihen mitä useampi siirtyminen ja kamojen levittäminen uuteen hotellihuoneeseen.

Mutta, odotellaan ja katsotaan mitä tuleman pitää. Ehkäpä pääsemme Amsterdamin koneeseen jo tulevana yönä. Siitä lisää huomenna.

Kapkaupungista

Petri Kosonen

Lähteet: YLE Etelä-Karjala

Lue seuraavaksi