1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Belgian päätös burkhakiellosta lykkääntyy

Belgian parlamentin äänestys burkhakiellosta lykkääntyy maan hallituksen hajoamisen takia. Jos Belgia hyväksyisi lakiesityksen, maasta tulisi ensimmäinen burkhakiellon määrännyt maa Euroopassa. Kiellon rikkomisesta seuraisi sakkoja tai jopa vankeutta.

Toteutuessaan huivilaki kieltäisi musliminaisten käyttämän burkhan tai niqabin käytön julkisilla paikoilla sakon uhalla. Burkha peittää kasvot ja koko vartalon päästä varpaisiin. Niqab-huivi jättää puolestaan vain silmät näkyviin.

Kiellon rikkomisesta seuraisi 15-25 euron sakko tai jopa seitsemän päivän vankeus.

Belgian parlamentin uskotaan kallistuvan kiellon puolelle, sillä parlamentin sisäasiain valiokunta puolsi ylivoimaisesti lakiesitystä maaliskuun lopussa.

Päätöstä lykkää kuitenkin Belgian hallituksen hajoaminen torstaina. Pitkään jatkunut riita ranskan- ja hollanninkielisten alueiden vallanjaosta viivästyttääkin nyt kaikkia muita päätöksiä.

Burkhakieltoa myös arvostellaan

Poliitikot ovat perustelleet lakia sillä, että burkhat ja niqabit estävät ihmisen tunnistamisen. Lisäksi vaatetusta pidetään naisia sortavana.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin arvostelleet burkhakieltoa. Human Rights Watchin mukaan burkhakielto ei suinkaan vapauta naisia, vaan eristää heidät entisestään muusta yhteiskunnasta. Burkhaan pukeutuneen naisen olisi vaikea asioida esimerkiksi virastoissa tai lääkärissä.

- Viimeinen asia mitä nyt tarvitaan, on se, että hurskaita musliminaisia kohdellaan kuin rikollisia. Tämä ei auta heitä sopeutumaan, Human Rights Watchin tutkija Judith Sunderland sanoo.

Eri arvioiden mukaan muutama sata Belgiassa asuvaa musliminaista käyttää burkhaa tai niqabia. Belgiassa asuu kaikkiaan yli 280 000 muslimia.

Burkha- ja huivikieltoja harkitaan myös useissa muissa Euroopan maissa. Ranskan hallituksen on määrä päättää huivikiellosta heinäkuussa. Myös muun muassa Tanskassa hallitus pohtii keinoja rajoittaa burkhan ja niqabin käyttöä.