1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Juho Kuosmasen Taulukauppiaat Cannesiin

Juho Kuosmasen Taulukauppiaat-elokuva on valittu Cannesin elokuvajuhlille Cinéfondation-kilpailusarjaan. Taulukauppiaat on elokuva ensimmäisestä työpaikasta, joulusta Syrjä-Suomessa ja orastavasta ystävyydestä.

Juho Kuosmasen ohjaama Taulukauppiaat on palkittu myös Cannesin elokuvajuhlilla. Kuva: Elokuvatuotanto Aamu

Elokuvan päärooleja näyttelevät Teppo Manner, Auli Mantila ja Tuomas Airola. Elokuvan on käsikirjoittanut JP Passi ja tuottaneet Jussi Rantamäki ja Auli Mantila. Elokuvaa on kuvattu muun muassa Iisalmessa, Suomussalmella, Kaavilla, Kuhmossa ja Nurmeksessa. Ohjaaja Juho Kuosmanen on syntyisin Kokkolasta.

Elokuva saa kansainvälisen ensi-iltansa festivaaleilla toukokuun puolessa välissä. Cinéfondation on Cannesin elokuvajuhlien opiskelijaelokuvien kilpailusarja ja samalla yksi maailman merkittävimmistä.

Kuosmasen vuonna 2007 ohjaama Kestomerkitsijät-lyhytelokuva sijoittui kolmanneksi Cinéfondationissa vuonna 2008.

Kaupunkilaisia-elokuva sijoittui toiseksi Sveitsissä Locarnon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla elokuussa 2008

Taulukauppiaat on Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab:n tuotantoa ja Kuosmasen lopputyö Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitokselle.

Juho Kuosmanen opiskelee Suorittaa elokuvataiteen maisteriopintoja TaiKissa. Hän on näytellyt Leea Klemolan Kokkola-näytelmässä ja Auli Mantilan tv-sarjassa Hopeanuolet.