Israelissa pohditaan palestiinalaisvaltiota väliaikaisilla rajoilla

Israelilaisten lehtitietojen mukaan pääministeri Benjamin Netanjahu on ehdottanut palestiinalaisvaltion perustamista väliaikaisilla rajoilla. Netanjahu pyrkii ehdotuksellaan välttämään umpikujaan ajautuneen keskustelun uusien siirtokuntien perustamisesta perjantaina Yhdysvaltain Lähi-idän lähettilään George Mitchellin kanssa, sanoo Haaretz-lehti.

Ulkomaat
Palestiinalaispojat kiusasivat israelilaisia rajapoliiseja Sheikh Jarrahissa heinäkuun lopussa. Palestiinalaiset kutsuvat Israelin toimia "Jerusalemin juutalaistamiseksi".Jim Hollander / EPA

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas on aiemmin torjunut Israelin ehdotukset palestiinalaisvaltiosta väliaikaisilla rajoilla. Lisäksi Abbas on pitänyt rauhanneuvottelujen uudelleenkäynnistämisen ehtona, että Israel luopuu uusien siirtokuntien rakentamisestä miehittämillään palestiinalaisalueilla.

Nyt Netanjahu yrittää Haaretzin mukaan houkutella Abbasin neuvottelupöytään uudella väliaikaissopimuksella. Vastineeksi Israel pyrkisi jatkossa luopumaan joistakin tarkemmin määrittelemättömistä provokaatioista. Sen sijaan Israelin pääministeri sanoi viimeksi eilen, että israel aikoo jatkossakin rakentaa uusia siirtokuntia miehittämälleen Itä-Jerusalemin alueelle, jonka se on liittänyt alueeseensa. Kansainvälinen yhteisö ei ole hyväksynyt liitosta.

Lisäksi Israelin pääministerin ehdotus sisältäisi vaatimuksen, että Yhdysvaltain tiukentaisi Syyrian ja Iranin vastaista politiikkaansa. Maat tukevat Gazan aluetta hallinnoivaa Hamas-järjestöä. Lisäksi Israel pitää uhkana Iranin ydinhankkeita.

Lähteet: Reuters